Vielä palailen
kirjoittamaan raskauden loppumetreiltä kuulumisia. Koko raskausaika
on mennyt uskomattoman nopeasti, ja kesä on hurahtanut ohi
silmänräpäyksessä. Viimeinen kolmannes on mennyt ilman pahempia
vaivoja ja olen voinut lähestulkoon erinomaisesti. Jopa
sienimetsälle olen suuren vatsani kanssa päässyt ongelmitta.
Pahoinvoinnin väistyttyä olen voinut nauttia raskaudesta ja
ihanasta kasvavasta vatsasta täysin siemauksin. Toki nyt jo tässä
vaiheessa vatsa alkaa olemaan jo melko suuri ja hankaloittamaan
liikkumista, mutta ei liiaksi. Vauva on edelleen todella aktiivinen,
ja potkut käyvät koko ajan voimakkaammiksi. Vauvan arvioitiin viime
neuvolakäynnillä olevan jo lähes kolmekiloinen. Tila alkaa käymään
vähiin. Kuin myös aika.
Täällä elellään
nyt jänniä aikoja. Lapsi voi nyt syntyä minä hetkenä hyvänsä.
Voi kuinka olenkaan odottanut, että tapaan hänet! Se hetki on
käsillä ihan pian. Jännittävintä on kun ei tiedä koska se
tapahtuu tai minkälainen tyyppi sieltä saapuu elämäämme
sulostuttamaan. Elämäni suurin unelma on käymässä toteen. Se,
mistä niin kauan vain haaveilimme, on pian todellisuutta. Kaikki
muuttuu kohta. Ja mitä ihanimmalla tavalla.
Kaikki tuntuu niin
uskomattomalta edelleen, ettei tätä meinaa uskoa todeksi vieläkään.
Meille tosiaan tulee vauva! Kai se konkretisoituu vasta kun lapsi on
käsivarsilla. Liikutun jo ajatellessani koko tilannetta. Miltä
tuntuukaan pidellä sylissään ensi kertaa omaa lasta? Miltä se
tuntuu kaiken kokemamme jälkeen? Sen on pakko olla maailman paras
tunne. Tätä hetkeä on odotettu niin kauan, että tuntuu siltä
kuin onnen ja ilon tunteet vyöryisivät päälle tuhatkertaisina.
Tällä pienellä pojalla ei ole (vielä) aavistustakaan siitä,
kuinka onnelliseksi hän meidän tekee. Meidän rakkain lahjamme.
Kaikki alkaa
olemaan valmista pienokaisen saapumista varten. Nyt vain odotellaan.
