perjantai 1. elokuuta 2014

Lomaa lapsettomuudesta

Pahoittelen pitkää hiljaisuutta. Tarvitsin hieman lomaa koko lapsettomuudesta ja sen ajattelemisesta. Itsesäälistä, surusta, negatiivisista ajatuksista, peloista. Kaikesta. Nyt olen kuitenkin täällä taas, ja olo on kuin uudesti syntynyt! Maailma näyttää jälleen suht koht siedettävältä paikalta, ja jaksan taas uskoa, että kyllä mekin vielä... Pahin suossa tarpominen on takanapäin. Ylämäen jälkeen tulee aina alamäki, ja nyt ollaan kai siinä alamäessä. Olo on kevyt, mieli rauhoittunut, enkä mieti lapsettomuutta edes joka päivä. On niin paljon parempi olla. On ihana huomata, että elämäniloa on vielä tallella, vaikkei silti mikään olekaan kuin ennen. Onhan lapsettomuus usein silti mielessä, mutta enimmäkseen taka-alalla. Olen lakaissut sen hetkeksi mielessäni maton alle ja antanut olla siellä. Nauttinut kesästä ja siitä, että olen voinut elää elämääni ilman hormoneja ja lääkärissä ravaamista. Kun syksy tulee, lakaistaan lapsettomuuden tuska taas maton alta esille ja eletään sen kanssa niin hyvin kun voidaan. Varmaan ne kaikki tunteet tulevat vielä takaisin, mutta tällä hetkellä on hyvä olla näin. Tällä hetkellä voin olla näin. Huolettomana, kerrankin. Tarvitsen näitä voimia, joita olen kesän ajan kerännyt. Toivottavasti te lukijat ette ole kaikonneet minnekään. Tarvitsen teitä edelleen.

Siskon raskaus etenee nyt jo neljännellä kuulla. Olen asian kanssa jo niin sinut, että kävimme jopa yhdessä kiertelemässä lastenvaatekirpputoreja, vieläpä omasta ehdotuksestani. Olen tavattoman ylpeä siitä, että pystyn jo iloitsemaan hänen puolestaan ja odotan innolla tammikuuta, jolloin minusta tulee ensimmäistä kertaa elämässäni täti. En enää itke kun ajattelen, että hän on raskaana, vaikka minun pitäisi olla. Olisi pitänyt olla jo ajat sitten. Sen sijaan ostin hänelle pienen bodyn, jossa on elefantteja. Voi kuinka onkaan tehnyt mieli hypistellä ja ostaakin noita ihania pieniä vauvanvaatteita, pieniä bodyja, sukkia ja potkupukuja. Ne ovat niin kauniita. Ja ne tuoksuvat vielä vauvalle. Nyt sain hypistellä niitä sydämeni kyllyydestä, tuntematta syyllisyyttä siitä, että hankin jotain sellaista, jolle ei välttämättä tule koskaan käyttöä. Pelkäämättä huonoa karmaa. Oma lapsemme ei ole vielä saanut alkuaan, en tiedä saako koskaan. Jollain keinolla kuitenkin, ainakin uskon, että meistä tulee vielä vanhempia. Sitten joskus.

No missä sitten mennään hoitojen osalta. Luovutin 10 putkiloa verta kromosomi- , dna- ja vasta-ainetutkimuksiin jokin aika sitten. Mieheltä tutkitaan kromosomit ja dna. Häneltä riitti tosin yksi putkilo verta. Ja vieläkö mietin, mistähän johtuu, että olen sisäistänyt vahvasti ajatuksen, että vika on minussa!? Ihmekös, kun suurin osa tutkimuksista tehdään edelleen minulle. Silti lääkäri jaksaa aina mainita, että vika voi olla kummassa tahansa, tai molemmissa. Tuloksia joudumme vielä odottelemaan kolmisen viikkoa ja jos IVF-hoito vielä tehdään, tehdään se aikaisintaan syyskuussa. Seuraava lääkärikäynti on varattu elokuun lopulle. Silloin tiedämme enemmän. Silloin tiedämme, voimmeko saada koskaan yhteistä lasta. Nuo kromosomi- ja dna-virheet pelottavat suunnattomasti. Niille kun ei sitten kai voi mitään tehdä. Se on sitten siinä oman biologisen lapsen osalta. Mutta nyt yritän olla ajattelematta sitä. Toivoa on niin kauan kunnes toisin todistetaan.

10 kommenttia:

  1. Täällä ollaan lukijana edelleen! Juuri tuossa muutama päivä sitten pohdinkin, mitäköhän teille kuuluu ja on ihanaa lukea täällä ylämäestä, paremmista kesäpäivistä ja tätiyden iloista. Mielestäni voit olla hurjan ylpeä erityisesti tuosta kirppiskiertelystä! :). Musta tuntuu, että olen kokenut kesälomaa ihan vastaavalla tavalla, vaikka nyt tietysti piikitysten aikaa elämää varjostaakin stressi ja pelko.

    Mua on jotenkin mietityttänyt se, että selittämättömän lapsettomuuden tautikoodi on naisen hedelmättömyys -luokituksen alla. Eihän tässä vaiheessa kai ole ollenkaan selvää, kummassa se vika on. Vaikka eipä sillä kai niin väliä ole, mutta olen sitä vaan miettinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, ettet ole mennyt mihinkään. Kiitos siitä, ja myös siitä, että olet suonut ajatuksen sille miten meillä mahtaa mennä. Hyvin tosiaan tällä hetkellä, mutta saas nähdä nyt sitten kuin pian tilanne taas muuttuu. Nuo hoidot ovat niin rankkoja, ettei mieli vain jaksa oikein pysyä positiivisena, iloisena ja huolettomana niissä mukana. Vaan juuri tota pelkoa ja stressiä, sitähän se on.

      Hyvä kuulla kuitenkin, että sinäkin olet pystynyt elämään kesälomaa kuten minä olen! Nuo negatiiviset ajatukset myrkyttävät mieltä kyllä niin pahasti, että on välttämätöntä välillä ottaa vähän rennommin ja vaan unohtaa kaikki tämä. Kun ei mitään asialle kuitenkaan voi tehdä. Muuten ei pää kestä.

      Sitäpä juuri, jotenkin sitä vaan tuntuu siltä, että vikaa pääosin etsitään naisesta. Ehkä se sieltä sitten useimmiten löytyy? Sama se kuitenkin lopulta kai on, kummasta vika löytyy, kunhan löytyy.

      Ihanaa kesän jatkoa sinulle ja voimia hoitoihin! Pidän jälleen peukkuja täällä.

      Poista
  2. Täällä myös käyty välillä lukemassa miten teillä menee :) Kesäloma on täälläkin ollut kultaakin kalliimpi ja sai hetkeksi ajatukset muualle. Hienoa että muutkin ovat pystynnet nauttimaan siitä. Kauheasti tsemppiä syksyn hoitoihin ja täältä tsemppaan vielä sen verran, että täällä on ollut pakko alusta saakka unohtaa geneettisesti biologinen lapsi, mutta jännästi se ajatusmaailma on hyväksynyt ei geneettisen lapsen ja toivon sydämmeni pohjasta että saan kokea raskauden luovutetulla munasolulla <3 Joten sekin on yksi ihana vaihtoehto, toki vaatii sen oman asian läpikäymisen, mutta tsemppaan senkin asian puolesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun olet käynyt lukemassa. Yritän tästä lähtien kirjoitella vähän useammin. Ajatuksia on ollut hyvä saada välillä muualle, ei tätä oikein muuten jaksa. Alkoi pyörimään koko maailma vain tämän asian ympärillä, eikä se ole kuitenkaan tarkoitus.

      Mieli miettii kuitenkin jälleen kaikenlaista, ja jos ja kun hoidot alkavat pian taas, ei sitä taas paljon muuta ehdi ajatella. Että onkohan meillä ensi kesänä lapsi.. Sitä samaa, tiedäthän. Ikuista arvuuttelua, toivomista ja pettymistä. Loppujen lopuksi sitä on aina vaan pelkästään surullinen.

      Toivon onnea teille yritykseen luovutetulla munasolulla! Se on varmaankin se teidän tie. Kukaties meidänkin. Hyvä kuulla, että olet sinut sen kanssa, ettei lapsi tule olemaan biologisesti oma. Uskon, että minäkin tottuisin aika pian ajatukseen, vaikka tosiaan vaatii sen oman aikansa käsitellä noin iso asia. Hyväksyä. Kääntää ajatusmaailma niin, että omilla soluilla tai ei, kunhan lapsi saadaan. Eikö se ole kuitenkin tärkeintä.

      Poista
  3. Hyvä, että olet jo iloisemmalla mielellä. Tsemppiä tulevaan syksyyn ja kokeiden tuloksiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Vieläkin odotellaan niitä tuloksia..

      Poista
  4. Ihana viesti, Ounis! Haluan niin sydämestäni onnitella sinua tätiytymisestä, joka on talvella edessä. Olen usein miettinyt, että mitä kaikkea menetänkään kun minulla ei ole sisaruksia, joiden lapsia voisin paijata, ottaa kylään jne. Ne eivät korvaa omaa lasta mutta ei niiden ole tarkoituskaan. ne lapset ovat kuitenkin osa isoa perhettä ja suuri rikkaus. Onnittelut siis siitä sekä myös hienosta kirppisreissusta =).

    Minäkin olen kovasti käynyt kuikuilemassa kuulumisia, onneksi olet täällä taas. Voimia kovasti sen seuraavan lääkärin odotteluun. Nyt kuitenkin otat asian minusta ihan hyvin: suret vasta sitten jos on surtavaa! Minä pistän kaikki toivot likoon sen puolesta, että joku yksinkertainen ja helposti hoidettava syy löytyy ja sitä myötä saatte täsmähoitoa ja vauvan. Siihen me uskotaan, eiks jeh!

    Tsemppihali, Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, täällä taas. Ihanaa, että sinä et ole mennyt minnekään vaan jaksat täällä vielä käydä kommentoimassa ja tsemppaamassa! Se merkitsee tosi paljon.

      Olen itsekin kovin ylpeä tavasta, jolla lopulta olen (tosin kovan työn jälkeen) oppinut suhtautumaan siskon raskauteen. Asia on loppujen lopuksi kuitenkin iloinen, vaikka se aluksi aiheuttikin suunnatonta tuskaa. Täytyy vain jaksaa uskoa, että minunkin vuoroni tulee vielä. Joskus. Jollakin tavalla. Sen on pakko tulla. Ja siihen on pakko jaksaa uskoa!

      Tässä tuloksia odotellessa on ihan hyvä olla näin. Tietämättömänä siitä mitä on tulossa. Maailma saattaa romahtaa, tai sitten saamme olosuhteisiin nähden hyviä uutisia. Tai sitten jatkamme ihan yhtä tietämättöminä kuin tähänkin asti lapsettomuuden syistä. Siihen asti toivotaan parasta, pelätään pahinta, mutta ennen kaikkea yritetään olla ajattelematta koko asiaa.

      Poista
  5. Tilanteesi kuulostaa niin tutulta, luin kirjoituksiasi pala kurkussa. Tieto lisää tuskaa, mutta toisaalta on hyvä että tutkimusten ansiosta asiat menevät eteenpäin ja tilannetta voidaan kenties jotenkin hoitaa paremmin. Oma ensimmäinen IVF on tulossa kuukauden sisään ja pelko epätietoisuudesta, kivusta ja siitä, mitä löytyy tai löytyykö lainkaan, on aika kokonaisvaltainen. En voi muuta kuin toivottaa voimia. Ei anneta periksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkein pahinta on tietämättömyys. Tietämättömyys siitä toimivatko nämä hoidot koskaan, saammeko lasta koskaan, löytyykö tälle koskaan mitään selitystä. Tieto varmasti osittain lisää tuskaa, joo, mutta ehkä kuitenkin vielä pahempaa olisi elää tässä epätietoisuudessa.

      Onnea teille ensimmäiseen IVF:ään! Toivon, että kuulut niiden onnekkaiden joukkoon, joilla tärppää ensimmäisellä kerralla! Ei missään nimessä anneta periksi!

      Poista