Möykky

Sisälläni on möykky. Iso musta möykky, joka asuu minussa ja takertuu kiinni kuin olisi jäämässä sinne pidemmäksikin aikaa. Tunnen sen joka hengenvedolla. Sitä luuli jo itkeneensä tarpeeksi. Luulin jo surreeni tarpeeksi. Luulin, että olen jo valmis jatkamaan eteenpäin. Olenkin, mutta se möykky, se on yhä siellä.

On hyviä ja on huonoja päiviä. Välillä hymyilen, jopa nauran. Välillä yllätän kyynelen vierimästä poskeltani ilman että osaan selittää mitä oikeastaan itken. Ehkä itken kaikkea. Sitä miksi tämän kaiken piti mennä näin, miksi tämän piti tapahtua meille ja kääntyykö mikään koskaan hyväksi. Itken maailman epäoikeudenmukaisuutta ja muiden raskausuutisia. Raskausuutisia tulee taas joka tuutista: blogeissa, tyttöjen illassa, työpaikalla. En aikaisemmin edes tiennyt, että on mahdollista kertoa kolmesta alkaneesta raskaudesta yhdessä lauseessa! Ja tämä kaikki minun pitää kestää ihan kuin ei tuntuisi missään. Istun hiljaa ja nieleskelen kyyneleitä. Taas kerran kaikki muut tulevat raskaaksi, mutten minä.

On vaikeaa olla vahva kun toiset tulevat raskaaksi noin vain. Välillä on vaan pakko itkeä ja päästää se kaikki paha olo ja tuska sisältä pois. Ja sitä riittää. Tekisi mieli huutaa. Olen kuitenkin aivan liian surullinen huutamaan. Eikä se mitään auttaisi, joten tyydyn hiljaisesti osaani. Tuntuu kuin olisin skitsofreenikko, kun mielialat heittelevät laidasta laitaan. Tuntuu siltä kuin kaikki nämä pettymykset kasaantuisivat koko ajan suuremmaksi ja suuremmaksi möykyksi sisälleni, ja vaikka se möykky vähän pieneneekin jokaisella itkulla, ei se silti mihinkään häviä. Olo on jotenkin lohduton. Möykky on liian suuri. Ja pahinta on, että se kasvaa nopeammin kuin kutistuu.

Jälkitarkastuksessa tuli pienennettyä sitä möykkyä oikein urakalla. Oikein hävettää. En vaan voinut sille mitään, vaikka kuinka yritin estellä kyyneliä. Lääkärin edessä sitten itkin sisääni patoutunutta turhautumista ja epäonnistumista, ja koko sitä kokemusta ja suurta pettymystä, jota nyt yhtäkkiä käytiin lääkärin kanssa yksityiskohtaisesti läpi. Miksi emme onnistuneet ja mitä voisimme tehdä toisin seuraavalla kerralla. Tajusin, etten ollut tätä pettymystä vielä käsitellyt ollenkaan. Ehkä itkenyt senkin edestä, mutta en käsitellyt millään tavalla. Olin vain työntänyt kaiken pahan olon sivuun, ja yrittänyt olla vahva. En ollutkaan niin vahva kuin luulin.