lauantai 23. marraskuuta 2013

Taikatemppu

Olen hämmentynyt. Vyöhyketerapeuttini totesi aiemmin lantioni ja SI-niveleni olevan virheasennossa sekä vihjaisi tällä olevan mahdollisesti yhteyden lapsettomuuteen minun kohdallani. Fysioterapeuttini sekä lääkäri ovat myös vahvistaneet sen, että kehoni on vinossa. Asia on jäänyt minua kovasti vaivaamaan, etenkin mahdollinen yhteys lapsettomuuteen ja tärkeimpänä se, miten virheasento saataisiin korjattua. Tietoa etsiessäni törmäsin sivustolle, jossa kerrotaan ihan suoraan, että lantion virheasennolla on yhteys lapsettomuuteen. Tässä ote sivuilta http://www.saananluo.fi:

“Lantiokorin vinouden myötä naisella kohdun ja munasarjojen ongelmat ovat yleisiä. Lantiokorin suoristuksella verenkierto, kudosnestekierto ja hermoston toiminta normalisoituvat ja usein raskauskin näin mahdollistuu. Lisäksi koko selkärangan hoito ja hermoratojen kautta esim. hormonitoimintaan vaikuttaminen luo mahdollisuuden raskauteen. Lannenikama L3 on yleensä väärässä asennossa lapsettomilla. “

Koska Kalevalainen jäsenkorjaus edelleenkin kuulostaa liian hipiltä korviini, jatkoin tiedon ja avun etsimistä muualta. Löysin fysiatrian erikoislääkärin, joka suoristi lantioni ja SI-niveleni painamalla oikeaan asentoon. Lantion suoristaminen kesti muutaman sekunnin, eikä se sattunut. Odotin edes jonkinlaista rusahdusta tai edes vähän kipua, mutta ei mitään. Kuin taikatemppu, ja lantioni oli suorassa ja elimet omilla paikoillaan.

Siihen lääkäri ei osannut ottaa kantaa, vaikuttaako lantion virheasento minun kohdallani lapsettomuuteen, mutta kuulemma gynekologiset elimeni olivat virheasennon vuoksi vinksin vonksin ja puristuksissa, samoin hermot. Kun lähdin vastaanotolta, tunsin, kuinka kehoni tuntui erilaiselta. Se oli suoremmassa. Kävelykin tuntui erilaiselta (lantion virheasennon vuoksi toinen jalka oli ollut tähän asti pidempi).

Ja en tiedä oliko sattumaa, mutta puolisen tuntia lantion virheasennon korjaamisen jälkeen alkoivat kovat vihlailut munasarjoissa. Kaksi päivää sen jälkeen tapahtui lääkärin varovaisen arvion mukaan mahdollisesti varhainen postovulaatio eli munasolun puhkeaminen ennen aikojaan (jos ymmärsin oikein). Tapahtuma aiheutti kovaa vatsakipua, jonka vuoksi hakeuduin lääkäriin. Ehdin jo pelästyä kyseessä olevan kohdunulkoinen raskaus tai muuta vakavampaa.

Limakalvo ei ole vielä läheskään valmis vastaanottamaan munasolua, joten tähän kiertoon lääkäri ei antanut paljon toivoa raskautumisen suhteen. Tuntuu todella masentavalta jo tässä vaiheessa tietää, ettei tässäkään kuussa todennäköisesti tapahdu mitään. Jotain omituista kuitenkin tapahtui. Jotain, mitä ei ole ennen tapahtunut. Lääkärikin ihmetteli asiaa. Olosuhteet ovat kuulemma täysin erilaiset kuin aikaisemmilla ultrauskerroilla tähän aikaan kuusta. Vaikea tosin sanoa, onko asialla yhteyttä lantion suoristuksen kanssa. Aika varmaankin näyttää, millaisia vaikutuksia tällä “taikatempulla” on vai onko mitään.

Tietoa SI-nivelen virheasennosta ja sen aiheuttamista oireista täältä: http://www.selkasivut.fi

perjantai 22. marraskuuta 2013

Vain me kaksi

Kunpa voisin sanoa, että olen vihdoinkin raskaana. Kunpa voisin sanoa, että odottaminen kannatti. Kunpa joku päivä tietäisin, etten kärsinyt turhaan. Kunpa joku päivä tämä pitkä odotus loppuisi. Vielä ei ole se päivä. Kolmaskaan inseminaatio ei tuottanut meidän kohdallamme tulosta, ikävä kyllä. Olo on surullinen, turhautunut ja pettynyt. Vieläkään ei ollut meidän vuoro.

Samoihin aikoihin kun sain tietää, ettei taaskaan tärpännyt, ystäväni kertoi odottavansa toista lastaan. Purskahdin itkuun. Itkimme yhdessä elämän epäoikeudenmukaisuutta. Hänkin oli toivonut, että tulen raskaaksi ennen häntä. Näin ei kuitenkaan käynyt. Olisipa ollut mukavaa odottaa samaan aikaan. Kateudesta vihreänä katson siis jälleen vierestä, kun toisten maha kasvaa ja sen sisällä uusi elämä. Heidän lapsi. Heidän onni. En kestä katsoa. En kestä kuulla. Sattuu liikaa.

Voiko ihminen mennä rikki sisältä? Kyllä voi. Minä olen rikki, eikä tätä tyhjyyttä korjata millään muulla kun sillä mitä maailman eniten toivon. Omaa lasta. Kuinka saavuttamattomalta koko unelma perheestä tällä hetkellä taas tuntuukaan. Mitä enemmän sitä kohti kurkotan, sitä kauemmas se karkaa. En tiedä mitä tehdä. En tiedä kuinka kauan jaksan. Me olemme edelleen vain me kaksi.

Koska tähänkään kiertoon ei kannata lääkärin mukaan kuulemma laskea kauhean suuria odotuksia ultraääniseurannan perusteella, suuntaamme ajatuksemme tammikuiseen IVF-hoitoon. Tässä äskettäin eräs ilta ajellessamme kotiinpäin juttelimme näistä hoidoista ja mietimme, yrittäisimmekö vielä kerran inseminaatiota vai menisimmekö suoraan IVF-hoitoihin. Sillä samalla sekunnilla eteemme liikennevaloihin ajoi auto, jonka rekisterinumero oli IVF-... Sattumaa vai ei, ehkä siinä oli vastaus.