torstai 28. elokuuta 2014

Testituloksia

Saimme vihdoin odotetut tulokset lisätutkimuksista. Ei löytynyt kromosomien dislokaatioita, geenimutaatioita, tukostaipumusta, lisämunuaisen vasta-aineita, eikä mitään muutakaan. Sanat “normaali löydös” ja “negatiivinen” toistuvat papereissa ja lääkärin puheessa. Istun lääkäriä vastapäätä tutulla sinisellä tuolilla ja huokaan helpotuksesta. Paperissa tosiaan lukee: “Tutkituissa soluissa todetaan 46 rakenteellisesti normaalia kromosomia.” Ja perässä vielä maininta: “Sukukromosomit ovat XX, naisen.” Miehellä vastaavasti XY. Lääkäri vielä vahvistaa sen: meistä ei löytynyt mitään vikaa. Ei mitään syytä, miksi emme voisi tulla raskaaksi. Vielä on toivoa saada lapsi omilla soluilla. Tai ainakaan kukaan ei ole todistanut sitä mahdottomaksi.

Vaikka olemme toki iloisia ja helpottuneita tuloksista, vastauksia, joita niin kovasti toivoimme, emme saaneet vieläkään. Tämä sama piinaava epätietoisuus jatkuu aina vaan. Kai sen kanssa on vaan opittava elämään. On jaksettava uskoa, vaikka mitään varmuutta ei edelleenkään ole siitä, että mitään tapahtuu vielä moneen kuukauteen tai jopa moneen vuoteen. Ehkä en tule raskaaksi koskaan, enkä saa koskaan tietää, miksi. Eniten pelottaa se, että aikaa kuluu epäonnistuneissa hoidoissa niin kauan, että olen liian vanha adoptiovanhemmaksi. Olisi ollut niin helppoa, jos olisi selvinnyt jokin syy, jota voi hoitaa. Mutta nyt tuntuu kuin etenisimme sokkona. Kokeillaan erilaisia variaatioita hoidoista ja lääkkeistä ja toivotaan, että joku yhdistelmistä toimii. Montahan IVF:ää tässä onkaan vielä edessä....

Hoidot siis jatkuvat, ja ensi kuussa on edessä kolmas IVF. Toistaiseksi jatkamme lyhyellä kaavalla, mutta myöhemmin saattaa edessä olla myös pitkällä kaavalla tehty IVF. Alunperin lääkäri oli ehdottomasti pitkää kaavaa vastaan, koska munasarjani reagoivat niin voimakkaasti stimulaatioon, mutta nyt sekin on harkinnassa. Hyperstimulaation riski on suuri, mutta olen valmis kokeilemaan pitkää kaavaa siitäkin huolimatta, jos mikään muu ei auta. Ollaanhan tässä jo aika epätoivoisia. Vaikka hirvittäähän se vähän.

Tässä seuraavassa hoitokierrossa on käytössä uutena lääkkeenä Menopur. Sen tarkoituksena on nostaa LH-tasoa, koska se on ollut minulla ehkä hieman alhainen. Pientä hienosäätöä siis. Muuten lääkkeet on samat kun ennenkin. Tähän parhaillaan menossa olevaan kiertoon sain reseptin Primolutia, joka on keltarauhasvalmiste, aivan kuten lugetkin. Mikä parasta - tabletit niellään, ja ovat vieläpä halvempia kuin luget! Tästä se taas lähtee. Jostain pitäisi taas kaivaa uskoa siihen, että tämä kerta olisi erilainen. Paras varmaan yrittää ottaa mahdollisimman rennolla asenteella. Onnistuu, jos onnistuu. Jos ei niin ei. Kummassakaan tapauksessa en ole voinut lopputulokseen itse vaikuttaa. Tapahtukoon kuten on tarkoitettu. Mutta olisihan se jo aika saada ne kaksi viivaa muuhunkin kun ovulaatiotestiin.

perjantai 1. elokuuta 2014

Lomaa lapsettomuudesta

Pahoittelen pitkää hiljaisuutta. Tarvitsin hieman lomaa koko lapsettomuudesta ja sen ajattelemisesta. Itsesäälistä, surusta, negatiivisista ajatuksista, peloista. Kaikesta. Nyt olen kuitenkin täällä taas, ja olo on kuin uudesti syntynyt! Maailma näyttää jälleen suht koht siedettävältä paikalta, ja jaksan taas uskoa, että kyllä mekin vielä... Pahin suossa tarpominen on takanapäin. Ylämäen jälkeen tulee aina alamäki, ja nyt ollaan kai siinä alamäessä. Olo on kevyt, mieli rauhoittunut, enkä mieti lapsettomuutta edes joka päivä. On niin paljon parempi olla. On ihana huomata, että elämäniloa on vielä tallella, vaikkei silti mikään olekaan kuin ennen. Onhan lapsettomuus usein silti mielessä, mutta enimmäkseen taka-alalla. Olen lakaissut sen hetkeksi mielessäni maton alle ja antanut olla siellä. Nauttinut kesästä ja siitä, että olen voinut elää elämääni ilman hormoneja ja lääkärissä ravaamista. Kun syksy tulee, lakaistaan lapsettomuuden tuska taas maton alta esille ja eletään sen kanssa niin hyvin kun voidaan. Varmaan ne kaikki tunteet tulevat vielä takaisin, mutta tällä hetkellä on hyvä olla näin. Tällä hetkellä voin olla näin. Huolettomana, kerrankin. Tarvitsen näitä voimia, joita olen kesän ajan kerännyt. Toivottavasti te lukijat ette ole kaikonneet minnekään. Tarvitsen teitä edelleen.

Siskon raskaus etenee nyt jo neljännellä kuulla. Olen asian kanssa jo niin sinut, että kävimme jopa yhdessä kiertelemässä lastenvaatekirpputoreja, vieläpä omasta ehdotuksestani. Olen tavattoman ylpeä siitä, että pystyn jo iloitsemaan hänen puolestaan ja odotan innolla tammikuuta, jolloin minusta tulee ensimmäistä kertaa elämässäni täti. En enää itke kun ajattelen, että hän on raskaana, vaikka minun pitäisi olla. Olisi pitänyt olla jo ajat sitten. Sen sijaan ostin hänelle pienen bodyn, jossa on elefantteja. Voi kuinka onkaan tehnyt mieli hypistellä ja ostaakin noita ihania pieniä vauvanvaatteita, pieniä bodyja, sukkia ja potkupukuja. Ne ovat niin kauniita. Ja ne tuoksuvat vielä vauvalle. Nyt sain hypistellä niitä sydämeni kyllyydestä, tuntematta syyllisyyttä siitä, että hankin jotain sellaista, jolle ei välttämättä tule koskaan käyttöä. Pelkäämättä huonoa karmaa. Oma lapsemme ei ole vielä saanut alkuaan, en tiedä saako koskaan. Jollain keinolla kuitenkin, ainakin uskon, että meistä tulee vielä vanhempia. Sitten joskus.

No missä sitten mennään hoitojen osalta. Luovutin 10 putkiloa verta kromosomi- , dna- ja vasta-ainetutkimuksiin jokin aika sitten. Mieheltä tutkitaan kromosomit ja dna. Häneltä riitti tosin yksi putkilo verta. Ja vieläkö mietin, mistähän johtuu, että olen sisäistänyt vahvasti ajatuksen, että vika on minussa!? Ihmekös, kun suurin osa tutkimuksista tehdään edelleen minulle. Silti lääkäri jaksaa aina mainita, että vika voi olla kummassa tahansa, tai molemmissa. Tuloksia joudumme vielä odottelemaan kolmisen viikkoa ja jos IVF-hoito vielä tehdään, tehdään se aikaisintaan syyskuussa. Seuraava lääkärikäynti on varattu elokuun lopulle. Silloin tiedämme enemmän. Silloin tiedämme, voimmeko saada koskaan yhteistä lasta. Nuo kromosomi- ja dna-virheet pelottavat suunnattomasti. Niille kun ei sitten kai voi mitään tehdä. Se on sitten siinä oman biologisen lapsen osalta. Mutta nyt yritän olla ajattelematta sitä. Toivoa on niin kauan kunnes toisin todistetaan.