Tai minua? Lääkäri soitti perjantaina kaksi tuntia
ennen varattua alkionsiirtoaikaa, ettei ole mitään siirrettävää.
Yksi elämäni kamalimmista puheluista ja ehdottomasti pahin takaisku
tähän asti. Kyyneleet valuvat pitkin poskia jo puhelun aikana.
Lääkäri lähettää halauksia. Kaksi päivää tämän jälkeen en
voi vieläkään uskoa, että näin kävi. Ei yhtään ainutta
alkiota. Ei kerta kaikkiaan mitään. Aamuisin kun herään, toivon,
että tämä olisi ollut unta. Mutta ei, tämä tapahtuu ihan
oikeasti. Annan itkun tulla. Meillä ei ole ainuttakaan alkiota.
Kaikki menivät roskiin. Olo on lohduton. Mikään ei vie tätä
surua pois, vaikka kuinka yritän olla urhea.
Kaikki ne
pistokset ja hormonit ja punktion jälkeiset kivut, kaikki turhaan.
Ei ole edes pienenpientä toivon hippusta tulla raskaaksi. Tunnen
itseni niin hölmöksi kun uskoin tähän. Tämäkö on palkinto
siitä kun jaksaa toivoa? Me niin uskoimme tähän kolmanteen
yritykseen ja luulimme, että kaikki on hyvin kun lääkäristä ei
kuulunut mitään koko torstai-päivänä. Hänhän sanoi, että
soittaa vain jos tulee ongelmia. Miksi vasta kaksi tuntia ennen
siirtoa? Eikö se ole aika julmaa? Ehkä alkioita seurattiin viimeiseen
asti ja toivottiin, että jotain vielä tapahtuu. Turhaan. Ja ovathan
lääkärit toki kiireisiä. Mutta silti. Saimme huonot uutiset niin
myöhään, että olimme jo valmistautumassa lähtöön klinikalle.
Ja tottakai olimme jo vahvasti siinä uskossa, että siirtoon
päästään ja että tällä kertaa meillä on ehkä jopa useampi
hyvä alkio. Uskalsimme jopa varovaisesti ajatella, että ehkä tällä
kertaa saisimme jopa jotain pakkaseenkin. Mutta joku oli päättänyt,
ettei se mene näin. Joku oli päättänyt, ettemme saa edes yrittää.
Kunpa lääkäri olisi soittanut jo aikaisemmin. Kunpa lääkäri ei
olisi soittanut ollenkaan.
Seitsemästä
munasolusta ainoastaan kolme oli alkanut jakautumaan normaalisti.
Yksi oli edennyt yhden päivän aikana 4-soluisesta hädin tuskin
5-soluiseksi, toinen oli pysähtynyt 6-soluiseksi ja kolmas alkanut
fragmentoitumaan. Muut olivat jo alunperinkin jakautuneet
poikkeavasti. Että se siitä Menopurista, johon niin uskottiin.
Vähemmän tuli munasoluja, eikä laatu parantunut yhtään,
ennemminkin mentiin askel huonompaan suuntaan.
Lääkäri oli
sitä mieltä että näin ei kannata enää jatkaa. Tämä saattoi
olla viimeinen IVF meidän kohdallamme. Ainakin omilla soluillamme.
Lääkärikin mainitsi jo lahjasolut puhelun aikana. Hän sanoi
ensimmäistä kertaa ääneen, että ongelma on todennäköisemmin
munasoluissa kun siittiöissä – kuten olen aavistellutkin. Se
tuntuu pahalta. En ehkä voi koskaan saada omaa biologista lasta.
Se on kun läimäytys vasten kasvoja.
Tottakai lahjasolulapsikin olisi aivan yhtä rakas ja oma, mutta on
tässä silti sulateltavaa. Kaiken lisäksi lahjasolujonot ovat
pitkät. Ainakin vuoden. Miten ihmeessä sen kestää? Ja mikä
pahinta, onnistumisesta ei ole siltikään takeita. Ja se hinta. Mikä
siinä lahjasoluhoidossa maksaa yli tuplasti IVF:ään verrattuna?!
Eikö prosessi ole kuitenkin aika pitkälti sama kuin
IVF-hoidossakin? Hinnan sanotaan olevan yksityisellä klinikalla noin
5000-8000 euroa. Onko meillä edes varaa tähän? Oletteko nähneet
sen Facebookissa kiertävän kuvan, jossa lukee, että parhaat asiat
elämässä ovat ilmaisia? Ja ensimmäisenä siinä pistää silmiin
sana “perhe. “ Niin no, kenelle on, kenelle ei.
en löydä tähän oikeita sanoja, koska niitä ei ole. Koko sydämestäni voin silti sanoa, että melkein tiedän mitä tunnet. Me saatiin se yksi neli-solunen. Sen jakautumisjatkosta ei ole tietoa. Se kaikki mitä tässä joutuu läpikäymään on vaan niin väärin. Anna itkun tulla. En tiedä helpottaako se. Ehkä joskus. :´(
VastaaPoistaEi niitä oikeita sanoja tosiaan taida olla. Ehkä tämä joskus vielä helpottaa. Ehkä tämä joskus vielä menee pois.
PoistaSaako lahjasolun nopeammin, jos luovuttaja olisi tuttu? Voiko niin edes tehdä?
VastaaPoistaPitää vielä perehtyä tarkemmin noihin lahjasoluhoitoihin ja erilaisiin vaihtoehtoihin, mutta nyt en tunne olevani ihan vielä siihen valmis. Sittenkään. Ainakin ristiin luovutettuna saisi munasolun nopeammin, jos tuttu luovuttaa. Mutta eipä noita tuttuja ole jonoksi asti tuossa ovella..
PoistaVoi ounatuuli, olen niin pahoillani. Ei tähän löydy sanoja, halaisin ja lohduttaisin jos vaan voisin <3
VastaaPoistaAnonyymi: Suoraan tuttu ei voi tietääkseni luovuttaa, mutta jos esim.sisko luovuttaa munasoluja niin pääset jonossa eteenpäin nopeammin.
Eihän tähän varmaan löydy sanoja. Muuta kun: paska homma.
PoistaKiitos.. <3
Voi ei! :( Kamalaa. Vastauksena kysymykseesi, että miksi maksaa tuplasit IVF:ää n on se, että hoidossa naisia on kaksi käymässä ultrissa ja lisäksi luovuttajan lääkkeet ja kalliit käynnit joudutte maksamaan eikä niistä saa KELA-korvausta. Siksi niin kallista. Mutta joo epäreilua on. *Halauksia*
VastaaPoistaEerika
Kiitos, Eerika. Onhan tämä tosiaan aika kamalaa. Ja nimenomaan sitä epäreilua. Pahinta on kun ei saanut edes yrittää.
PoistaNiin tosiaan, siitä ei saa Kela-korvausta... pitää varmaan alkaa säästämään.
Olen pahoillani :(
VastaaPoistaKaikki näytti menevän niin hyvin ja sitten kävikin näin... Elämä ei ole reilua.
Tsemppiä ja halauksia sinulle! <3
Pippuri, niinpä. Tämän kerran piti onnistua. Mutta ei sitten ihan mennytkään niin. Eihän mikään ikinä mene, pitäisihän se jo tietää...
Poista<3
Olen niin pahoillani. :( Miten voi elämä olla näin epäreilua?! Paljon voimia tuleviin päiviin. <3
VastaaPoistaSanopa muuta. :( Ei tätä voi itsekään ymmärtää. Kiitos, Isla <3
PoistaOsanottoni. Jouduit sen eteen mitä minäkin eniten pelkään. Yhtäkki en keksi kovin montaa kipeämpää asiaa.
VastaaPoistaKiitos, Soilikki. Minäkin niin monta kertaa luin kun muille oli käynyt näin. Meille ei silloin vielä. Mutta nyt sitten meillekin. Ei sitä ajatellut, että niin hyvin ja lupaavasti alkanut hoito voisi mennäkin näinkin perseelleen.
PoistaTulen viikon perässä - punktio nyt keskiviikkona, ja siirto (jos jotain siirrettävää) perjantaina. Olen todella pahoillani puolestasi, aika ja itku auttaa, mutta reiluus tästä puuhasta on kaukana. Meilläkin on kolmas ICSI, ekasta tuli raskaus ja keskeytynyt keskenmeno, sen jälkeen PAS:sta ja seuraavast tuoresiirrosta nega. Toisesta ICSIsta ei mitään pakkaseen. Nyt liene meidän viimeinen mahdollisuus. Tässä hoidossa nyt ekaa kertaa Menopur, ja toivoin että se parantaisi laatua, muta tämä ei kyllä uskoa nostanut. Voi kurja, koita jaksaa. Minä olen tavannut ajatella, että kannettavaksi annetaan se minkä jaksaa kantaa (sitten vaan harmittaa, että jaksan liikaa).
VastaaPoistaPahoittelen, ettei täältä voinut lukea hyviä kokemuksia Menopurista. Olisin tosi mielelläni sellaisia uutisia tullut tänne kertomaan, mutta kun ei niin ei. Nuo lääkkeiden vaikutukset on kuitenkin niin yksilöllisiä, ettei kannata vaipua epätoivoon. Ehkä teillä on toiminut paremmin?? Todella toivon!
PoistaOlen kuullut monen sanovan noin. Minusta kyllä tuntuu, etten jaksa kantaa näin paljon. Ja vielä pitäisi vissiin jaksaa vaan enemmän ja enemmän...
Olen niin kamalan pahoillani Ounatuuli :´( <3 Lähetän halauksia ja voimia sinne, kun mitään en osaa sanoja. Ehkä juuri siksi, että niitä oikeita sanoja ei ole, kuten Peikkiskin kirjoitti. Olet ajatuksissa ja toivon, että oikea suunta löytyy <3
VastaaPoistaKiitos Suvi <3 Kyllä tässä voimia nyt tarvitaan, että jaksaa taas nostaa pään pystyyn. Paha pettymys tämä kyllä oli. Isku suoraan palleaan. Mutta kaipa tästä jotenkin taas onnistutaan nousemaan ja jatkamaan matkaa. Kun tietäisi vaan minne.
PoistaHalaus, Ounatuuli! <3 <3
VastaaPoistaVedet silmissä luin tekstiäsi. Tarinasi on niin samankaltainen omani kanssa. Meillä kävi toiseksi viimeisessä ICSI:ssä niin, että piti olla yksi alkio siirrettäväksi ja ilmoitetaan, jos siirtoa ei tule. Ei ilmoitettu, vaan me toivoa täynnä menimme siirtoon, kunnes polilla lääkäri kertoi, että ei olekaan siirrettävää. Alkio oli uuvahtanut vasta samana aamuna. Viidessä aloitetussa ICSI:ssä pääsimme yhteensä kahteen siirtoon.
Nyt en voi oikeastaan antaa muuta neuvoa, kuin että antakaa itsellenne aikaa toipua näistä kokemuksista ja järkytyksistä. Miettikää lahjamunasoluvaihtoehtoa rauhassa. Me olemme olleet jonossa huhtikuusta alkaen, mutta ei kaikille klinikoille ihan vuotta tarvitse jonottaa. Meidän klinikkamme on uusi (valitsimme sen itse), ja siksi jonotusaika on pitkä kun luovuttajiakaan ei vielä ole kovin montaa. Kallista se on siksi, kun joudutaan tosiaan maksamaan luovuttajan hoito ja IVF-lääkkeet ilman mitään KELA-korvauksia plus omat kustannukset päälle.
Myös minä olin aluksi kauhuissani siitä, että miten kestän niin pitkän odousajan. Nyt olen oikeastaan tyytyväinen, että tässä on ollut aikaa. Me lähdimme jonoon vasta melkein vuosi viimeisen ICSI:n jälkeen ja hoito on sitten ehkä ensi keväänä. Meille ainakin teki hyvää olla ihan kunnolla erossa kaikista hoitojutuuista, kun oltiin niin väsyneitä siihen kaikkeen niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Näitä asioita kannattaa ajatelal ihan rauahassa ja antaa ensin aikaa ja tilaa surulle.
Olet ajatuksissani! <3
Rowan <3, kiitos sinulle kommentoinnista. Se on niin väärin, että me joudumme käymään läpi tällaista. Kerta toisensa jälkeen. Tämä vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, ja tuntuu siltä, ettei tämä kamala piina ja tuska lopu koskaan. Sitä on ihan toivoton olo välillä. Siksi välillä ihmettelenkin, miten sitä kaikkien näiden pettymysten jälkeen kuitenkin jaksaa vielä uskoa, että vielä jotenkin.. joskus.. kaipa sitä on vaan pakko. Muuten voi unohtaa sen lapsen lopullisesti.
PoistaSurullisena olen lukenut sinunkin blogiasi - ja samaistunut siihen. Kaikenlaista olet joutunutkin kokemaan. Se on vaan niin väärin.. Onneksi on tuo lahjasoluvaihtoehto. Vaikkei se ihan sama tietenkään ole. Mutta kai siihenkin ajatukseen tottuu pikkuhiljaa - niinkuin sinä. Pitää alkaa työstää jo ajatusta omassa päässä. Jotenkin olen niin varma, että perässä tullaan...
Lohduttavaa kuulla, ettei jonossa mene välttämättä niin kauan. Jonossahan tulee pakostikin taukoa ainakin se puoli vuotta, ja se varmaan tosiaan tekee ihan hyvää. On tässä kyllä niin paljon ajateltavaa. Ja tuo on hyvä neuvo, että pitää antaa tälle asialle aikaa. On kuitenkin aika iso juttu käsitellä se, ettei tule koskaan saamaan omaa biologista lasta. Se alkaa itkettää kun sitä ajatteleekin. En ole vielä valmis. :'(
Voi Ounis <3 Olen tyrmistynyt ja sanaton. Ja niin kovin pahoillani puolestanne :( En oikein osaa muuta sanoa... halaus ja voimia <3
VastaaPoistaKiitti Justiina <3 Toiset joutuu menemään sitä kivisempää tietä. Mutta toivotaan, että määränpää on sama!
PoistaNo voi helvetti sentään!!
VastaaPoistaOunis, olen niin pahoillani. Mikä pettymys! Mikä valtava, jäätävä rätti vasten kasvoja. Olen ollut sairaslomalla ja sairaiden lasten kanssa kotona ja nyt vasta pääsin lukemaan. Ensin luin sen edellisen postauksen, jossa toivo on niin suuri. Se on käsin kosketeltava, todellinen ja aito. Ja sitten tämä. Voi perkele sentään, että tuntuu väärältä ja epäreilulta. MIKSI??????
Anna anteeksi kirosanani. Ne vaan pulpahtavat jostain kun en voi käsittää miten teillä voi mennä tämä näin. On niin vaikea hyväksyä sitä, että keinoa ei vaan tunnu löytyvän. Millään. Mitään. Uskon, että olette ihan poissa tolaltanne ja tarvitsette varmasti aikaa sulatella kaikkea.
Sitten kun tuntuu, että jaksatte (tai on pakko) katsoa eteenpäin, tutustu huolella lahjasoluhoitoon. Jos se siis on tie, jota kohti lähdette. Esimerkiksi Kaksplussalla on erittäin asiantunteva ja vireä ketju lahjamunasoluhoidosta, jossa aihetta käsitellään niin kotimaassa kun ulkomaillakin tehtävien hoitojen kannalta. Ulkomailla jonot ovat lyhyemmät kuin kotimaassa ja hinta on edullisempi. Seuraan ketjua koska eräs tuttuni on lahjasoluhoidossa ulkomailla.
Mutta Ounis. Tuntuu, että mitään helpottavia sanoja ei vaan ole. Tekisi mieli rutistaa sinua ja sanoa, että kaikki muuttuu vielä hyväksi. Vielä tuotakin mieluummin haluaisin nipistämällä herättää sinut ja lohduttaa, että se oli vain painajaista, pahaa unta.
Toivon sinulle ja miehellesi sydämestäni voimia asian käsittelyyn ja palasien keräämiseen. Vaikka omakin tieni on ollut raskas ja monivaiheinen, en taida kuitenkaan tietää kuinka suuri tuskanne on juuri nyt.
Halaus, Jenni
Moi Jenni,
PoistaElämä on. Ainakin meidän elämä. Se heittää noita märkiä rättejä vasten kasvoja jatkuvalla syötöllä, eikä loppua ole näkyvissä. En tiedä mitä tehdä. Vaikka kuinka uskoo ja toivoo ja jaksaa, se ei auta yhtään mitään. Ubikinonit, vyöhyketerapiat, akupunktiot, greippimehut, ihan mitä vaan kokeilen, se ei auta. En vaan tule raskaaksi. Millään.
On kyllä niin epätoivoinen olo, ettei tosikaan. Mitä ihmettä voimme tehdä? Tulenko ikinä raskaaksi? Enkö ihan oikeasti voi saada omaa biologista lasta? Eihän sellaista surua voi käsitellä edes. En ainakaan vielä halua uskoa sitä. Alkaa itkettää kun vaan ajattelenkin.
Kiroile vaan. Minunkin tekisi välillä mieli huutaa kurkku suorana tätä kokemaani vääryyttä. En halua vielä lopettaa. En halua luovuttaa. Tuntuu niin kamalalta ajatellakin, mitä on ehkä edessä ja mistä kaikesta on luovuttava. Lahjasoluhoito on ihan hyvä vaihtoehto, ja kukaties minulle ainoa tapa kokea raskaus. Mutta ei se ole sama. Tässä on vielä niin paljon käsiteltävää ennen kuin olen valmis... se ei käy ihan hetkessä. Olisi paljon helpompi hypätä seuraavaan vaiheeseen (lahjasoluhoitoihin), jos tietäisi, ettei biologinen lapsi koskaan tule onnistumaan. Mutta kun me emme tiedä sitä... sen takia siitä ajatuksesta on niin vaikea päästää irti. :'(
Olen myös lukenut noista ulkomailla - kuten Virossa- tehtävistä hoidoista, joissa jonot ovat lyhyemmät ja hinta alhaisempi. Kaikkea voi harkita, sitten aikanaan. Katsotaan nyt mitä lääkäri on mieltä kun tavataan hänet ensi viikolla. Ehkä hän on keksinyt jonkin keinon, jota voidaan vielä kokeilla..?
Tästä painajaisesta ei herää, vaikka kuinka nipistelisi. Olisikin niin. Kiitos myötäelämisestä ja kauniista sanoista jälleen kerran. Ihanaa kun kuljet mukana, vaikkakin kaukana.
KIITOS ja halaus <3
Hei, olen lukenut blogiasi pitkään ja tarinasi kuulostaa aivan samalta kuin omani. Meillä aluksi lapsettomuuden syyksi epäiltiin tukkeutuneita munanjohtimia, joten hoidot aloitettiin samantien ivf:llä. Ensimmäiseen ivf:n menimme intoa puhkuen, koska en voinut ajatellakkaan, että muuta vikaa löytyisi. Ensimmäinen ivf paljastikin karun todellisuuden, lapsettomuuden syy olikin munasoluissa. Saatiin paljon munasoluja, suuri osa hedelmöittyikin, mutta kato oli suuri. Päästiin juuri ja juuri siirtoon yhdellä blatokystillä mikä tuotti odotetusti negan. Lääkärimme sanoi jo tämän ensimmäisen hoidon yhteydessä, että hoitoja ei ole syytä jatkaa.
VastaaPoistaPäätimme samalla istumalla mennä luovutusjonoon, sillä jonot on usein pitkät ja hoidostahan voi kieltäytyä vielä. Lääkärin kanssa sovimme vielä yhdestä ivf:stä, jottei jatkossa jäisi mitään jossittelun varaan. Tulos oli sama kuin ensimmäisellä kerralla, vaikka lääkkeitä oli muutettu.
Olimme jo valmiiksi päättäneet ettei omilla munasoluilla jatketa enää ja siirryimme luovutettuun munasoluun. Meitä pelotti myös hoidon kalleus ilman takuita onnistumisesta. Kuitenkin tämä oli ainoa vaihtoehto jolla mieheni voi saada kuitenkin biologisen lapsen, itse voin kokea raskauden sekä synnytyksen.
Lopulta saimme luovuttajan ja tuoresiirrosta olen nyt onnellisesti raskaana.
Perheillemme ja läheisille ystävillemme olemme kertoneet tilanteestamme sekä siitä miten raskaus sai alkunsa. On ollut ihana huomata miten vilpittömästi kaikki asiasta tietävät ovat olleet onnellisia onnistumisestamme, sekä kuinka avoimesti he ovat ottaneet meidän ratkaisun käyttää luovutettuja munasoluja vastaan.
Varmasti tulevaisuudessa tulee vielä ristiriitaisia tunteita, mutta todellisuus on se, että ilman tuota hyvä sydämistä naista, joka meille munasolunsa luovutti meille ei koskaan todennäköisesti olisi lasta suotu.
Vaikkakin biologisesta lapsesta luopumisen tuska onkin valtava, onnistuneen raskauden myötä olemme päässeet pois siitä noidankehästä, jossa on vain epätoivoa ja voimme olla onnellisia. Itse haluan kokea, että juuri tämä lapsi oli meille tarkoitettu.
Voimia tulevaan!
Eeva
Ihanaa kun kirjoitit. Tuo teidän tarinanne toi vähän toivoa tänne synkkyyden keskelle. Ihana kuulla, että olet vihdoin raskaana luovutetun munasolun avulla. Minullekin on niin tärkeää kokea raskaus ja synnytys, että haluan ehdottomasti kokeilla tätä vaihtoehtoa, jos omaa ei saada. Ja siltä se nyt pahasti näyttää, vaikka niin vaikea se on hyväksyä. Mies sentään pääsisi kokemaan tällä tavalla biologisen isyyden. Se tosin pelottaa meitäkin ihan kauheasti, että mitä jos hoidot luovutetulla soluillakaan eivät toimi ja kamala summa rahaa menee hukkaan. Eihän siitä ole mitään takeita, että tuokaan onnistuu.
PoistaVielä sitäkin enemmän tuskaa aiheuttaa tuo biologisesta lapsesta luopuminen, vaikka se on tässä vaiheessa vasta ajatuksen tasolla. Se tuntuu tällä hetkellä niin kipeältä ajatukselta, etten pysty edes sanomaan sitä ääneen. En tiedä miten siitä pystyy päästämään irti. Pikkuhiljaa kai. Onnistuittehan tekin. Ehkä se on ainoa tie perheeksi ja se on vaan hyväksyttävä. Luojan kiitos on olemassa naisia, jotka vapaaehtoisesti luovuttavat munasolujaan pelkästään hyvää hyvyyttään. Miten heitä voisikaan kiittää tarpeeksi!
Tuhannesti onnea teille raskaudesta ja kiitos kun olet kulkenut kanssani tätä matkaa.
Myötätuntoinen halaus minultakin. Luulen aavistavani, mitä käyt läpi, sillä omat kokemukseni ja koetut tunteet muistuttavat sinun tilannettasi. Tosin itsellä saatiin kerättyä vain kolme solua, joista yksi pääsi siirtoon, muttei jäänyt kehittymään. En haluaisi antaa väärää toivoa, mutta eikö se tosiasia, että munasoluja lähti stimulaatiosta ja että ne ensin hedelmöittyivät ole kuitenkin pientä toivoa antava asia. Eli tarvittaisiin vain se yksi alkio, joka jatkaisi myös kohdussa. Nythän olitte jo aika lähellä, vaikka kävikin näin surullisesti. On tietysti totta, ettei näitä hoitoja voi ja jaksa loputtomiin jatkaa. Itselläni alkaa toivo hiipua hoitojen suhteen, ja sitten kohta on edessä työläs prosessi siitä, miten edetä (lahajsolu, adoptio?), vai antaako sitten koko lapsi-toiveen jäädä. Tuohon munasolujen laatuun olen yrittänyt vaikuttaa syömällä reippaita annoksia ubiquinonia (min. 500 mg/vrk), muttei senkään vaikutusta voi oikein itse arvioida. Tosin uskon, että sain sen avulla edes jotain punktioitavaa aikaan, ne onnettomat kolme solua. Lähtötilanteeni ei huonojen hormoniarvojen takia ollut alunperinkään mikään edullinen. Toivotan kovasti hyvää energiaa teille ja rauhaa toipua tästä. Suru vie voimat vähäksi aikaa, mutta kohta myös helpottaa!
VastaaPoistaVoi kiitos... Sehän tässä onkin, kun kaikki on aluksi näyttänyt sujuvan niin hyvin ja on tuntunut siltä, että on ihan hyvät mahdollisuudet ja toivoa, mutta sitten kaikki menee pieleen, Aina siinä samassa kohtaa. Munasolut hedelmöittyvät oikein hyvin, mutta sitten alkaa se fragmentoituminen. Tämä on nyt jo kolmas kerta. Kahdella ensimmäisellä kerralla päästiin hädin tuskin siirtoon, ja nyt kolmannella kerralla ei ollenkaan. Lääkärinkin mielestä nämä hoidot toistavat jatkuvasti samaa kaavaa.
PoistaJaksaisin vielä jatkaa, jos on vaan edes vähän toivoa. Pitkä kaava on vielä kokeilematta (tosin se ei tietääkseni vaikuta munasolujen laatuun millään tavalla), ehkä lääkkeitäkin voidaan vielä vaihtaa. Ehkä tuo Menopur ei vaan ollut mun juttu. Ehkä on jotain vielä, mitä voidaan kokeilla. Se selviää pian, kun tällä viikolla tavataan lääkäri. Samaan aikaan pelottaa, että mitä jos lääkäri sanoo, että tämä oli sitten siinä.
Minäkin syön ubikinonia, tosin en noin paljon. Hoidon ajaksi jätin sen tosin pois varmuuden vuoksi, kun en ole lääkärille siitä puhunut. Nyt on uusi vitamiini-combo käytössä, lisäsin mm. foolihapon saantia ja hankin uuden monivitamiinivalmisteen, jossa on monipuolisemmin tavaraa kun aiemmin käyttämässäni valmisteessa. DHEA:sta olen kuullut myös hyviä kokemuksia ja siitä aion kysyä lääkäriltä.
Tämä oli valtava takaisku, mutta aina näistä selvitään.
Olen kovin pahoillani! Paljon voimia suremiseen.
VastaaPoistaKiitos Illusia <3
PoistaOlen pahoillani, etteivät tähänastiset hoidot ole tuottaneet teille toivottua tulosta. Tutustuin kerralla koko tarinaanne, enkä omasta lapsettomuudestani huolimatta voi tietää, mitä käytte nyt läpi. Toivottavasti saatte surullisessa tilanteessanne henkistä tukea esimerkiksi sairaalan yleispsykiatrian osastolta tai muualta. Sekään ei tuskaa vie pois, mutta jutteleminen ja asioiden läpikäyminen voi auttaa oloa.
VastaaPoistaToivon, että kaikkien vastoinkäymisten jälkeen saatte vielä syliinne rakkaan lapsen.
Tämä on tosiaan aika raskasta, ja tuntuu että menee koko ajan vaan raskaammaksi. Minulle on toistaiseksi riittänyt vertaistuki täällä blogimaailmassa (kiitos siitä teille kaikille!), enkä ole kokenut tarvetta mennä juttelemaan psykologille näistä asioista. Vaikkei sekään varmaan huono idea olisi. Lahjasoluhoitoihin varmaan liittyy psykologin kanssa asian läpi käymistä, kuvittelisin... Tällä hetkellä pahimmalta tuntuu ajatus siitä, että joutuisi luopumaan biologisesta lapsesta.
PoistaKiitos Alina, minä toivon tuota samaa! Ja mikä teillä onkin tarina ja tilanne, toivon teille aivan tuota samaa!
Tukihalaus!
VastaaPoistaTäällä käydään myös kamppailua lapsen saamiseksi, vaikkakin toisella tapaa (http://keinoemo.vuodatus.net/). Tuki parisuhteellenne ja omalle hyvinvoinnillenne ei välttämättä olisi pahitteeksi, pettymysten käsittely voi olla yllättävän raskasta. Mutta en halua tuputtaa.
Pitäkää hyvää huolta itsestänne ja toisistanne! Toivo elää!
Kiitos, halaus tuli perille! Kävin vilkaisemassa blogiasi, luen enemmän kun on paremmin aikaa. Nyt on ensimmäinen kerta psykologille varattu, tosin sain ajan vasta parin viikon päähän. Kokeillaan nyt tätäkin, vaikka vähän skeptinen olen, mahtaako siitä olla mitään apua mennä vieraalle ihmiselle vuodattamaan tätä asiaa... ahdistaa itse asiassa koko ajatus.
PoistaHei!
VastaaPoistaOlen 32-nainen, lähes samassa tilanteessa kuin sinä... Kokeiltu on useita kiertoja femarilla, inssillä ja ilman. Ajattelin, että ivf ratkaisee kyllä tämän ongelman. Lyhyt kierto tehtiin, pistettäviä oli parhaina päivinä kolme eri piikkiä. Annokset maksimaaliset. Lopetettiin kesken, kun mitään ei tapahtunut. Sitten flair up, annokset heti kättelyssä maksimilla. Saatiin yksi keräyskelpoinen solu, joka oli poikkeava, ei hedelmöittynyt.
Itkettyä on tullut paljon, etenkin niinä päivinä, kun se rätti kerta toisensa jälkeen roiskastaan naamaan. Umpikujia yksi toisensa jälkeen. Kaikki ne piikit, kaikki ne palkattomat vapaat töistä, käyntimaksut yksityiselle, turhat toiveet ja särkyneet unelmat. Lääkäri on sitä mieltä, että tilanne ei ole vielä toivoton. Tiedän niin tuon tunteen, kun jo vähitellen itsekin toivon, että joku viheltäisi pelin poikki, sanoisi, että se raskaus ei tule näillä omilla munasoluilla onnistumaan ja on turhaa enää yrittää. Kai me vielä joku tehokkaampi flair up kokeillaan... Olen puolinainen, saanut kivuliaat kuukautiset siedettävikseni mutta ei tätä normaalia jatkumoa sille. Hyvin tavallisesti nykyään totean, että kun se on toisille niin hemmetin helppoa.
Juu syytän myös itseäni tästä paljon, vaikka tiedän hyvin, etten ole millään elintavoillani koskaan tätä aiheuttanut. Välillä on niin ärsyyntynyt itseensä ja pettynyt. Sanoin kuvailemattoman pettynyt. Tämä tuli niin puun takaa. Äitini lapsiaan hankkiessaan ei koskaan yrittänyt kuin kuukauden ja sitten tärppäsi. Minä syvällä sisälläni sätin itseäni alkuun jatkuvasti vialliseksi, vieläkin ajoittain. Tekee kutaa seksielämälle, sitähän ei oma-aloitteisesti edes ole...
Mutta olen alkanut ajatella tämän kaiken toiselle puolelle. Olen päättänyt, että vaikka minulle ei tätä äitiyttä perinteisessä muodossaan suoda, aion suoda miehelleni silti isyyden. Tai ainakin yrittää. Suomen jonoihin en aijo jäädä kykkimään, me lähdetään Venäjälle tai Viroon, jossa saa jopa kuvastosta valita sopivan näköisen lahjoittajan. Lahjoittaja saa kunnon korvauksen lahjastaan ja näiden maiden lainsäädännön mukaan lahjoittajan henkilötiedot pysyvät anonyyminä aina. Lisäksi kerran raskaana oltuaan oman kropan solut voi vielä herätä toimimaan, eihän sekään haittaisi, vaiks ei tässä vuoristoradassa siihenkään voi mitään oikeita odotuksia laittaa...
Paljon voimia sinne, älkää jääkö suruun jumiin, katse eteenpäin!
Ellu
Kiitos Ellu kommentista ja oman tarinasi jakamisesta. Ei ole helppoa ei... :'( Ei kannata sortua itsensä syyttelyyn, vaikka se on helppo sanoa ja itsekin olen siihen sortunut. Me ei voida tälle mitään, niin se vaan on. Maailma on epäreilu paikka.
PoistaLuin myös noista Virossa tehtävistä hoidoista. 100 paria Suomesta kuulemma lähtee vuosittain sinne hoitoihin eli ei ole edes mitenkään harvinaista. Ei ole mielestäni ollenkaan huono vaihtoehto, jos sillä säästää rahaa ja säästyy jopa vuoden odottamiselta. Joten go for it! Mutta jos lääkäri sanoo, että on vielä toivoa omilla soluilla, niin ehkä kannattaa vielä pelata ne kortit ensin loppuun, ettei jää myöhemmin vaivaamaan.
Jakselehan siellä! Ja toivon kovasti onnea matkaan, mille tahansa polulle päädyttekin!
Miten teillä psykologin kanssa meni, oletteko jonossa luovutettuun munasoluun jo? Minä tuskastelen kotisoffalla näiden pistosten kanssa. Tuntuu, että ovat vähitellen alkaneet enemmän kirvelemään ihon alla. No huomenna mennään kuulemaan uutiset, nyt osaa vähitellen olla odottamatta mitään, ainakaan positiivista. Ehkä huomenna me päädytään samalle polulle kuin tekin. Odotan sitä jo, ehkä sitten jokin voisi onnistua (tai sitten ei...)! Olisin niin valmis välillä onnistumaan! Onnea matkaan myös teille, on mukavaa kuulla muiden samanlaisia tuntemuksia tästä tilanteesta, vaikkei tätä kenellekään toivokaan.
VastaaPoistaEllu
Ei olla vielä menossa jonoon. Meillä tehdään sittenkin vielä yksi IVF, keväällä, ja sitä ennen tutkitaan hormonitasot uudelleen ja aloitan mahdollisesti DHEA-kuurin. Olin jo niin varma, että lahjasolujonoon käy tie, mutta onneksi löytyy vielä kokeilemisen arvoisia vaihtoehtoja. Pitkää kaavaakaan ei olla vielä kokeiltu.
PoistaMillaisia uutisia te saitte?
No juu, katoin vasta sitten kun olin jo kirjottanut tuon kysymyksen tuon kirjoittamasi marraskuun päivityksen :-) Meillä on tämä tehostettu flair up käytössä, piikkejä 2kpl/vrk, kirveltävät ilkeästi. Nyt lääkäri aloitti tuon DHEA -kuurin, sitä muistettava 3tbl päivässä, eikä sen voi tietty odottaa vaikuttavan vielä tähän kiertoon. Sitten vielä nenäsuihke ja B-vitamiini. Kyllä on doupattu ainakin!
PoistaKäynti lääkärillä oli samanlainen kuin nuo muutkin alkukäynnit, alku on ollut hidas mutta kymmenkunta pientä follikkelia nähtiin (kuten aiemminkin). Sitten aina seuraavilla käynneillä todettu, että eivät kasva tai karsiutuvat yhteen tai kahteen heikkokasvuiseen follikkeliin... Sitä odotellessa tässä mennään ensi viikkoon. Meilläkään ei pitkää kaavaa vielä kokeiltu mutta tuo yksityislääkäri ei pidä sen tehoamista kovin todennäköisenä. Nämä nopeat hoidot ovat melkein venyneet pitkiksi kaavoiksi meillä, kun noita follikkeleja kasvatellaan kuin iisakin kirkkoa konsanaan.
Sopiva määrä kyynisyyttä taas matkassa mutta ei enää samaan tapaan sureta kuin alkuun. Olen tainnut alkaa yrittämään hyväksyä tuon, mihin tässä ollaan ajautumassa. Pidän noita lahjasoluhoitoja mielessäni seuraavana suunnitelmana, niin ei ole niin umpikujainen olo. Joinain päivinä asia on jo ok, toisina ei. Tuo marraskuun kirjoituksesi toi taas mieleen miksi se ei ole ok. Päivä kerrallaan! Pidän peukkuja sinulle, eihän tuossa tarvita, kuin se yksi hyvä solu väliin!
Ellu