sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Välikierto

Blogin kirjoittamisesta on taas tullut taukoa. Jotenkin tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa. Elämässä ei tapahdu yhtään mitään erikoista, vaan samaa arkea rullataan eteenpäin olematta edelleenkään raskaana. Ei siis luomuihmettä ainakaan täällä, vaikka kovasti tietenkin toivottiin. Ajatukset ovat jo toukokuulla, uudessa IVF:ssä. En malta odottaa, näkyykö solunjakaantumisessa ym. merkkejä gluteenittoman ruokavalion vaikutuksesta. Tai sama se mistä syystä, kunhan vaan jotain muutosta parempaan olisi. Edes hiukan enemmän toivoa raskaudesta. Ja uskaltaako sitä toivoakaan, että saataisiin tällä kertaa jotain pakkaseenkin? Kahden välikierron jälkeen onkin aika jo päästä tositoimiin. Tällä kertaa sen on pakko onnistua. Mutta vielä odotellaan, ja jatketaan gluteenittomalla.

Gluteeniton ruokavalio on ollut hieman haastava, mutta ei ollenkaan mahdoton. Yhtään en ole lipsunut, onhan tässä motivaatio ymmärrettävistä syistä kohdillaan. Haastavinta on se, että vehnää tungetaan joka paikkaan, ja sitä on sellaisissakin tuotteissa, joissa ei tiennyt vehnää olevan. Lisäksi monet tuotteet saattavat sisältää pieniä määriä/jäämiä vehnästä, vaikka sitä ei ole erikseen tuoteselosteessa mainittu! En tiedä kuinka pienellä määrällä on merkitystä, mutta tässä tilanteessa ei haluaisi ottaa sitäkään riskiä, joten syön vain sellaista, minkä sisällöstä olen varma – useinmiten se tarkoittaa itse tehtyä. Ja auta armias jos eväät jää kotiin, on siinä kyllä miettimistä, mistä lounaspaikasta sitä saisi jotain sopivaa gluteenitonta & laktoositonta vatsantäytettä! Yksi parhaista henkilökunnan ehdotuksista on fetasalaatti ilman fetaa.

Mutta tällä nyt mennään, ja olo on kyllä kieltämättä parantunut ruokavaliomuutoksen myötä huomattavasti. Olo on paljon pirteämpi ja vatsa toimii kuten kuuluukin. Vatsa ei ole enää myöskään turvonnut. Mielikään ei ole ollut enää niin musta, tosin se saattaa kyllä johtua ihanista aurinkoisista päivistä ja siitä, ettei käytössä ole tällä hetkellä mitään hormoneja, jotka heittelisivät mielialoja. Toki kuukautisten alkaminen on aina yhtä kurjaa kun ennenkin, aina kun sitä ihmettä kuitenkin toivoo. Tästäkin kerrasta selvittiin kuitenkin kunnialla. Aika menee niin hitaasti. Kuukauden verran pitää vielä odottaa uutta kiertoa. Tässä kuussa tuli 3 vuotta lapsettomuutta täyteen. Se on pitkä aika odottaa.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Koekaniini

Olin odottanut kovasti uutta kiertoa, jotta päästäisiin jatkamaan hoitoja mahdollisimman pian. Kärsimätön kun olen. Kukapa ei tässä tilanteessa olisi. Viis siitä möykystä. Yksi möykky ei minua estä jatkamasta yritystä. Niin ainakin luulin. Mutta kun aina ei saa itse päättää. Lääkäri katsos tietää, mikä on meille parasta. Ehkä hän on ainoa, joka tässä enää osaa ajatella järkevästi. Minä ryntäisin suin päin uuteen hoitoon, joka todennäköisesti epäonnistuisi taas, jos mitään ei muuteta. Toipuminen ja palautuminen edellisestä IVF-hoidosta on mennyt kuitenkin hyvin (siis fyysisesti), eikä estettä uudelle hoidolle ole. Lääkeannosta aiotaan kuitenkin pienentää entisestään, koska reagoin munasarjojen stimulaatioon niin herkästi. Lääkkeitä ei ilmeisesti aiota vaihtaa. Kun siitä kysyin, totesi lääkäri, ettei niiden vaihtamisella olisi suurta merkitystä hoidon onnistumisen kannalta.

En tiedä, johtuiko se siitä, että romahdin täysin lääkärin edessä, vai niistä muista (varsin järkevistä) syistä, millä lääkäri asiaa perusteli, mutta pettymyksekseni sain kuulla, että tähän tulee nyt yhden sijaan kaksi välikiertoa. Se tekee kaksi kuukautta! Seuraavaan IVF:ään päästäänkin siis vasta huhti-toukokuussa, minulla kun nuo kierrot vielä tuppaavat venymään aika pitkiksi (noin 34). Eli ei meille siis ainakaan tänä vuonna vauvaa tule. Se täytyy kuitenkin myöntää, että tähän ratkaisuun oli ihan hyvät perustelut. Näin siinä kävi:

Olin jo muutamaa päivää ennen jälkitarkastusta jättänyt oma-aloitteisesti vehnän pois ruokavaliostani. Lähinnä kokeillakseni, häviävätkö oudot vatsavaivat sen myötä. Ja myönnettäköön, toivoin myös, että se voisi auttaa raskautumiseen, jos vaikka olisinkin herkkä gluteenille tai vehnälle. En tiedä, ehkä lääkäri lukee tätä blogia (joo niin varmaan) tai muuten vain ajatuksiani, sillä hän suureksi ihmetyksekseni ehdotti, että kokeilisin gluteenitonta ruokavaliota. Keliakiatestini on tullut kaksi vuotta sitten takaisin negatiivisena, mutta tilanne on voinut muuttua sen jälkeen. Päädyimme kuitenkin siihen, ettei uudelle testille ole tarvetta, tulos kun olisi todennäköisesti kuitenkin sama. Lisäksi keliakia voi olla piilevä, eikä näin ollen edes näy testissä, kuten ei myöskään gluteeniyliherkkyys, joka on ymmärtääkseni kuitenkin aika yleinen.

Jotta en hukkaisi yhtään aikaa, aloitin täysin gluteenittoman ruokavalion heti samana päivänä. Lipsua ei saa. Lääkärikin totesi, että se on joko tai, jos tätä haluaa kokeilla. Vaikutukset alkavat kuulemma vasta parin kuukauden viiveellä. Tässä oli yksi syy, miksi seuraava IVF tehdään vasta kolmannesta kierrosta. Mikäli minulla on piilevä keliakia tai yliherkkyys gluteenille, ja se vaikuttaa raskaaksi tulemiseen, pitäisivät tulokset näkyä seuraavassa hoidossa. Lääkäri kertoi tarinan naisesta, joka oli käynyt läpi erilaisia lapsettomuushoitoja viiden vuoden ajan. Tämä meidän lääkärimme oli määrännyt hänet gluteenittomalle dieetille, ja kas, kahden kuukauden päästä hän oli raskaana. Luomuna. Ei välttämättä toimi meillä, mutta miksemme kokeilisi? Tiedä sitten johtuuko tästä ruokavaliosta, mutta olo on ollut hyvin paljon pirteämpi tämän viikon aikana, ja epämääräisiä vatsaoireita on ollut ainakin vähemmän. Olen jopa saanut raahattua itseni salille, pitkille lenkeille ja akupunktiossakin olen käynyt jo kaksi kertaa. Ensi viikolla on tiedossa fysioterapiaa ja lisää akupunktiota ja kuntosaliharjoittelua. Toinen syy pidempään taukoon on siis tämä sama ikuinen murheenkryyni.. selkä. Toukokuussa aion olla elämäni kunnossa ja terve kuin pukki.

Olisi kovin helpottavaa tietää, ettei voi itse tehdä mitään raskauden edesauttamiseksi. Lääkärikin on sanonut monta kertaa, että nämä ovat asioita, joihin ei itse voi juurikaan vaikuttaa. Seuraavassa lauseessa hän kuitenkin ohjaa aloittamaan gluteenittoman ruokavalion, joka vaatii aika paljon työtä, suunnittelua, selvittelyä ja itsekuria. Ristiriitaista, jos minulta kysytään. Nyt olen ihan virallisesti sitten koekaniini. Raportoin tuloksista kahden kuukauden päästä.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Möykky

Sisälläni on möykky. Iso musta möykky, joka asuu minussa ja takertuu kiinni kuin olisi jäämässä sinne pidemmäksikin aikaa. Tunnen sen joka hengenvedolla. Sitä luuli jo itkeneensä tarpeeksi. Luulin jo surreeni tarpeeksi. Luulin, että olen jo valmis jatkamaan eteenpäin. Olenkin, mutta se möykky, se on yhä siellä.

On hyviä ja on huonoja päiviä. Välillä hymyilen, jopa nauran. Välillä yllätän kyynelen vierimästä poskeltani ilman että osaan selittää mitä oikeastaan itken. Ehkä itken kaikkea. Sitä miksi tämän kaiken piti mennä näin, miksi tämän piti tapahtua meille ja kääntyykö mikään koskaan hyväksi. Itken maailman epäoikeudenmukaisuutta ja muiden raskausuutisia. Raskausuutisia tulee taas joka tuutista: blogeissa, tyttöjen illassa, työpaikalla. En aikaisemmin edes tiennyt, että on mahdollista kertoa kolmesta alkaneesta raskaudesta yhdessä lauseessa! Ja tämä kaikki minun pitää kestää ihan kuin ei tuntuisi missään. Istun hiljaa ja nieleskelen kyyneleitä. Taas kerran kaikki muut tulevat raskaaksi, mutten minä.

On vaikeaa olla vahva kun toiset tulevat raskaaksi noin vain. Välillä on vaan pakko itkeä ja päästää se kaikki paha olo ja tuska sisältä pois. Ja sitä riittää. Tekisi mieli huutaa. Olen kuitenkin aivan liian surullinen huutamaan. Eikä se mitään auttaisi, joten tyydyn hiljaisesti osaani. Tuntuu kuin olisin skitsofreenikko, kun mielialat heittelevät laidasta laitaan. Tuntuu siltä kuin kaikki nämä pettymykset kasaantuisivat koko ajan suuremmaksi ja suuremmaksi möykyksi sisälleni, ja vaikka se möykky vähän pieneneekin jokaisella itkulla, ei se silti mihinkään häviä. Olo on jotenkin lohduton. Möykky on liian suuri. Ja pahinta on, että se kasvaa nopeammin kuin kutistuu.

Jälkitarkastuksessa tuli pienennettyä sitä möykkyä oikein urakalla. Oikein hävettää. En vaan voinut sille mitään, vaikka kuinka yritin estellä kyyneliä. Lääkärin edessä sitten itkin sisääni patoutunutta turhautumista ja epäonnistumista, ja koko sitä kokemusta ja suurta pettymystä, jota nyt yhtäkkiä käytiin lääkärin kanssa yksityiskohtaisesti läpi. Miksi emme onnistuneet ja mitä voisimme tehdä toisin seuraavalla kerralla. Tajusin, etten ollut tätä pettymystä vielä käsitellyt ollenkaan. Ehkä itkenyt senkin edestä, mutta en käsitellyt millään tavalla. Olin vain työntänyt kaiken pahan olon sivuun, ja yrittänyt olla vahva. En ollutkaan niin vahva kuin luulin.