Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuukautiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuukautiset. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. syyskuuta 2013

Tää sattuu, tähän tottuu

Tänään oli SE päivä. Se päivä, jolloin selviäisi olenko raskaana. Se päivä, jota olen odottanut. Aamulla jo kutkutti vatsassa pieni jännitys. Vaikka houkutus oli suuri, en ollut uskaltanut tehdä yhtään raskaustestiä kotona, koska pelkäsin Ovitrellen näkyvän vieläkin testissä. En halunnut tehdä yhtään “väärää” positiivista, joten odottelin kiltisti verikokeeseen. Inseminaation jälkeinen oireettomuus oli muuttunut jo useita päiviä sitten omituiseen pahoinvointiin, oikeanpuoleisen rinnan aristamiseen ja toivon heräämiseen siitä, että jos sittenkin... Palelin myös kovasti ja lämmöt olivat koholla. Kuukautiset ovat olleet myös jo useita päiviä myöhässä, mutta se johtuu kohdallani lugesteronista. Pitkään lääkärikin väitti, ettei kuukautisten myöhästyminen voi mitenkään johtua lugeista, mutta lopulta kuitenkin uskoi, että näin tosiaan ainakin minun kohdallani on. Vuoto alkaa täsmälleen 6 päivää myöhässä. Aina. Heinäkuussa, kun oli tauko hoidoista, pidin taukoa myös lugesteronista, ihan testimielessä (ja jotta saisin lääkärille todisteita). Ja kun en lugeja ottanut, vuoto tuli täysin ajallaan. Kuten arvasin. Tiedä sitten onko muilla tätä samaa ilmiötä tapahtunut..? Omalla kohdallani siis kuukautisten myöhästyminen melkein viikolla ei tarkoita vielä yhtään mitään.

Töissä sinnittelin ja yritin olla ajattelematta asiaa. Aika huonolla menestyksellä. Aika kului niin hitaasti. Vatsanpohjassa kutitteli aina kun ajatukset harhautuivat verikokeeseen ja sen tuloksiin. Vihdoin kello tuli kuitenkin kolme ja soitin klinikalle sydän hakaten. Labrassa oli ruuhkaa, jätin soittopyynnön ja odottelin 15 pitkää minuuttia, että sieltä soitettiin takaisin. Jännitys kasvoi minuutti minuutilta. Tuijotin puhelimen näyttöä ja odotin. Odotin ja odotin. Rappukäytävässä ei ollut muita. Vain minä ja kylmä kivilattia, jolla istuin. Ajatukset harhailivat ja kuvittelin mielessäni vuorotellen kuinka kohta itken joko onnen tai vaihtoehtoisesti katkeria pettymyksen kyyneleitä. Päädyin itkemään jälkimmäisiä. Tulos oli negatiivinen. Ensimmäinen inseminaatiomme oli epäonnistunut. Tämä tosiaan sattuu. Mutta tähän tottuu.