Suljettu ovi

Pitelen kädessäni suttuista ultra-kuvaa, jossa näkyy suurennettuna pieni ihmisen alku. Kuvasta ei saa oikein selvää. En erota päätä, enkä oikein mitään muutakaan. Hän ei näytä juurikaan vielä ihmiseltä, enemmänkin katkaravulta. Siinä hän kuitenkin on. Hän, jonka sydämen nopean sykkeen näimme tänään klinikan ultraruudulla. Hän on todellinen. Hän on ihan oikeasti siinä. Kokokin vastaa viikkoja, joten hän on juuri sellainen kun kuuluukin. Hänellä on kaikki hyvin. Kuinka onnelliseksi tulinkaan nähdessäni pienen sydämen sykkivän!

Tunne siitä, että tämä raskaus on oikeasti todellinen, vahvistuu sisälläni päivä päivältä. Vaikka vaikealta tuntuu vieläkin uskoa, on minusta tulossa kovaa vauhtia äiti. Ja miehestä isä. Miten isoja sanoja. Tästä olen haaveillut ties kuinka kauan, ihan pienestä tytöstä asti. Suurin haaveeni on viimein pitkän odotuksen jälkeen käymässä toteen! Silti joka lauseeseen joudun lisäämään vielä sanat: jos kaikki menee hyvin. Pienet vihlaisut ja pömpöttävä vatsa kuitenkin muistuttavat minua joka päivä siitä, että jotain ihmeellistä tapahtuu sisälläni. Että alkio kehittyy ja kasvaa. Että kaikki on ainakin toistaiseksi hyvin. Silittelen vatsaa ja hymyilen. Minä. Raskaana. Me saamme vauvan. Uskon siihen päivä päivältä kovemmin.

Painoimme tänään lapsettomuusklinikan oven kiinni takanamme. Seuraava käynti on neuvolassa. Klinikan ovea sulkiessamme toivoimme, ettemme avaa tuota ovea pitkään aikaan. Tavallaan tuntui haikealta, mutta tiesimme jättävämme tähänastisten elämämme ehdottomasti rankimman kokemuksen taaksemme. Se tuntui uskomattoman hyvältä. Lääkäri toivoi minun käyvän synnytyksen jälkeen jälkitarkastuksessa klinikalla, ja lupasin tulla. Klinikan väki on tässä viiden vuoden aikana tullut kovin tutuksi, ja se on vähintä mitä voimme tehdä. He ovat iloinneet positiivisesta raskaustestituloksesta meidän kanssamme, ja olleet aidosti iloisia puolestamme. Olemme ikuisesti kiitollisia klinikan henkilökunnalle heidän ponnisteluistaan meidän auttamiseksemme. Kaikista niistä ystävällisistä sanoista ja kannustuksesta. Lopulta kaikista epäonnistuneista hoidoista huolimatta onnistuimme saamaan alkuun toivotun raskauden. Näin ei käy valitettavasti kaikille, mutta useimmille. Olen äärettömän onnellinen ja kiitollinen, että minä saan kuulua näiden onnekkaiden naisten joukkoon. Vaikka enhän ihan oikeasti koskaan ihan kokonaan luopunut toivosta.