Yksi lause. Yksi lause, joka muuttaa kaiken. Kolme pientä sanaa, joihin maailmani taas romahtaa. Sanat lähtevät puhujan huulilta täysin odottamatta. Sanat leijuvat ilmassa hetken ennen kun tajuan, mitä minulle sanotaan. Olemme syntymäpäiväjuhlissa ja meidät on vedetty sivuun muista vieraista. Sitten se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta, päässä tykyttää, silmät kostuvat, henki salpautuu ja alkaa heikottaa. Veljen vaimo on raskaana. Noin vain, ensimmäisellä yrityksellä (kuulen myöhemmin). Heti näiden kolmen sanan perään tulee lisää sanoja, mutta en kuule enää mitään. Jotain siitä, kuinka pitkällä raskaus on. Kyyneleet valuvat silmistäni, ja näkökenttä sumenee. Istun alas. Lisää sanoja. Meidät halutaan kummeiksi. Aivan liikaa asioita käsiteltäväksi yhdellä kertaa. Joku halaa minua, en muista kuka. Haluan olla yksin. Haluan kotiin. En halua ihmisten näkevän minun itkevän, etenkään vieraiden. En halua kenenkään näkevän minua tällaisena. Miten hän voi olla raskaana, mutta en minä! Niin epäreilua. Soperran onnittelut ja samaan aikaan anteeksipyynnön kyynelten lävitse. Häpeän itseäni ja käytöstäni, mikä vain pahentaa tilannetta, eikä itkusta tule loppua. Itken kunnes on aika lähteä kotiin. Kotona itken lisää.
Luulin olevani vahva. Luulin selvinneeni pahimmasta. Luulin, että olin käsitellyt tuskan omasta biologisesta lapsesta luopumisesta. En kai ollutkaan, olin vain lakaissut kaiken maton alle ja antanut olla siellä. Toki olin hieman ihmetellyt, miten hyvin voin olosuhteisiin nähden. En ollut edes itkenyt kunnolla aikoihin. No nyt on maton alus tyhjä, tulivat kaikki ulos kerralla. Surut ja pelot ja kaikki muu moska. Ei tarvinnut kun vähän ravistaa. Liian kauan olen yrittänyt olla vahva ja uskonut, että kaikki on hyvin. Että kaikki kääntyy hyväksi. Ja ehkä kääntyykin, mutta juuri nyt tuntuu pahalta. Tämä kaikki tuntuu niin epäreilulta. Sitä se nimenomaan on. Epäreilu maailma.
Illalla saan kuulla vielä toisen raskausuutisen. Viime kesänä naimisiin mennyt serkkuni on raskaana. Muut ovat tienneet jo jonkin aikaa, mutta meille ei ole uskallettu kertoa. Antakaa tulla vaan kaikki yhdellä kertaa, tässä samalla ne menee. Ei tunnu enää missään.
Olen niin pahoillani sun puolesta! Mun romahdus tuli kaverin raskausuutisesta, taisin silloin jotain asiasta kirjoittaakin. Muistan vieläkin sen tunteen, miten tuntui että kaikki romahtaa...ja miten se kouraisi mahanpohjasta.
VastaaPoistaJoo pahalta se tuntuu, ei siihen kai vaan totu koskaan.
PoistaNe raskausuutiset voi kyllä olla isku palleaan. Ensimmäisestä kierrosta raskautuneet..Brrr. oletteko puhuneet teidän tilanteesta? Jos, niin on aika ajattelematonta kertoa juhlissa. Hyvää tilannetta ja ajoitusta ei noille uutisille oikein olekaan mutta helpompi jos saa sulatella ensin omassa rauhassa.
VastaaPoistaTodellakin. Etenkin nuo ensimmäisestä kierrosta raskautuneet pistää niin vihaksi. Kyllä he tiesivät meidän tilanteesta, ja olen samaa mieltä, että paikka oli täysin väärä. Pelkäsivät, että joku epähuomiossa möläyttää asian, muut kun jo tiesivät... ei sekään tietenkään olisi ollut kiva tapa kuulla asiasta. Kotona olisin kuitenkin mieluummin rauhassa sulatellut tätä. Eikä olisi haitannut yhtään, vaikka tieto olisi tullut tekstiviestillä. Oikeastaan olisi ollut parempikin niin. Onneksi sisko tajusi aikanaan kertoa omasta raskaudestaan sähköpostilla, niin sain rauhassa kotona sulatella asiaa ennen kun olin valmis hänet kohtaamaan.
PoistaOlen pahoillani <3
VastaaPoistaKaikkein ajattelemattominta on tuo kasvotusten kertominen. Joskus tuntuu, että halutaanko se tuska oikein sitten omin silmin nähdä..
En tiedä.
Voimia <3
Kuten jo yllä olevassa kommentissa kirjoitin, olisin toivonut, että olisin saanut tiedon jollain muulla tapaa kun kasvotusten. He taas olivat nimenomaan ajatelleet - varmaankin hyvää tarkoittaen - että haluavat tällaisen asian kertoa nimenomaan kasvotusten.
PoistaKiitos, kyllä tämä taas tästä <3
Voi Ounis, voimia sinulle, kaikki vielä kääntyy parhainpäin! <3<3
VastaaPoistaNo toivotaan <3
PoistaSinulle on haaste blogissani! :)
VastaaPoistahttp://suunnittelemattomuuksissaankin.blogspot.fi/2015/09/liebster-award.html
Kiitos Spukka haasteesta! Olen vielä kahden vaiheilla, kuinka paljon haluan itsestäni täällä paljastaa...
PoistaNiin NIIIN syvältä! Voimia Ounatuuli <3
VastaaPoista.. tai tätiksi tuleminen ei oo syvältä, mutta se kaikki muu siinä taustoilla.
PoistaNiinhän se on. Mutta tätä tämä on, eikä tähän totu näköjään ikinä.
PoistaTupsahdin tänne ihan vahingossa ja hyvä että tupsahdin. Olen nimittäin itse ollut siinä toisen asemassa, kertomassa ystävälle raskaudesta kun hänellä oli takanaan monen vuoden rupeama yritystä ja hoitoja. Olin ollut hänen tukenaan läheisesti koko sen ajan siihenkin asti ja sen takia olin aivan kauhusta kankeana kun koitti hetki, että hänelle asiasta kerroin. Itse halusin kertoa kasvotusten juuri siksi, että halusin jutella ihan kaikista tunteista mitä hänelle tämän asian tiimoilta tulee ja olla tukena ja ilmaista ymmärrystä jos tämä ei ole hänelle aluksi mikään iloinen uutinen. Pakko sanoa etten ihan ymmärrä miksi kukaan haluaisi tieten tahtoen muka nähdä toisen kärsimyksen uutisesta Itse ainakin halusin kertoa kasvotusten, jotta pystyin varmistamaan, että ystäväni ymmärtää, että minä ymmärrän häneltä ihan joka ikisen tunteen ja reaktion ja hänellä on oikeus tuntea kaikki se. Se miten sulle asiasta kerrottiin kesken juhlien oli kyllä todella ajattelematonta ja kertoo kertojan kyvyttömyydestä asettua toisen saappaisiin, mutta en silti usko että kukaan halusi sillä sinua nöyryyttää tai satuttaa, ellei kyseessä nyt ole sitten jonkin sortin narsisti. Mun mielestä sun kannattaisi sanoa tälle kertojalle näin jälkikäteen, että aiheutit todella hirveän tilanteen.
VastaaPoistaOlin varautunut ystäväni kanssa pahimpaan ja se miten asiat meni oli lopulta jotain aivan hurjaa, mitä en olisi ikinä osannut kuvitella vaikka toisinpäin tapahtuvaksi. Hän nimittäin uutisen kuultuaan sanoi mulle, että tietysti hänen oma tilanteensa tuntuu entistä tuskallisemmalta aina kun kuulee vauvauutisia, mutta kun kyseessä on näin läheinen ihminen hän osaa työntää niitä tunteita syrjään ja pystyy antamaan tilaa sille aidolle onnelle, mitä tällainen uutinen normaalitilanteessa antaisi. Siinä sitä itkettiin sitten kaulakkain ja ystävä vielä ripitti, etten ollut kertonut että yritetään, vaikka puhuttiin viikottain heidän yrityksen vaiheista.
Väitän että meillä asia meni näin upeasti, koska ollaan läheisiä, mutta ennenkaikkea siitä syystä, että molemmat osasi asettaa toisen tunteet edelle tämän asian käsittelyssä. Kumpikin näki sen, että ei tässä olla vastakkain vaan lähekkäin. Olen tästä häntä kiittänyt moneen otteeseen ja koko raskausajan ja syntymän jälkeenkin meillä on säilynyt mahtava avoin kanssakäyminen, jossa on voitu puhua ihan kaikesta toisillemme. Sovittiin, että hän saa puhua mun kanssa raskaus ja vauva-asioita juuri niin paljon kuin jaksaa, mutta hän saa koska tahansa myös sanoa että nyt vaihdetaan aihe. En tiedä olisinko itse kyennyt noin vahvan naisen tekoon.
Se miksi tänne tämän nyt kertoilin niin halusin tuoda myös kertojan näkökantaa esiin ja jakaa onnistuneen kokemuksen. Tästä puhutaan aivan liian vähän ja mäkään en oikein sillon aikanaan löytänyt netistä apua miten asian voisi ystävälle pehmeästi kertoa. Toki kaikille ei päde samat keinot, mutta on tämä mun tapani varmasti parempi kun tuo kesken juhlien töksäyttäminen. Kuulija kun ei tietysti pysty omaa reaktiotansa ennustamaan tai kontrolloimaan, mutta uskon että kertoja voi hänen osastaan tehdä paljon paljon helpomman ja ihan kasvotustenkin.
Toivon sulle ihan hurjasti voimia ja onnea matkaan.
Hei! Tosi kiva kun kävit kommentoimassa, hyvä saada tätä toistakin näkökulmaa asiaan! Niinhän se on, ettei tuo tilanne ole kertojallekaan missään tapauksessa mikään helppo, voin vaan kuvitella. En minäkään missään tapauksessa usko, että kukaan halusi tahallaan aiheuttaa pahaa mieltä, siitä ei missään tapauksessa ollut kyse. Tuskin he edes aavistivat, kuinka koville tuollainen uutinen voikaan lapsettomalle ihmiselle ottaa, varsinkin jos se tulee noin yllättäen. Ja ainahan se tulee kuitenkin, ei sitä juuri sillä hetkellä osaa odottaa. Ja aika järkyttyneitähän he taisivat olla sen minun reaktion jälkeen, ja tuskin nauttivat itsekään kauheasti juhlista sen jälkeen. Uskon, että oppivat jotain tästä tapahtuneesta ihan ilman, että sitä tarvitsee erikseen sanoa.
PoistaKasvotusten kertominen on todellakin ihan ok, ja joissain tilanteissa mieluumminkin niin, mutta ei tosiaan juhlissa tai muualla, missä on ihmisiä, jotka eivät lapsettomuudesta tiedä tai heidän ei halutakaan tietävän. Luulen, että tilannetta pahensi juuri se, että olin "vieraassa" paikassa, osittain vieraiden ihmisten keskellä. Ja se häpeä, kun en halunnut ihmisten näkevän, että itken... saati miksi itken. Toisekseen viimeinen hoito omilla soluilla oli juuri ohi, enkä ollut ehkä vielä kunnolla käsitellyt asiaa omien hoitojen loppumisesta omilla soluilla. Tai luulin käsitelleeni, mutta ehken sittenkään ollut...
Mahtavaa, että teillä sujui noin hyvin tuo tilanne. Oikein esimerkillistä mielestäni molempien puolelta! Kyllä meilläkin tilanne palautui pian normaaliksi ja ollaan nähtykin sen jälkeen ja juteltu myös tästä tapahtuneesta. Kaikki hyvin. Kiitos.
Ihana kuulla, että saitte asian puhuttua, niin ei jää sellasta turhaa tuskaa siihen välille. Hurjasti vielä zemppiä.
Poista