Kateutta ja kerrosvoileipiä

“Etkö ole tosiaan koskaan kuullut kerrosvoileipä-elämänvaiheesta?”, kysyi eräs kollega. En ollut, mutta nyt olen ja tiedän, että vertauskuva kerrosvoileivästä tulee siitä kun ihmiset tekevät lapset niin myöhään, että heillä on samaan aikaan hoidettavanaan pienet lapset ja omat vanhenevat vanhempansa. He ovat ikään kuin puristuksissa siellä välissä. Kylläpä osasi tuntua pahalta. Se, että tuntuu jo tarpeeksi raskaalta kun lasta ei kuulu (saati että niitä lapsia aina tehtäisiin silloin kun halutaan), vielä isomman palan nosti kurkkuun ajatus omien vanhempien vanhenemisesta tai siitä, etteivät he ole täällä loputtomiin odottamassa niitä lapsenlapsia.

Se järkytys, kun huomaa ensimmäiset harmaat isän hiuksissa tai kuulee äidin väsyneen puolukkametsällä. Eivät he tästä enää nuorru, ja minäkin vanhenen joka vuosi. Minusta ei tule ikinä nuorta äitiä. Se on toki ollut oma valintani. Mutta kun sitä ei silloin tiennyt, että lasten saamiseen voi mennä näin kauan. Jos saamme lapsen, minusta tulee sitten varmaan juuri tuollainen kerrosvoileipävanhempi. Ei vielä, mutta ennen pitkää. Vanhempamme ovat nyt päälle kuudenkymmenen, vanhempia kuin omat isovanhempani saadessaan ensimmäiset lapsenlapsensa. He eivät näytä vanhoilta vielä tai silmissäni yhtään sen vanhemmilta kuin 10 vuottakaan sitten (lukuun ottamatta niitä harmaita hiuksia), mutta tiedän, että he vanhenevat vuosi vuodelta. Tiedän, etteivät he ole noin virkeitä ikuisesti. Ja se pelottaa. Minulle on ihan sama, kuinka puristuksissa olen minkä hyvänsä leivän välissä, kunhan siellä molemmilla puolilla on jotain. Omat lapset ja oma perhe, ne ovat kaikkein tärkeintä maailmassa. Ketä nyt haittaisi pitää huolta molemmista?

Kuulin vastikään tuttavapariskunnasta, joka oli adoptoinut lapsen ulkomailta. En ollut tiennyt adoptioprosessista mitään, vaan yhtäkkiä eräänä päivänä edessäni oli kuva, jossa oli maailman onnellisimman näköinen pieni perhe. Ja maailman kaunein lapsi. Tuijottelin kuvaa koko päivän ja itkinkin. Kuvasta huokui niin suuri onni ja ilo, etten voinut olla kuin onnellinen heidän puolestaan. Jostain syvältä hiipi kuitenkin myös kateus. Se mahdottoman ikävä tunne, jota et haluaisi tuntea, mutta joka on kuitenkin aina läsnä, halusit tai et. Minulla ei ole mitään syytä olla kateellinen heille, jotka ovat odottaneet adoptiolasta 5 pitkää ja raskasta vuotta. Kuitenkin halusin itse olla siinä tilanteessa. Siinä kuvassa. Olin kateellinen heille siitä mitä meillä ei vieläkään ole. Siitä mitä he ovat saaneet, mutta me emme. Perheen. He ovat sen todellakin ansainneet, siitä ei ole epäilystä. Mutta niin olemme mekin.

Tunnen kateutta myös siskoani kohtaan. Raskaus on nyt siinä vaiheessa, jolloin sitä ei voi olla enää huomaamatta. Vaikka hän ei olekaan raskautta julkisesti kuuluttanut, ovat ihmiset alkaneet huomata. Sekä tutut että tuntemattomat. Siskon Facebook-sivu täyttyy onnitteluista ja pyynnöistä mammatreffeille. Yhteiset ystävämme pyytävät häntä mammatreffeille. Yhteiset ystävämme, joita minäkin niin mielelläni useammin näkisin. Minua ei pyydetä mukaan. En kuulu joukkoon. Minä en ole kenenkään äiti. Haluaisin kyllä olla. Haluaisin niin mukaan mammatreffeille. Ehkä pian pääsen? Ehkä ei kauaa enää tarvitse olla kateellinen?

Kolmas kerta toden sanoo?

Uusi kierto on viimeinkin alkanut, ja uusi hoitokierto voidaan vihdoinkin aloittaa. 3. IVF. Olisiko se nyt sitten tämä, josta viimein tärppää? Sopii toivoa.

Vuoto alkoi Primolutin lopettamisesta kolmen päivän päästä. Primolut ei siis viivästyttänyt vuodon alkamista yhtä paljon kuin Lugesteron (6 päivää), mutta kierto venyi silti 39 päivään. Söin Primolutia kaiken kaikkiaan 13 päivää. Lääkärillä oli kai tarkoitus ajoittaa kierron alku tiettyyn ajankohtaan, koska söin niitä muutaman päivän yli kuukautisten oletetun alkamisajankohdan. Googlaamalla on selvinnyt, että Primolutia käytetään ihan yleisesti kuukautisten siirtoon. Primoluteista tuli ihan samanmoiset raskausoireet kun Lugeistakin. Oli palelua, hikoilua, pahoinvointia jne. Jopa lämmöt nousivat hetkellisesti. Onneksi tämä on jo niin tuttua edellisistä hoitokierroista, etten uskalla edes oman pääni sisällä ajatella, että kyse olisi jostain muusta kun lääkkeiden aiheuttamista oireista, saati sanoa sitä ääneen. En enää usko, että olen raskaana ennen kun näen ne kuuluisat kaksi viivaa. Ehkä sitä ennemminkin heräisi toiveet, jos ei tulisi mitään oireita! Siskokin sanoi samaa: siinä kierrossa kun plussa tuli, ei olisi mistään muusta tiennyt olevansa raskaana kun siitä positiivisesta raskaustestistä!

Olen käynyt – ainakin luulen niin – kaikki mahdolliset raskausoireet läpi mitä vaan naisella voi olla, joten en usko, että enää mikään oire herättää sen kummempia toiveita. Raskaustestejä en ole enää pitkään aikaan tuhlannut kuten silloin alussa. Odotan kiltisti ja kärsivällisesti ensin, että kuukautiset ovat myöhässä ennen kun uskallan edes toivoa moista. Jos joskus hairahdun miettimään, voisinko sittenkin olla raskaana, mies tiputtaa minut kyllä nopeasti maan pinnalle. Ja ehkä ihan hyvä niin. Minun parastani hän vain ajattelee. Sitä vaan pettyy entistä pahemmin, jos erehtyy mitään sellaista edes ajattelemaan. Mielenkiintoista tulee kyllä olemaan, jos joskus raskaaksi tulen, nähdä, tuleeko oireita ja miltä se oikeasti tuntuu. Sitä niin luulee tietävänsä, miltä tuntuu olla raskaana, mutta oikeasti ei tiedä mitään.

Menopur-pistokset on aloitettu eilen. Onneksi päätin aloittaa pistokset illalla, enkä aamulla ennen töihin lähtöä. Aikamoinen show. Lääkkeen sekoitus oli nimittäin ainakin nyt ensimmäisellä kerralla aikaa ja keskittymistä vaativaa puuhaa, mutta lopulta siitä yhdessä selvittiin. Enpä olisi uskonut, että tarvitsemme kulmapihtejä sekoitusneulan irroittamiseen lääkeruiskusta, niin tiukalle se meni.. Ja niitä ei muuten tullut paketin mukana, vaikka näköjään olisi tarvinnut. Vähän nauratti, mutta vähän myös hirvitti, että jokin menee rikki tai pieleen ja kalliit lääkkeet hukkaan ja pitää tehdä uusi reissu apteekkiin. Tämä nyt vaan on sellainen asia, joka pitää tehdä oikein. Siksi nämä pistokset ovatkin niin stressaavia, kun voi itse mokata koko hoidon vaikkapa unohtamalla yhden päivän pistoksen tai pistämällä väärän määrän tai vaikkapa hajottamalla sen ruiskun niillä kulmapihdeillä. Tarkkana täytyy siis olla ja etenkin tässä tilanteessa tulee kyllä korvista savua, jos joku kehtaa tulla sanomaan sen kuuluisan (ja maailman typerimmän) neuvon, joka auttaa kuulemma niin hyvin lapsettomuuteen: “Älkää ajatelko koko asiaa niin kyllä se sitten tapahtuu!” Mutta ei mennä tähän sen enempää kun on sanomattakin selvää, että se on täysin mahdotonta. Mutta kuukauden positiivisena asiana täytyy vielä sanoa, että kyllä lämmitti mieltä kun apteekin tiskillä kävi ilmi, että 641,97 euron arvoisesta laskusta minulle jäi itse maksettavaksi 3 euroa Kela-korvausten jälkeen! Ja tuo oli tosiaan vasta se Menopur. Hakematta on vielä Orgalutran, Ovitrelle ja Lugesteron (joista kaksi viimeksi mainittua eivät tosin ole valitettavasti Kela-korvattavia). Kyllä näiden laskujen kanssa oltaisiin pulassa ilman Kelaa!

Ensimmäinen ultra on maanantaina. Punktio on näillä näkymin lokakuun ensimmäisellä viikolla. Lyhyellä kaavalla mennään tälläkin kertaa, ja toivotaan kovasti Menopurin sisältävän LH:n parantavan alkioiden laatua verrattuna aikaisempiin hoitoihin, jolloin käytössä oli eri lääke. Kunpa jäisi tällä kertaa jotain pakkaseenkin (niitä huuruneniä meillekin kiitos!), vaikka tärkeintä on tietenkin saada edes se yksi mahdollisimman hyvä alkio, jotta päästään siirtoon - ja mieluusti vielä onnistuneeseen siirtoon. Olisin valmis myös kahden alkion siirtoon, jos tällä kertaa saisimme toisenkin siirtokelpoisen alkion. Mutta pelkäänpä ettei lääkäri siihen suostu, etenkin kun lähisuvussamme on monikkoraskaushistoriaa (luomu). Meille on tehty selväksi, että kaksi alkiota siirretään vain hyvin harvinaisissa tapauksissa ja meidän tapauksessamme siihen tuskin päädytään. Tosin samaahan lääkäri sanoi pitkän kaavan hoidosta ensin, mutta nyt sitäkin jo harkitaan. Minä en pahastuisi kaksosista, eikä mieskään. Siinähän ne lapset olisivat sitten kerralla saatu. Ei tarvitsisi huolehtia siitä, ehditäänkö/pystytäänkö saamaan enää toista. Kaksoset olisivat unelmien täyttymys. Ihan oikeasti. Meille ainakin. Ymmärrän toki monikkoraskauksien aiheuttamat riskit, jonka vuoksi alkioita pyritäänkin siirtämään vain se yksi kerrallaan. Mutta kun kahdella alkiolla olisi kaksinkertaiset mahdollisuudet onnistua ja saada edes se yksi lapsi. Mitä jos meitä ei haittaa jos tulee kaksi? Kolme on ehkä sitten jo liikaa, mutta mielestäni silti parempi kun ei yhtään. Onko teidän muidenkin lääkäreillä ollut yhtä tiukka linja kahden alkion siirtämisen suhteen?

Usko huomiseen

Olo on toiveikas. Olen nimittäin juuri tajunnut, että nimenomaan Menopurin avulla voidaan saada aikaiseksi paremman laatuisia munasoluja, vaikka lääkäri ei suoraan niin sanonutkaan. Niin ovat kuitenkin sanoneet lukuisat muut lääkärit muille lapsettomille. Vaati vain vähän Googlen apua ja kaikki se tieto oli edessäni. Oma lääkärimme sanoi, että tehdään pientä hienosäätöä. “Vain pieni muutos aikaisempaan.” Minusta tämä on kuitenkin isompi juttu.

Menopurissa on LH-hormonia, mitä ei esim. Gonal-F:ssä ole. Jos minulla on alhaisen puoleinen LH-taso, miksei tällä olisi merkitystä? Monet ovat saaneet Menopurilla aikaan vähemmän, mutta parempilaatuisia munasoluja. Juuri sitä mitä mekin toivomme. Tuntuu, että tähän asti munasoluja on kehittynyt hurja määrä nimenomaan laadun kustannuksella. Tuntuu myös siltä, että tällä tavalla niitä on mennyt myös iso määrä hukkaan vaan siitä syystä, etteivät ne ole olleet tarpeeksi kypsiä keräyshetkellä. Onneksi munarakkulareservini ovat vielä hyvät, eikä viitteitä aikaisiin vaihdevuosiin tai munasarjojen toiminnan hiipumiseen ole ainakaan vielä näkyvissä. Se olisikin tosi pelottavaa. Kaksi edellistä hoitoa on nyt noudattanut täsmälleen samaa kaavaa sekä lääkkeiden että lopputuloksen osalta, joten ei voi olla enää kyse sattumasta. On aika kokeilla jotain muuta, koska selvästikään se, mitä aikaisemmin tehtiin, ei toimi.

Kulautan pienen valkoisen tabletin alas kurkusta. Paketissa lukee Primolut-Nor 10mg. Tätäkään lääkettä en ole aikaisemmin käyttänyt. Primolutilla varmistetaan, että olosuhteet seuraavaa kiertoa ja tulevaa IVF:ää varten ovat parhaat mahdolliset. En tiedä, miksi lääkäri valitsi Primolutin Lugesteronin sijaan. Ilmeisesti se on vähän miedompi. Tai ehkä tämäkin on hienosäätöä. Kenties pieni, mutta merkittävä muutos aikaisempaan. Nähtäväksi myös jää, siirtääkö tämäkin kuukautisia useilla päivillä, kuten Lugesteron tekee. Tänään otin ensimmäisen tabletin. Tänään voin siis sanoa aloittaneeni vihdoin hoidot uudelleen. Vaikka taukokierrot ja loma tekevät hyvää, tiedän, ettei toiveemme lapsesta tule yhtään lähemmäksi ilman näitä lääkkeitä ja pistoksia. Siksi otan ne enemmän kuin mielelläni. Olen lähestulkoon kokokaan luopunut toivosta tulla luomusti raskaaksi. Tai ainakin se olisi todellinen ihme. Ja sehän on jo aikaisemmin todettu, että ne ihmeet tapahtuvat muille.

Olen koko kesän odottanut, että hoitoja päästään jatkamaan. Vaikka hormonien syöminen ei ole erityisen mukavaa, puhumattakaan pistoksista, odotan niiden aloittamista aina silti malttamattomana. Silloin tunnen tekeväni jotain, jolla voi oikeasti olla jotain merkitystä. Käännän siis katseeni syyskuun loppuun ja kolmanteen IVF:ään, jonka - enemmän kun mitään muuta - toivon tuottavan vihdoin tulosta. Lapsettomuudelle ei ole löytynyt mitään syytä, joten voimme ihan hyvin onnistua. Joskus pienilläkin asioilla on suuri merkitys. Pieni hienosäätö saattaa tuoda elämäämme suuren sisällön. Sen, mitä kaikkein eniten toivomme. Toivon, että pääsen joku päivä kertomaan onnestamme. Kuinka toiveemme vihdoinkin täyttyivät. Toivon, että voin joku päivä lausua ne kaksi maagista sanaa ääneen: “Olen raskaana. “ Se päivä ei ole vielä tänään, mutta ehkä pian. Noin kuukauden päästä on edessä kolmas punktio ja alkionsiirto. Tuntuu kuin olisin taas askeleen lähempänä vauvahaavetta. Hyvin pienen ja epävarman askeleen, mutta kumminkin.