Kunpa voisin
sanoa, että olen vihdoinkin raskaana. Kunpa voisin sanoa, että
odottaminen kannatti. Kunpa joku päivä tietäisin, etten kärsinyt
turhaan. Kunpa joku päivä tämä pitkä odotus loppuisi. Vielä ei
ole se päivä. Kolmaskaan inseminaatio ei tuottanut meidän
kohdallamme tulosta, ikävä kyllä. Olo on surullinen, turhautunut
ja pettynyt. Vieläkään ei ollut meidän vuoro.
Samoihin aikoihin
kun sain tietää, ettei taaskaan tärpännyt, ystäväni kertoi
odottavansa toista lastaan. Purskahdin itkuun. Itkimme yhdessä
elämän epäoikeudenmukaisuutta. Hänkin oli toivonut, että tulen
raskaaksi ennen häntä. Näin ei kuitenkaan käynyt. Olisipa ollut
mukavaa odottaa samaan aikaan. Kateudesta vihreänä katson siis
jälleen vierestä, kun toisten maha kasvaa ja sen sisällä uusi
elämä. Heidän lapsi. Heidän onni. En kestä katsoa. En kestä
kuulla. Sattuu liikaa.
Voiko ihminen
mennä rikki sisältä? Kyllä voi. Minä olen rikki, eikä tätä
tyhjyyttä korjata millään muulla kun sillä mitä maailman eniten
toivon. Omaa lasta. Kuinka saavuttamattomalta koko unelma perheestä
tällä hetkellä taas tuntuukaan. Mitä enemmän sitä kohti
kurkotan, sitä kauemmas se karkaa. En tiedä mitä tehdä. En tiedä
kuinka kauan jaksan. Me olemme edelleen vain me kaksi.
Koska tähänkään
kiertoon ei kannata lääkärin mukaan kuulemma laskea kauhean suuria
odotuksia ultraääniseurannan perusteella, suuntaamme ajatuksemme
tammikuiseen IVF-hoitoon. Tässä äskettäin eräs ilta ajellessamme
kotiinpäin juttelimme näistä hoidoista ja mietimme, yrittäisimmekö
vielä kerran inseminaatiota vai menisimmekö suoraan IVF-hoitoihin.
Sillä samalla sekunnilla eteemme liikennevaloihin ajoi auto, jonka
rekisterinumero oli IVF-... Sattumaa vai ei, ehkä siinä oli
vastaus.
Voi, voimia!
VastaaPoistaMulla oli hieman saman tapainen kokemus tänä viikonloppuna, sain kuulla läheisen ystävän kolmannesta lapsesta. Omalla kohdallani totesin aluksi, ettei nää ystävien lisälapset tunnu oikein miltään. Ystävä oli joka tapauksessa siirtynyt äitiyden ja perhe-elämän maailmaan jo monta vuotta sitten.
Silti yöllä juuri ennen nukahtamista huomasin, että lapsettomuuteen liittyvä suru oli tavallista enemmän pinnassa. Lapsettomuushistorian kokonaisskaalassa olo ei ollut superhirveä, mutta uutinen oli silti selkeästi herättänyt jotain eloon. (Olen ollut viime kuukaudet tosi turta, tuntematta lähes mitään.)
Puuh. Voi kun tää joskus loppuis.
Välillä mustakin tuntuu, että sitä jotenkin turtuu tähän kaikkeen. Välillä ei tunnu oikeastaan miltään ja välillä sitten taas on ihan poissa tolaltaan. Tunteet vaihtelee laidasta laitaan. Ehkä osasyy on noissa hormoneissakin. :)
VastaaPoistaOnhan se, että joku toinen saa lapsen, aina kipeä muistutus siitä mitä itsellä ei ole. Yhdyn noihin sinun sanoihin: Voi kun tää joskus loppuis.
Yli 13 vuoden avioliiton aikana en voinut synnyttää, minulla on keskenmeno, vaikka tulisin raskaaksi, kaikki lääkärit eivät voineet auttaa minua, kunnes siskoni ohjasi minut tohtori DAWNin luo, joka auttoi minua ja tulin raskaaksi ja nyt minä sinulla on kaunis tyttövauva,
VastaaPoistaHän auttaa myös monia ystäviäni, jotka ohjasin hänelle, tohtori DAWN on siunaus jokaiselle, joka ottaa häneen yhteyttä,
*Jos haluat tulla raskaaksi.
*Jos haluat lopettaa keskenmenon. *raharituaali ilman ihmisuhreja.
*Jos haluat saada takaisin rakastajasi.
*Jos haluat miehesi/vaimosi takaisin.
*Jos haluat saada takaisin varastetun omaisuutesi tai rahasi.
*Jos haluat hoitaa minkä tahansa sairauden,
Ota häneen yhteyttä WhatsAppissa: +2349046229159