maanantai 20. lokakuuta 2014

Kun on tämä taakka

Jenni Vartiaisen sanat Sivullinen-kappaleessa kuvaavat tunnelmiani vähän liiankin hyvin tällä hetkellä. Tältä minusta tuntuu.

Sivullinen


elämäni piirrettynä kartalle niin pieneen
sentti kertaa sentti siihen ison kylän viereen
oon nojaillut mä seiniin ihmetellyt nurkan takaa
miten pyörät pyörii miten maailmamme makaa

on toiset menneet tutkimaan jo miltä siellä näyttää
ja hyvin ovat osanneet siel kaiken ajan käyttää
myös luvattu on mulle että vielä joku päivä
tiedän mikä tarkoitus on minun elämällä

ei lupaukset paljon auta kun on tämä taakka
mä sivullinen olen aina kuolemaani saakka
ne piirsivät mun kartalleni pienen mustan pisteen
ja siitä pisteestä kodin teen

onnee haen paljain käsin pilkkopimeästä
haavat syvenee mut mä en lakkaa etsimästä
en kantajia kaipaa löydän itse vielä tieni
suuri on sun kyläsi mun maailmani pieni

ei lupaukset paljon auta kun on tämä taakka
mä sivullinen olen aina kuolemaani saakka
ne piirsivät mun kartalleni pienen mustan pisteen
ja siitä pisteestä kodin teen

siks olen yksin ja piiloon meen

ei lupaukset paljon auta kun on tämä taakka
mä sivullinen olen aina kuolemaani saakka
ne piirsivät mun kartalleni pienen mustan pisteen
ja siitä pisteestä kodin teen


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Kuka lohduttaisi Nyytiä?

Tai minua? Lääkäri soitti perjantaina kaksi tuntia ennen varattua alkionsiirtoaikaa, ettei ole mitään siirrettävää. Yksi elämäni kamalimmista puheluista ja ehdottomasti pahin takaisku tähän asti. Kyyneleet valuvat pitkin poskia jo puhelun aikana. Lääkäri lähettää halauksia. Kaksi päivää tämän jälkeen en voi vieläkään uskoa, että näin kävi. Ei yhtään ainutta alkiota. Ei kerta kaikkiaan mitään. Aamuisin kun herään, toivon, että tämä olisi ollut unta. Mutta ei, tämä tapahtuu ihan oikeasti. Annan itkun tulla. Meillä ei ole ainuttakaan alkiota. Kaikki menivät roskiin. Olo on lohduton. Mikään ei vie tätä surua pois, vaikka kuinka yritän olla urhea.

Kaikki ne pistokset ja hormonit ja punktion jälkeiset kivut, kaikki turhaan. Ei ole edes pienenpientä toivon hippusta tulla raskaaksi. Tunnen itseni niin hölmöksi kun uskoin tähän. Tämäkö on palkinto siitä kun jaksaa toivoa? Me niin uskoimme tähän kolmanteen yritykseen ja luulimme, että kaikki on hyvin kun lääkäristä ei kuulunut mitään koko torstai-päivänä. Hänhän sanoi, että soittaa vain jos tulee ongelmia. Miksi vasta kaksi tuntia ennen siirtoa? Eikö se ole aika julmaa? Ehkä alkioita seurattiin viimeiseen asti ja toivottiin, että jotain vielä tapahtuu. Turhaan. Ja ovathan lääkärit toki kiireisiä. Mutta silti. Saimme huonot uutiset niin myöhään, että olimme jo valmistautumassa lähtöön klinikalle. Ja tottakai olimme jo vahvasti siinä uskossa, että siirtoon päästään ja että tällä kertaa meillä on ehkä jopa useampi hyvä alkio. Uskalsimme jopa varovaisesti ajatella, että ehkä tällä kertaa saisimme jopa jotain pakkaseenkin. Mutta joku oli päättänyt, ettei se mene näin. Joku oli päättänyt, ettemme saa edes yrittää. Kunpa lääkäri olisi soittanut jo aikaisemmin. Kunpa lääkäri ei olisi soittanut ollenkaan.

Seitsemästä munasolusta ainoastaan kolme oli alkanut jakautumaan normaalisti. Yksi oli edennyt yhden päivän aikana 4-soluisesta hädin tuskin 5-soluiseksi, toinen oli pysähtynyt 6-soluiseksi ja kolmas alkanut fragmentoitumaan. Muut olivat jo alunperinkin jakautuneet poikkeavasti. Että se siitä Menopurista, johon niin uskottiin. Vähemmän tuli munasoluja, eikä laatu parantunut yhtään, ennemminkin mentiin askel huonompaan suuntaan.

Lääkäri oli sitä mieltä että näin ei kannata enää jatkaa. Tämä saattoi olla viimeinen IVF meidän kohdallamme. Ainakin omilla soluillamme. Lääkärikin mainitsi jo lahjasolut puhelun aikana. Hän sanoi ensimmäistä kertaa ääneen, että ongelma on todennäköisemmin munasoluissa kun siittiöissä – kuten olen aavistellutkin. Se tuntuu pahalta. En ehkä voi koskaan saada omaa biologista lasta. Se on kun läimäytys vasten kasvoja.

Tottakai lahjasolulapsikin olisi aivan yhtä rakas ja oma, mutta on tässä silti sulateltavaa. Kaiken lisäksi lahjasolujonot ovat pitkät. Ainakin vuoden. Miten ihmeessä sen kestää? Ja mikä pahinta, onnistumisesta ei ole siltikään takeita. Ja se hinta. Mikä siinä lahjasoluhoidossa maksaa yli tuplasti IVF:ään verrattuna?! Eikö prosessi ole kuitenkin aika pitkälti sama kuin IVF-hoidossakin? Hinnan sanotaan olevan yksityisellä klinikalla noin 5000-8000 euroa. Onko meillä edes varaa tähän? Oletteko nähneet sen Facebookissa kiertävän kuvan, jossa lukee, että parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia? Ja ensimmäisenä siinä pistää silmiin sana “perhe. “ Niin no, kenelle on, kenelle ei.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Seitsemän pikku munaa

Sain kasvateltua Menopurin avulla 19 munarakkulaa. Saldo oli vähemmän kuin viimeksi ja niinhän oli tarkoituskin. Irroituspistos tehtiin Gonapeptylillä ja punktio oli eilen. Munasoluja saatiin kerättyä talteen 9 kappaletta, kaikki tasalaatuisia ja -kokoisia, mikä on edistystä edellisiin kertoihin, jolloin on ollut mukana myös paljon pieniä tai yleensäkin eri kokoisia soluja. Ehkä ne ovat syöneet voimia ja ravinteita isoilta. Lääkärin mielestä ainakin niitä oli nyt oikein sopiva määrä. Täytyy sanoa, että kyllä tässä nyt toiveet heräsivät. Jospa nyt onnistutaan...

Punktio oli kivuliaampi kuin aikaisemmin. Oikeastaan aikaisemmilla kerroilla en ole tuntenut mitään. Kerran sain jälkikäteen lisää kipulääkettä kun pyysin, mutta nyt sitä tarvittiin tupla-annos siihen nähden mitä muut saavat, sekä toimenpiteen aikana että jälkikäteen. Rakkulat olivat niin reunassa kiinni, että niitä joutui sieltä kuulemma vähän kaivamaan. Lisäksi ne painoivat suolta, joka aiheutti lisää kipua. Kun lopulta kivut loppuivat, aloin oksentamaan. Kumpikaan, ruoka eikä juoma, pysyneet sisällä. Noin kolme tuntia punktion jälkeen pääsimme viimein lähtemään kotiin, oksennuskipot ja särkylääke kainalossa. Onneksi niitä ei kuitenkaan enää tarvittu. Kotiin päästyäni vointi alkoi pikkuhiljaa paranemaan. Tämä kolmas punktio oli siis vähän epämiellyttävä kokemus aikaisempiin kertoihin verrattuna. Jokainen kerta on näköjään erilainen. Toivon, etten nyt tällä kertaa kärsinyt turhaan, vaan saamme tuloksia aikaan. Ainakin hyvältä näyttää tähän asti.

Lääkäri soitti tänään jo aamupäivällä ja kertoi, että yhdeksästä munasolusta kahdeksan on hedelmöittynyt, tosin yksi poikkeavasti. Meillä on siis seitsemän normaalisti hedelmöittynyttä munasolua eli oikein hyvä tulos. Hedelmöittymisessähän se ongelma ei ole koskaan ollutkaan, joten enemmän jännittää nyt se, miten alkiot lähtevät jakaantumaan. Meidän seitsemän pikku munaa. Jaksakaa, jaksakaa! 

Olisimme toivoneet pitkää viljelyä, mutta se ei ole nyt mahdollista, koska siirto osuisi viikonloppuun. Mikäli pääsemme etenemään suunnitelman mukaan, alkionsiirto on perjantaina. Ihanteellisessa tilanteessa yksi seitsemästä alkiosta siirretään ja siitähän se jännitys sitten vasta alkaakin. Voi kunpa saisin jonkun hyvän ja sinnikkään alkion matkaani. Voi kunpa se tällä kertaa onnistuisi. Ehkä siellä omassa kohdussa alkiolla on paremmat mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä kun kalseassa laboratoriossa. Sen on pakko olla niin.