Avain onneen

Täällä odottelemme edelleen, että sopiva munasolun luovuttaja löytyy. Ilmeisesti olemme jonon kärkipäässä ja pääsemme ehkä jo tämän vuoden puolella aloittamaan hoidot! Niin nopeasti! Kuinka jännittävää! Pitkästä aikaa olo on toiveikas ja jopa innostunut. Sen verran, mitä nyt uskaltaa olla. Ehkä nyt onnistuu! Ainakin tuntuu siltä, että meillä on nyt oikeasti jotain mahdollisuuksia. Sellaisia, joita ei ole aikaisemmin ollut. Ikään kuin olisimme löytäneet viimein avaimen, joka sopii juuri tähän lukkoon. Se voi olla avain onneen.

Samaan aikaan kun olo on toiveikas, pelottaa. Pelottaa niin pirusti. Mitä jos en tule lahjamunasolusta huolimatta raskaaksi? Miten kestän sen? Mitä jos tulen raskaaksi ja saan keskenmenon? Miten ihmeessä kestän sen?? Meille kerrottiin, että keskenmenot ovat melko yleisiä lahjasoluhoidoissa, koska keho voi hylkiä vieraita soluja. Eikä sitä voi kai millään estää, jos näin käy. Kuulostaa loogiselta, mutta julmalta. En tiedä miten kestäisin kaiken tämän päälle vielä keskenmenon. Kai siinä tilanteessa sitten pitäisi yrittää olla vaan iloinen siitä, että voi edes tulla raskaaksi, mikä sekin olisi valtava edistysaskel aikaisempaan verrattuna. Koko tämän neljän ja puolen vuoden aikana en ole onnistunut tulemaan raskaaksi kertaakaan. Ei edes pienen pientä kemiallista raskautta. Ei kerrassaan mitään. Ehkä parempi kuitenkin niin kuin että olisin joutunut kokemaan keskenmenon, vaikka varhaisenkin. Kaiken tämän jälkeen se tuntuisi vaan liian raskaalta kestää.

Jotenkin en voi vieläkään uskoa, että olemme tässä. Menossa lahjamunasoluhoitoon, johon en oikeasti ikinä uskonut päätyvämme. Olin niin varma, että ennen pitkää onnistumme omilla sukusoluilla. Niin ei kaikista yrityksistä huolimatta käynyt, vaikka kuinka toivottiin. Niin se elämä vaan vie. Aivan eri suuntaan kun oli suunnitellut. Elämä on ollut yhtä vuoristorataa viimeiset 4,5 vuotta ja täynnä katkeria pettymyksiä. Sitä miettii, miksi tämä tapahtui meille? Miksi juuri meidän pitää elää tämä helvetti läpi? Mutta ehkä sen pitikin mennä näin. Onkohan tämä se meidän tiemme vanhemmiksi? Äidiksi ja isäksi. Juuri sen lapsen vanhemmiksi , joka on nyt jo matkalla ja jota kannatti odottaa.