Lomaa lapsettomuudesta

Pahoittelen pitkää hiljaisuutta. Tarvitsin hieman lomaa koko lapsettomuudesta ja sen ajattelemisesta. Itsesäälistä, surusta, negatiivisista ajatuksista, peloista. Kaikesta. Nyt olen kuitenkin täällä taas, ja olo on kuin uudesti syntynyt! Maailma näyttää jälleen suht koht siedettävältä paikalta, ja jaksan taas uskoa, että kyllä mekin vielä... Pahin suossa tarpominen on takanapäin. Ylämäen jälkeen tulee aina alamäki, ja nyt ollaan kai siinä alamäessä. Olo on kevyt, mieli rauhoittunut, enkä mieti lapsettomuutta edes joka päivä. On niin paljon parempi olla. On ihana huomata, että elämäniloa on vielä tallella, vaikkei silti mikään olekaan kuin ennen. Onhan lapsettomuus usein silti mielessä, mutta enimmäkseen taka-alalla. Olen lakaissut sen hetkeksi mielessäni maton alle ja antanut olla siellä. Nauttinut kesästä ja siitä, että olen voinut elää elämääni ilman hormoneja ja lääkärissä ravaamista. Kun syksy tulee, lakaistaan lapsettomuuden tuska taas maton alta esille ja eletään sen kanssa niin hyvin kun voidaan. Varmaan ne kaikki tunteet tulevat vielä takaisin, mutta tällä hetkellä on hyvä olla näin. Tällä hetkellä voin olla näin. Huolettomana, kerrankin. Tarvitsen näitä voimia, joita olen kesän ajan kerännyt. Toivottavasti te lukijat ette ole kaikonneet minnekään. Tarvitsen teitä edelleen.

Siskon raskaus etenee nyt jo neljännellä kuulla. Olen asian kanssa jo niin sinut, että kävimme jopa yhdessä kiertelemässä lastenvaatekirpputoreja, vieläpä omasta ehdotuksestani. Olen tavattoman ylpeä siitä, että pystyn jo iloitsemaan hänen puolestaan ja odotan innolla tammikuuta, jolloin minusta tulee ensimmäistä kertaa elämässäni täti. En enää itke kun ajattelen, että hän on raskaana, vaikka minun pitäisi olla. Olisi pitänyt olla jo ajat sitten. Sen sijaan ostin hänelle pienen bodyn, jossa on elefantteja. Voi kuinka onkaan tehnyt mieli hypistellä ja ostaakin noita ihania pieniä vauvanvaatteita, pieniä bodyja, sukkia ja potkupukuja. Ne ovat niin kauniita. Ja ne tuoksuvat vielä vauvalle. Nyt sain hypistellä niitä sydämeni kyllyydestä, tuntematta syyllisyyttä siitä, että hankin jotain sellaista, jolle ei välttämättä tule koskaan käyttöä. Pelkäämättä huonoa karmaa. Oma lapsemme ei ole vielä saanut alkuaan, en tiedä saako koskaan. Jollain keinolla kuitenkin, ainakin uskon, että meistä tulee vielä vanhempia. Sitten joskus.

No missä sitten mennään hoitojen osalta. Luovutin 10 putkiloa verta kromosomi- , dna- ja vasta-ainetutkimuksiin jokin aika sitten. Mieheltä tutkitaan kromosomit ja dna. Häneltä riitti tosin yksi putkilo verta. Ja vieläkö mietin, mistähän johtuu, että olen sisäistänyt vahvasti ajatuksen, että vika on minussa!? Ihmekös, kun suurin osa tutkimuksista tehdään edelleen minulle. Silti lääkäri jaksaa aina mainita, että vika voi olla kummassa tahansa, tai molemmissa. Tuloksia joudumme vielä odottelemaan kolmisen viikkoa ja jos IVF-hoito vielä tehdään, tehdään se aikaisintaan syyskuussa. Seuraava lääkärikäynti on varattu elokuun lopulle. Silloin tiedämme enemmän. Silloin tiedämme, voimmeko saada koskaan yhteistä lasta. Nuo kromosomi- ja dna-virheet pelottavat suunnattomasti. Niille kun ei sitten kai voi mitään tehdä. Se on sitten siinä oman biologisen lapsen osalta. Mutta nyt yritän olla ajattelematta sitä. Toivoa on niin kauan kunnes toisin todistetaan.