tiistai 26. toukokuuta 2015

Varmuuden vuoksi jonossa

Olemme lahjamunasolujonossa. Viime viikkoisella pakollisella psykologikäynnillä saimme vihreää valoa eli mitään estettä sille ei ole, ettemmekö voisi käyttää luovutettuja munasoluja. Emme olleet vielä varsinaisesti tehneet päätöstä jonon kirjautumisesta, mutta se tuntui järkevältä ajatukselta kun kuulimme, ettei se sido vielä mihinkään. Jonossa voi siis olla ns. varmuuden vuoksi. Voimme vielä perääntyä, tai vaikka sopiva luovuttaja löytyisi, voimme halutessamme kieltäytyä joutumatta kuitenkaan takaisin jonon hännille. Jonotusaika tulee todennäköisesti olemaan pitkä, joten meillä on aikaa miettiä, mitä haluamme tehdä. Mielen päällä on nimittäin edelleen vahvana ajatus, että käyttäisimme siskoni soluja. Hän on siis sitä aikanaan itse ehdottanut, mutta se ei ole niin yksinkertaista. Asia vaatii vielä paljon perinpohjaista pohdintaa sekä siskon ja hänen miehensä että oman mieheni kanssa. Puntaroimme siis vieraan luovuttajan ja siskoni välillä. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta?

Haluaisimme myös mahdollisesti tehdä vielä yhden hoidon tässä odotusaikana. Sekin on kuulemma mahdollista. Lääkärillä oli tästäkin joku ajatus. Siitä kuulemme lisää kun tapaamme seuraavan kerran – eli jo ensi viikolla. Asiat siis etenevät. Ja paljon on mielen päällä. Isoja asioita. Paras ratkaisuhan tässä olisi tulla luomuna raskaaksi odotusaikana, mutta uskaltaako sellaisesta edes haaveilla?

torstai 21. toukokuuta 2015

Taikavitamiinit

Kummia tapahtuu edelleen. Kirjoitin aikaisemmin, että olen ottanut käyttöön Fitlinen vitamiinit (ns. optimaalisetti, johon kuuluvat valmisteet nimeltä basic, activize ja restorate). Ne ovat olleet käytössä hädin tuskin kahta kuukautta, mutta vaikutukset alkavat nyt jo näkyä. Mielialan tasoittumisen lisäksi olen huomannut muitakin muutoksia: en stressaa enää pienistä (tai oikeastaan mistään!), ääreisverenkierto tuntuu parantuneen, vatsa toimii ja mikä kaikkein parasta – ovulaatio aikaistui tässä kierrossa usealla päivällä! Uskomatonta mutta totta. Tätä ei ole tapahtunut koko neljän vuoden aikana kun olen ovulaatiota tikuttanut. Ovulaatio ei ole koskaan tullut aikaisemmin kun kp21. Ja nyt testi näytti ovulaatioplussaa jo kp18! Olen koko ajan ollut huolissani siitä, että kiertoni on niin pitkä, noin 35-36 päivää (välillä jopa 40). Ovulaatio on tullut yleensä vasta kp22-23. Se ei ole tuntunut normaalilta, enkä usko sen vaikuttavan ainakaan positiivisesti yritykseen raskautua. Lääkärit eivät ole kuitenkaan olleet tästä huolissaan. Ei kukaan ainakaan ole mitään sanonut, joten kai sen on ajateltu olevan normaalia. Itse olen eri mieltä. Ehkä ne munasolut ovat jo ylikypsiä irtoamisvaiheessa ja siitä syystä kykenemättömiä jakautumaan normaalisti, vaikka hedelmöittyisivätkin?

Fitlinen vitamiinien sanotaan tasoittavan hormonitoimintaa ja voivan tasoittaa epäsäännöllisiä kuukautisia. En ollut varma, uskonko tuohon, mutta alan saada vahvoja todisteita niiden puolesta. En keksi mitään muutakaan mistä tämä voisi johtua, koska mitään muita isompia muutoksia en ole viime aikoina tehnyt. Toki olen edelleen gluteenittomalla (n. 3 kk), liikkunut 2-4 kertaa viikossa (vuodenvaihteesta asti), lisännyt proteiinia ja hyviä rasvoja aamiaiselle, syönyt puoli vuotta DHEA:ta ja useamman kuukauden melatoniinia ja Thyroxinia, mutta silti kaikki muutokset ovat tulleet vasta vitamiinien käyttöönoton jälkeen. Voiko se olla vain sattumaa?

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Talking about weird

Enteitä on ollut muuten taas ilmassa. Tämä on ehkä oudoista oudoin tähän asti. Appiukko oli soitellut siskolleen äskettäin, ja tämä oli kertonut alkaneensa neulomaan vauvannuttuja tyttölapselle. Appiukko oli kysellyt, odottaako joku tuttu lasta. Ei kuulemma, hänelle oli vain tullut vahva tunne siitä, että sukuun syntyy pian tyttö.

Oudointa on, että kukaan suvussa ei ole raskaana, hänen tietääkseen ainakaan. Hänen oma poikansa on saanut vähän aikaa sitten poikavauvan. Ketään muuta ei oikein ole, lukuun ottamatta mieheni sisaruksia. Meidän tilanteestamme hän ei tiedä, enkä ole häntä koskaan tavannut. Omaan pieneen päähäni ei voi vaan mahtua, miten joku voi saada yhtäkkiä päähänsä jotain tällaista. Eihän kukaan voi tämmöistä ennalta tietää tai tuntea. Vai voiko?

tiistai 12. toukokuuta 2015

Toisten onni

Olen pitkästä aikaa selaillut taas teidän muidenkin blogeja. Jotkut teistä ovat ehtineet tällä välin raskautumaan. Aina välillä niin käy. Se on hassu tunne kun toisaalta sydän muljahtaa onnesta teidän onnekkaiden puolesta, mutta toisaalta tuntuu siltä kun jättäisitte uppoavan laivan ja meidät muut tänne oman onnemme nojaan. Ihan tuosta noin vaan. Se kun tapahtuu yleensä lopulta kuitenkin yhtäkkiä ja yllättäen. Ensin olette lapsettomia, sitten ette enää. Kaksi viivaa raskaustestissä tai positiivinen tulos verikokeesta ja se on siinä. Taas yksi, joka on onnistunut. Taas yksi, jonka voi siirtää “onnistujat”-kansioon. Tässä parin vuoden ajan kun olen tätä blogia kirjoittanut, olen saanut tottua siihen, että monet kohtalotoverit tulevat raskaaksi ja häviävät yksi toisensa jälkeen näistä ympyröistä. Eivät varmasti unohda kaikkea mitä ovat kokeneet, mutta heidän elämässään avautuu uusi lehti. Heidän elämänsä ei pyöri enää lapsettomuuden ympärillä - ja tietysti hyvä niin. Tulee uusia ihmisiä, uusia lapsettomia. Menee jonkin aikaa, ja hekin häipyvät yksi kerrallaan pehmoiseen vaippamaahan. Vain muutama kohtalotoveri kulkee vielä vierellä. Lisään “muita vauvasta haaveilevia”-kansioon muutaman uuden blogin, jottei täällä olisi niin yksinäistä.

On oikeasti taito osata iloita toisten puolesta, ja se on välillä vaikeaa tässä tilanteessa. Kyllä te tiedätte. Toisten onnistuessa tuntee toisaalta suurta huojennusta ja iloa, mutta samaan aikaan sitä ei voi olla ajattelematta, miksei onni ole osunut vieläkään omalle kohdalle ja mahtaako osua koskaan. Tunnen siis.. kateutta? Sitäkö se on? Mutta kenellekään lapsettomuutta kokeneelle ei vain voi olla kateellinen. Ei vaan voi. Olemme kaikki kokeneet niin kovia, että kaikki ansaitsemme onnen yhtä lailla. Toisten onnistuminen on lopulta kuitenkin vain toivonpilkahdus omaankin tilanteeseen, jos siihen vain osaa niin suhtautua. Kaikki voi muuttua niin nopeasti, sehän tässä jännää onkin. Ikinä ei tiedä, mikä odottaa kulman takana. Tai seuraavan. Tai sitä seuraavan. Meitä hukkuvia jää tänne laivaan koko ajan yhä vähemmän, osa pääsee vielä hyppäämään viime hetkellä kyydistä. Ehkä minäkin. Ehkä sinäkin.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäivä

Taas kerran monille muille, mutta ei vieläkään minulle. Ei vieläkään monille. Tämä päivä ei enää muistuta minua niinkään omasta äidistä, vaikka toki häntä onnittelin. Tästä päivästä on tullut vain päivä, jonka toivoisi olevan mahdollisimman nopeasti ohi. Facebook ja jokainen muukin media on täynnä äitien loputonta onnea, onnitteluja äideille, aamiaisia vuoteisiin ja pikku kätösin tehtyjä äitienpäiväkortteja. Tämä päivä ei tunnu enää mukavalta päivältä, jolloin muistetaan omaa äitiä, vaan tästä on tullut valitettavasti päivä, joka muistuttaa omasta epäonnistumisesta naisena. Siitä etten ole onnistunut vieläkään tulemaan äidiksi, en edes raskaaksi. Siitä etten ole kykenevä luomaan uutta elämää, vaikka se kaikkien biologian lakien mukaan pitäisi olla jokaiselle naiselle mahdollista. Tunnen myös syvään juurtunutta pelkoa siitä, etten koskaan tulekaan omaa lasta saamaan. Siskolleni tämä on ensimmäinen äitienpäivä. Minulle tämä on päivä, joka viiltää taas auki melkein jo parantuneet haavat. Olisipa tämä päivä jo ohi ja tulisipa huominen, jolloin ei enää hehkuteta kuinka ihanaa ja mahtavaa on olla äiti.

Mutta kerronpa uutisen. Olen voinut viimeisen kuukauden oikein hyvin. Itseasiassa yllättävän hyvin ainakin olosuhteisiin nähden. Minun pitäisi olla todella allapäin. Kaikki Kelan korvaamat hoidot on nyt käytetty, ja todennäköisesti viimeinen mahdollisuutemme saada biologisesti oma lapsi on epäonnistunut. Tai ainakin toiseksi viimeinen. Näyttää vahvasti siltä, että edessä on lahjasoluhoidot. Kuitenkin kyyneleet ovat poissa, alakuloisuus on poissa, ja olen voinut sekä fyysisesti että henkisesti paremmin kuin pitkiin aikoihin. Olen ollut hieman lähempänä omaa entistä itseäni, jollainen joskus olin. Jollainen haluaisin olla. En ole vielä ihan siellä, mutta koko ajan lähempänä. En voi sanoa, etten ole ajatellut lapsettomuutta, sillä olen. Joka ikinen päivä. Ei se tuska mihinkään häviä, mutta silti voin kummallisen hyvin. Liekö olen turtunut näihin aina vaan toinen toistaan seuraaviin pettymyksiin vai onko tässä takana muutakin? Luulen, että on.

Olen alkanut ystävän kannustuksesta käyttämään Fitlinen ravintolisiä, joiden avulla kehon vitamiini-, mineraali- ja hivenainetasapaino pitäisi olla kohdillaan – mikä parasta – täysin luonnollisesti (kylläpä kuulostaa ihan mainokselta!). Vaikka koko ajan olen uskonut siihen, että ruokavaliolla ja elämäntavoilla on suuri vaikutus lapsettomuuteen, olin silti kovin skeptinen aluksi. Humpuukia, sanoo varmasti moni, mutta minä ainakin olen jo niin epätoivoinen, että olen valmis kokeilemaan ihan mitä tahansa tullakseni raskaaksi. Sitäpaitsi napsin kaiken maailman (synteettisiä) vitamiineja joka tapauksessa, miksi en siis ottaisi niitä mieluummin täysin luonnollisessa muodossa kun kerran voin? Olen nähnyt muutoksen ystävässä, joka on käyttänyt Fitlinen tuotteita jo yli puoli vuotta, ja olen erittäin vaikuttunut. En voinut muuta kun kokeilla niitä itsekin. Odotukset ovat kovat, ja voihan olla että petyn, mutta so far so good!

Enhän voi varmasti tietää, johtuuko se näistä vitamiineista, mutta uskon itse siihen, että ne ovat tasapainottaneet mielialaani ja auttaneet minua voimaan henkisesti paremmin, nimenomaan suoliston hyvinvoinnin kautta (valmiste sisältää kaikki tarvittavat vitamiinit, hivenaineet, mineraalit, kuidut ja maitohappobakteerit). Serotoniinin eli mielihyvähormonin tuotantohan lähtee juuri suolistosta. Vielä muutama kuukausi sitten lääkäri ehdotti mielialalääkkeitä. Kieltäydyin jo silloin, mutta nyt niille ei edes ole mitään tarvetta. Eipä ole edes tarvinnut käydä lääkärissä. Tämän viimeisen epäonnistuneen IVF-hoidon jälkeen en muista pahemmin edes itkeneeni. Toki surin, mutta olo on ollut kaiken kaikkiaan paljon tasapainoisempi ja olen ollut paljon toiveikkaampi tulevaisuuden suhteen. Pahin epätoivo on tiessään. Itse asiassa se on kadonnut kuin tuhka tuuleen, ja elämä näyttää ihan oikeasti ainakin hieman valoisammalta. Tuntuu siltä, että asiat vielä järjestyy. Tavalla tai toisella. Tiesin, ettei asia murehtimalla muuksi muutu, saati jäämällä tuleen makaamaan. Siispä nousin. Ja jatkoin vitamiinien syömistä (tai itse asiassa juomista). Tietenkin toivoen, että tästä seuraa jotain muutakin hyvää. Kerron jos näin käy. Jos ei, niin tulipahan ainakin kokeiltua.

Jos jotakuta kiinnostaa, lisätietoa Fitlinesta löytyy täältä:
http://www.pm-international.com/?cid=72&c_id=4990&TP=6246220