Taas kerran
monille muille, mutta ei vieläkään minulle. Ei vieläkään
monille. Tämä päivä ei enää muistuta minua niinkään omasta
äidistä, vaikka toki häntä onnittelin. Tästä päivästä on
tullut vain päivä, jonka toivoisi olevan mahdollisimman nopeasti
ohi. Facebook ja jokainen muukin media on täynnä äitien loputonta
onnea, onnitteluja äideille, aamiaisia vuoteisiin ja
pikku kätösin tehtyjä äitienpäiväkortteja. Tämä päivä ei
tunnu enää mukavalta päivältä, jolloin muistetaan omaa äitiä,
vaan tästä on tullut valitettavasti päivä, joka muistuttaa omasta
epäonnistumisesta naisena. Siitä etten ole onnistunut vieläkään
tulemaan äidiksi, en edes raskaaksi. Siitä etten ole kykenevä
luomaan uutta elämää, vaikka se kaikkien biologian lakien mukaan
pitäisi olla jokaiselle naiselle mahdollista. Tunnen myös syvään
juurtunutta pelkoa siitä, etten koskaan tulekaan omaa lasta saamaan.
Siskolleni tämä on ensimmäinen äitienpäivä. Minulle tämä on
päivä, joka viiltää taas auki melkein jo parantuneet haavat.
Olisipa tämä päivä jo ohi ja tulisipa huominen, jolloin ei enää
hehkuteta kuinka ihanaa ja mahtavaa on olla äiti.
Mutta kerronpa
uutisen. Olen voinut viimeisen kuukauden oikein hyvin. Itseasiassa
yllättävän hyvin ainakin olosuhteisiin nähden.
Minun pitäisi olla todella allapäin. Kaikki Kelan korvaamat hoidot
on nyt käytetty, ja todennäköisesti viimeinen mahdollisuutemme
saada biologisesti oma lapsi on epäonnistunut. Tai ainakin toiseksi viimeinen. Näyttää vahvasti
siltä, että edessä on lahjasoluhoidot. Kuitenkin kyyneleet ovat
poissa, alakuloisuus on poissa, ja olen voinut sekä fyysisesti että
henkisesti paremmin kuin pitkiin aikoihin. Olen ollut hieman
lähempänä omaa entistä itseäni, jollainen joskus olin. Jollainen
haluaisin olla. En ole vielä ihan siellä, mutta koko ajan lähempänä. En voi
sanoa, etten ole ajatellut lapsettomuutta, sillä olen. Joka ikinen
päivä. Ei se tuska mihinkään häviä, mutta silti voin
kummallisen hyvin. Liekö olen
turtunut näihin aina vaan toinen toistaan seuraaviin pettymyksiin
vai onko tässä takana muutakin? Luulen, että on.
Olen alkanut
ystävän kannustuksesta käyttämään Fitlinen ravintolisiä,
joiden avulla kehon vitamiini-, mineraali- ja hivenainetasapaino
pitäisi olla kohdillaan – mikä parasta – täysin
luonnollisesti (kylläpä kuulostaa ihan mainokselta!). Vaikka koko ajan olen uskonut siihen, että
ruokavaliolla ja elämäntavoilla on suuri vaikutus lapsettomuuteen,
olin silti kovin skeptinen aluksi. Humpuukia, sanoo varmasti moni,
mutta minä ainakin olen jo niin epätoivoinen, että olen valmis
kokeilemaan ihan mitä tahansa tullakseni raskaaksi. Sitäpaitsi
napsin kaiken maailman (synteettisiä) vitamiineja joka tapauksessa, miksi en siis ottaisi niitä mieluummin täysin
luonnollisessa muodossa kun kerran voin? Olen nähnyt muutoksen
ystävässä, joka on käyttänyt Fitlinen tuotteita jo yli puoli
vuotta, ja olen erittäin vaikuttunut. En voinut muuta kun kokeilla
niitä itsekin. Odotukset ovat kovat, ja voihan olla että petyn,
mutta so far so good!
Enhän voi
varmasti tietää, johtuuko se näistä vitamiineista, mutta uskon
itse siihen, että ne ovat tasapainottaneet mielialaani ja auttaneet
minua voimaan henkisesti paremmin, nimenomaan suoliston hyvinvoinnin
kautta (valmiste sisältää kaikki tarvittavat vitamiinit,
hivenaineet, mineraalit, kuidut ja maitohappobakteerit). Serotoniinin eli mielihyvähormonin tuotantohan lähtee juuri suolistosta. Vielä
muutama kuukausi sitten lääkäri ehdotti mielialalääkkeitä.
Kieltäydyin jo silloin, mutta nyt niille ei edes ole mitään
tarvetta. Eipä ole edes tarvinnut käydä lääkärissä. Tämän
viimeisen epäonnistuneen IVF-hoidon jälkeen en muista pahemmin edes
itkeneeni. Toki surin, mutta olo on ollut kaiken kaikkiaan paljon
tasapainoisempi ja olen ollut paljon toiveikkaampi tulevaisuuden suhteen. Pahin epätoivo on tiessään. Itse asiassa se on kadonnut kuin tuhka tuuleen, ja elämä näyttää ihan oikeasti ainakin hieman valoisammalta. Tuntuu siltä, että asiat vielä järjestyy. Tavalla tai toisella. Tiesin, ettei asia murehtimalla muuksi muutu, saati jäämällä
tuleen makaamaan. Siispä nousin. Ja jatkoin vitamiinien syömistä
(tai itse asiassa juomista). Tietenkin toivoen, että tästä seuraa
jotain muutakin hyvää. Kerron jos näin käy. Jos ei, niin
tulipahan ainakin kokeiltua.