Ihan hyvää,
kiitos, mitäs teille? Valehtelen. Ei meille kuulu hyvää. Meillä
ei ole lasta. En ole raskaana. Vieläkään. Inhoan koko kysymystä,
ja joskus tekisi mieli täräyttää päin naamaa, kuinka huonoa
kuuluu. Kysymystä on ihan mahdotonta välttää. Vastaan niinkuin
kuuluu, kuten minun odotetaan vastaavan. Vaikka valehtelisin.
Tammikuussa tehdyn
IVF:n jälkeen on ollut kaksi tuloksetonta luomukiertoa. Ei
hormoneja, ei pahemmin oireita, ei raskautta. Ei edes kemiallista. Ei
kiinnittymisyritystä, ei mitään. Varmuuden vuoksi tehty
raskaustesti näytti negatiivista. Kuten aina. Tämä meneillään
oleva kolmas kierto onkin nyt sitten viimeinen kierto ennen
odotettua, toista IVF:ää. Eihän tässä uskalla sitä luomuihmettä
enää toivoakaan, ja melkein ollaan lakattu jo yrittämästä, kun
ei se kuitenkaan onnistu. Olen jo asennoitunut siihen, että IVF:ään
tässä ollaan taas kovaa vauhtia menossa. Taitaa olla meidän ainoa
toivo saada oma lapsi.
Meneillään on
kiertopäivä 12, mutta uskon ovulaatioon olevan vielä aikaa. Viime
kierrossa ovuloin vasta kp 23 ja kierron pituudeksi tuli 35 päivää.
Kiertoni on pitkä, vaihtelee useinmiten välillä 31-35. Kai sitä
voisi nykyään sitten säännölliseksi sanoa, ennen kun vaihtelua
on ollut paljon enemmän. Testaamisen aloitan kuitenkin yleensä
näillä main, ihan varmuuden vuoksi. Vaikka tiedän nykyään jo
aika hyvin ilman mitään testejäkin, koska ovuloin, ja varsinkin
koska se on ohi. Luteaalivaihe kestää yleensä 14 päivää.
Eipä sitä ennen
tällaisista asioista ollut hajuakaan. Sitä vaan tiesi suunnilleen,
koska seuraava kierto alkaa, jos sitäkään. Miten harva edes
tietää, mikä on luteaalivaihe, saati follikkelia stimuloiva
hormoni tai keltarauhanen. On tullut kyllä huomattua, miten
monimutkainen naisen keho on. Miten pienestä onkaan kiinni, että
raskaus ylipäätään alkaa (muistatteko sen appelsiinitarinan?).
Silti niin monilla se alkaa. Kadehdittavan monilla vielä ilman
minkäänlaista yrittämistä.
Kuinka moni onkaan
oikeastaan tietämätön siitä, miten suuri ihme raskaus oikeasti
on. Minä ja te muut, me tiedämme. Tiedämme, miten monen pienen
yhteensattuman summa se on, että juuri oikeanlainen munasolu
kehittyy ja että se ylipäätään irtoaa. Että ajoitus on oikea.
Että siittiöt ovat tarpeeksi vahvoja, liikkuvia, oikeanmuotoisia ja
että niitä on tarpeeksi paljon. Että ne pääsevät perille asti.
Että munasolu hedelmöittyy. Että munasolu jakaantuu normaalisti,
kiinnittyy oikeaan paikkaan, ja pysyy siellä. Ja pysyy siellä 8
kuukautta.
Miten monelle
raskaus ja hedelmöittyminen onkaan juuri sitä mitä biologian
kirjoissa opetetaan. Siittiö löytää munasolun ja ta-daa,
hedelmöitys on tapahtunut ja raskaus alkaa! Miten helpolta se
saadaankaan kuulostamaan! Tämä
on ollut kyllä opettavainen matka. Olen oppinut, että raskaus ja
lapsen syntymä, on oikeasti todellinen ihme! Kenellekään meistä
lapsettomista lapsi ei ole, eikä tule koskaan olemaan
itsestäänselvyys. Lapsia ei tehdä, vaan saadaan. Jos saadaan.
Kunpa vain kaikki ymmärtäisivät sen, ja osaisivat yhtä paljon
arvostaa sitä mitä heillä on!