tiistai 24. maaliskuuta 2015

Testipäivä

Monta viikkoa sitten varattu kampaaja-aika ja raskaustesti sattuivat samalle päivälle. Toinen meistä on raskaana: arvatkaa kumpi, minä vai kampaaja?

Kyllä, aivan oikein arvattu! Kampaaja on raskaana, minä sain uuden hienon tukan. Mutta raskaana en ole. Verikokeen tulos oli negatiivinen.

Kyllähän minä sen jo arvasin, kun kotitestit eivät näyttäneet mitään vielä tänäänkään. Vaikka kuinka tihrusti, ei tikussa näkynyt yhtään mitään. Ei pienintäkään haamua. Huomasin myös, että kahdessa edellisessä hoitokierrossa oli ollut täsmälleen samat oireet: aluksi palelu, sitten alkoi hikoilu öisin, ja oli päänsärkyä (lugeista, oletan), rintojen arkuutta, vatsan vihlontaa jne. Tulos oli siis hyvin arvattavissa, vaikka tokihan sitä viimeiseen asti yritti jaksaa elätellä toivoa. Tälläkin kertaa turhaan.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

PP 9

Ristiriitaisissa tunnelmissa mennään. Toivo ja epäusko ovat vuoroin vieraissa. PP 6 alkoivat kivuliaat “viiltelyt” alavatsan molemmilla puolilla, ja ne jatkuivat koko päivän ja aina seuraavan päivän aamupäivään asti. PP 5 oli lämpöhuippu, jonka jälkeen pettymyksekseni lämpö alkoi laskemaan, aina 0.1 astetta päivittäin kunnes tänään aamulla (pp9) lämpö yllätyksekseni nousikin 0.2 asteella. Koko ajan lämmöt ovat kuitenkin olleet normaalilämpötilaa korkeammalla, laskusta huolimatta, mikä on hyvä merkki. Palelu on jatkunut koko ajan, samoin nuha ja aivastelu. Palelu on jotain järkyttävää; en muista koska olisin palellut näin paljon. Rintoja ei juurikaan arista enää, mutta se alkoikin jo ennen alkionsiirtoa, joten ei voi millään tavalla johtua muutenkaan raskaudesta.

Olin jo melkein lannistunut tuon lämpötilan laskun vuoksi, mutta nyt sain taas uutta toivoa. Ehkei peli ole sittenkään vielä menetetty.. Lämmönnoususta rohkaistuneena tein tänään aamulla raskaustestin, mutta se näytti negatiivista. Mutta ehkä ei silti kannata vielä luopua toivosta. Virallinen testipäivä on vasta tiistaina.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

PP5

Vähän kuulumisia täältä piinapäivien keskeltä. Kiinnittyminen on nyt tapahtunut, jos on ollut tapahtuakseen. Mitään nippailuja tai nappailuja en tuntenut. Tänään aamulämmöt olivat nousseet lupaavasti korkeammalle kuin koskaan aikaisemmin sinä aikana kun olen niitä mittaillut (noin puoli vuotta). Tosin totta puhuakseni vain 0.2 astetta. Kiinnittymisen aikoihin oli myös pieni notkahdus lämmöissä, aivan kuten kuuluukin. Oireina on ollut aivastelua, flunssaista ja nuhaista oloa etenkin aamuisin, palelua, rintojen arkuutta ja menkkamaista kivistystä alavatsalla. On mukavaa kun on oireita. Ne herättävät sellaisen pienen kutkuttavan tunteen mielessä, että mitä jos...

Nämä piinaviikot ovat oma mahdollisuuteni elää edes hetki siinä illuusiossa, että voisin olla raskaana, ja otan siitä kaiken irti. Silittelen peilin edessä vatsaani. Miltä se näyttäisi viiden tai kuuden kuukauden päästä, jos nyt olisin raskaana? Minkä nimen antaisimme lapselle ja koska olisi laskettu aika? Lasken raskauslaskurilla - siitä huolimatta, että pelkään sen tuovan huonoa onnea - että lapsemme laskettu aika olisi joulukuun alussa.Se kuulostaa täydelliseltä.

Kunpa se vaan olisi totta.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

My precious

Kyydissä on. Kallisarvoinen, pieni ja sinnikäs superalkiomme, joka iloksemme vielä jaksoi jatkaa matkaa kun muut jo väsähtivät. Pakkanen ammottaa edelleen tyhjyyttään, mutta ei se mitään. Yksikin hyvä alkio riittää, hoen itselleni. Onhan se totta.

Alkionsiirto oli perjantaina ja nyt elellään PP2:sta, siis näitä ihania kamalia piinapäiviä. Siirto sujui hyvin, ja yksi mukava yllätyskin mahtui mukaan. Sekä minun että lääkärinkin yllätykseksi solu oli ehtinytkin jakautua 8-soluiseksi ennen siirtoa. Olimme molemmat siinä uskossa, että ollaan siirtämässä 6-soluista alkiota, jollainen se vielä perjantaina aamulla oli. Sainkin näin ollen matkaani 8-soluisen alkion, joka määriteltiin 2-3-luokkaan eli keskitason alkioksi. Ei priimaa, mutta se on paras alkio, mitä olemme tähän asti saaneet aikaan! Kerran on siirretty 7-soluinen alkio kolmantena päivänä ja kerran 8-soluinen viidentenä, mutta nämäkin olivat vähän hitaita ja pudottaneet matkalla soluja.

Hyvillä mielin siis alkavaan viikkoon. Huomenna aamulla tuikkaan vatsaan annoksen Gonapeptyliä (tätä ei ole tehty aiemmin) avittamaan alkion kiinnittymisessä. Toivotaan, että auttaa. Lugesteronit ovat jo käytössä, ja jatkuvat testipäivään saakka. Monta päivää pitää vielä jaksaa odottaa. Olo on toiveikas, mutta innostua en itseni vielä anna. Eihän mikään ole vielä varmaa.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Ei voi olla totta

Uskokaa tai älkää - minä en ainakaan vieläkään meinaa uskoa tätä todeksi - mutta pääsemme kuin pääsemmekin siirtoon! Se yksi ainokainen alkio onkin osoittautunut kaikkien odotusten vastaisesti oikein sitkeäksi tapaukseksi ja on edennyt jo 6-soluiseksi! Vähän hitaasti se etenee, eli oikeasti kuuluisi olla kai jo 8-soluinen, mutta etenee kuitenkin, mikä on pääasia. Juuri kun olin jo lyömässä hanskoja tiskiin.. Täällä ollaan kuin puulla päähän lyötyjä. En voi vieläkään uskoa, että siirtoon todella päästään. Ei tämä ole sittenkään niin huono päivä. Ja niitä ihmeitä oikeasti joskus tapahtuu!

Perjantai 13.

Sain eilen odotella lääkärin soittoa iltapäivään, ja kun hän viimein soitti, niin huonoja uutisiahan sieltä tuli taas. Paljon saatiin taas soluja, ja hedelmöittymisprosenttikin oli hyvä, mutta kymmenestä hedelmöittyneestä munasolusta peräti yhdeksän oli abnormaaleja. Epänormaaleja, fragmentoituneita, sanotaan niitä nyt miksi tahansa. Kaksi onnetonta ei ollut lähtenyt kehittymään lainkaan. Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä pettymyksen tunnetta. Miksi meille aina käy näin?

Pieni toivonhippunen tosin vielä on. Meillä on YKSI rassukka 2-soluinen (eilen), hiukan fragmentoitunut solu, jota vielä seurataan. Tänään saan kuulla, onko solukehitys edennyt 4-soluvaiheeseen vai onko jatkanut fragmentaatiota. Näyttää pahasti siltä, ettei päästä (taaskaan) siirtoon asti. “Pahalta näyttää”, sanoi lääkärikin. Ja jottei huonot uutiset olleet vielä tässä, niin saman tunnin sisään sain soiton pomolta, joka kertoi, että meillä alkaa YT:t töissä. Kerrassaan mahtavaa.

Olen henkisesti jo valmistautunut siihen, että siirtoon ei päästä. Se olisi suorastaan ihme, jos se yksi solu jaksaisikin jatkaa matkaa! Enkä valitettavasti jaksa uskoa siihen.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

10/14

Lääkäri soitti. 14 munasolusta on hedelmöittynyt 10. Osassa soluista on "sytoplasmisesti ja muodoltaan erikoista soluplasmaa". Mitä sitten tarkoittaakin, ei kuulosta kovin hyvältä.. Ei osannut lääkärikään sen tarkemmin selittää, lupasi vain soitella huomenna iltapäivällä lisätietoa. Toivottavasti on hyviä uutisia. Niitä huonoja uutisia kun on tullut jo ihan riittämiin.

Neljäs kerta toden sanoo?

Taas mennään. Neljäs IVF-kierto on meneillään. Tätä onkin odotettu koko pitkä syksy ja talvi. Ehkä neljäs kerta toden sanoo, kun kolmas ei sanonut.

Punktio oli eilen, ja talteen saatiin 25:stä 14 solua, joka on suhteessa (follikkelien määrään) suurin määrä tähän asti. Kooltaan ovat myös tasaisempia kuin aikaisemmin, mikä lupaa toivottavasti hyvää. Rakkuloita kasvoi tällä kertaa hillitymmin ja hitaammalla tahdilla kun aiemmin ja myös oireita oli vähemmän. Vähän vihloi loppuvaiheessa, ja oli käveltävä hitaasti, mutta siinä kaikki. Tarkoituksena oli tällä kertaa ottaa solut talteen astetta raaempina kun normaalisti, vaikka toki minimimitta isoimmille oli silti se 17mm. Tämä siksi, etteivät solut ehdi liian kypsiksi, jolloin ne mahdollisesti fragmentoituvat herkemmin. Tämä uusi tekniikka on ymmärtääkseni vielä vähemmän käytetty Suomessa, mutta maailmalla on saatu aikaan hyviä tuloksia. Olen onnellinen, että meillä on ajan hermolla oleva lääkäri, joka on valmis kokeilemaan uusia hoitokeinoja, vaikka niistä ei ole vielä kovin paljon näyttöä saati tutkimustuloksia. Kuten tämän DHEA:nkin kanssa. Jos se nyt osoittautuu merkittäväksi tekijäksi solujen laadun parantamisessa, olemme valinneet oikean lääkärin. Tai toisaalta en ole sitä koskaan epäillyt, vaan koko ajan on ollut olo, että olemme parhaissa mahdollisissa käsissä.

Yleensä olen ollut tosi kipeä punktion jälkeen. Mutta nyt en tunne oikeastaan mitään muuta kun pientä painetta alavatsalla. Lääkäri määräsi silti sohvatoipilaaksi. Alkionsiirto on tarkoitus tehdä perjantaina. Perjantaina, 13.päivä. Mutta eihän me olla niin taikauskoisia, eihän?

Viimeksi emme päässeet siirtoon lainkaan, joten tottakai se pelottaa hirveästi, että sama toistuu. Jotenkin on silti tosi toiveikas olo. Sen verran mitä uskallan antaa olla. Jotenkin minulla on nyt hyvä tunne tämän kerran suhteen ja se tunne vahvistui entisestään kun olo on näin hyvä ja kivuton punktion jälkeen. Olo on muutenkin parempi kun aikoihin, sekä henkisesti että fyysisesti. Johtunee monestakin asiasta: olen aloittanut liikunnan vuoden alusta, palasin gluteenittomalle ruokavaliolle, lopetin kahvin juomisen, ja olen yrittänyt syödä terveellisesti (paljon kasviksia ja terveellisiä rasvoja ja vain vähän lihaa) ja pääosin ruokia, jotka eivät heilauttele verensokeria liikaa. Olen yrittänyt myös vähentää sokerin kulutusta, ja tämä on yksi syy siihen, miksi kahvistakin luovuin: minä kun en voi kuvitellakaan juovani kahvia ilman maitoa ja sokeria. Uskon olevani sitä paitsi todella herkkä kofeiinille. Kuten olen kaikille näille lääkkeillekin. Kaikista on annettava minimiannokset, etten reagoi liian voimakkaasti. Ensimmäisessä IVF-kierrossa follikkeleja kasvoi peräti 38, joten ei mikään ihmekään, että olin silloin todella kipeä. Ehkä sokerin kanssa on sama juttu. Sokeri taitaa olla yksi pahimmista tulehduksen ylläpitäjistä kehossa, ja siksi siitä haluaisinkin päästä eroon. Tai ainakin vähentää. Karkeista ja suklaasta on ollut kuitenkin astetta vaikeampaa luopua. Gluteenittomalle päätin palata kun kävin tammikuussa Antti Heikkilän vastaanotolla. Hän oli kovin vakuuttunut siitä, että gluteeniton ja vähähiilihydraattinen ruokavalio on “varma” tie äidiksi. Selän hoitoon hän määräsi joogaa. Sitä en tiedä, onko hän oikeassa, mutta ainakin oloni on kohentunut huomattavasti näiden edellä mainittujen muutosten jälkeen ja jo se riittää syyksi jatkaa.

Myös selkä on siis voinut paremmin viime aikoina, eikä siihen ole tarvinnut ottaa mitään lääkkeitä. Lieneekö suurin vaikutus ollut liikunnalla? Buranan sekä muut tulehduskipulääkkeet (myös kipugeelit, kuten Voltaren) laitoin pannaan jo viime vuoden puolella kun luin niiden haittoja ja yhteyttä lapsettomuuteen käsittelevän artikkelin. Tosin punktiossa nyt tuli sitten suoneen mitä tuli, mutta se oli poikkeus. Käytössä on ollut sama lääkitys kun edellisessäkin kerralla eli Menopur, Orgalutran ja Gonapeptyl (irroituspistos), Ovitrelle (punktion jälkeen) ja Lugesteron. Lisänä on ollut DHEA käytössä joulukuun alusta saakka sekä noin kuukauden ajan myös kilpirauhaslääkitys (Thyroxin) minimiannoksella. Kilpirauhasarvot olivat normaalin rajoissa, mutta ylärajalla sekä olivat nousseet edellisestä mittauksesta, joten tehtiin pientä hienosäätöä parantaaksemme IVF:n onnistumismahdollisuuksia.

Tässä sitä sitten odotellaan taas sitä lääkärin soittoa. Ensin tietoa hedelmöittymisestä (joka ei meillä koskaan ole ollut se ongelma), ja sitten siitä, tuleeko siirtoa vai ei (aikaisemmissa hoidoissa siirtoihin on päästy juuri ja juuri tai ei ollenkaan). Ja täytyy sanoa taas, että kyllä jännittää.