Olemme
lahjamunasolujonossa. Viime viikkoisella pakollisella
psykologikäynnillä saimme vihreää valoa eli mitään estettä
sille ei ole, ettemmekö voisi käyttää luovutettuja munasoluja.
Emme olleet vielä varsinaisesti tehneet päätöstä jonon
kirjautumisesta, mutta se tuntui järkevältä ajatukselta kun
kuulimme, ettei se sido vielä mihinkään. Jonossa voi siis olla ns.
varmuuden vuoksi. Voimme vielä perääntyä, tai vaikka sopiva
luovuttaja löytyisi, voimme halutessamme kieltäytyä joutumatta
kuitenkaan takaisin jonon hännille. Jonotusaika tulee
todennäköisesti olemaan pitkä, joten meillä on aikaa miettiä,
mitä haluamme tehdä. Mielen päällä on nimittäin edelleen
vahvana ajatus, että käyttäisimme siskoni soluja. Hän on siis
sitä aikanaan itse ehdottanut, mutta se ei ole niin yksinkertaista.
Asia vaatii vielä paljon perinpohjaista pohdintaa sekä siskon ja
hänen miehensä että oman mieheni kanssa. Puntaroimme siis vieraan
luovuttajan ja siskoni välillä. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta?
Haluaisimme myös
mahdollisesti tehdä vielä yhden hoidon tässä odotusaikana. Sekin
on kuulemma mahdollista. Lääkärillä oli tästäkin joku ajatus.
Siitä kuulemme lisää kun tapaamme seuraavan kerran – eli jo ensi
viikolla. Asiat siis etenevät. Ja paljon on mielen päällä. Isoja
asioita. Paras ratkaisuhan tässä olisi tulla luomuna raskaaksi
odotusaikana, mutta uskaltaako sellaisesta edes haaveilla?
Me emme lopulta päätyneet luovutettujen solujen käyttöön, mutta miehen veljen vaimo olisi mielellään toiminut luovuttajana. Toki hän ei siis ole samaa geeniperimää kuin minä, mikä tekee tilanteesta erilaisen. Alkuun idea tuntui ihan ok:lta, mutta sitten kun aloimme miettiä miltä hänestä tuntuu katsella lasta meidän kanssa ja miltä meistä tuntuisi jättää lapsi hoitoon hänelle ja nähdä heitä yhdessä ja samalla tunnistaa yhteneviä piirteitä. Lopulta koko ajatus siitä, että miehelläni olisi biologinen lapsi veljensä vaimon kanssa, alkoi tuntua pöljältä. Ja mahdollisesti se, että asia joskus täytyisi kertoa a. meidän lapselle ja b. heidän lapsille...Alkoi tuntua, että on ehkä kuitenkin helpompi kertoa, että omat solut eivät olleet kelvollisia ja "joku" ystävällinen, tuntematon sielu on lahjoittanut solun, kuin se vaihtoehto, että olisi osoitettavissa lähipiiristä henkilö.
VastaaPoistaKiitos kommentista ja pahoittelut, etten ole aikaisemmin vastannut. Olemme myös kuopanneet ajatuksen siskosta luovuttajana. Loppujen lopuksi koemme, että vieras luovuttaja on pidemmän päälle ajateltuna meille parempi vaihtoehto. Pääsemme varmasti helpommalla kun lapselle voi puhua vaan "kiltistä tädistä", joka auttoi äitiä ja isää. Eli juuri näin kun itsekin ajattelit.
PoistaEn tiedä toimivatko klinikat yleisesti näin, mutta me olisimme päässeet heti "jonon kärkeen" vastaanottamaan vieraan luovuttajan munasolun jos meillä olisi ollut oma luovuttaja, esim sisko, samalla luovuttamassa soluja jollekin muulle. Päädyimme sitten muuhun ratkaisuun lopulta, mutta näin olisi silloin odotusaikaa voinut lyhentää.
VastaaPoistaKiitos, olen tietoinen tästäkin vaihtoehdosta, mutta sitä emme ole edes harkinneet.
PoistaItse luultavasti valitsisin siskoni tällaisessa tilanteessa. Hän olisi samaa geeniperimää ja sitä kautta lapsessa olisi varmasti joitain minun omiakin piirteitä mukana. Samalla tietäisin myös kaikki suvun mahdolliset terveysrasitteet ym.
VastaaPoistaJa vaikka lapsella olisi siskosi geenejä, on kuitenkin kyse sinun lapsestasi :) Riippuu toki paljon sisaruussuhteista, tuntuuko tuollainen hyvältä idealta vai ei :)
Niin minäkin ensin ajattelin. Mutta nyt olemme päätyneet kuitenkin käyttämään vierasta luovuttajaa kaikesta huolimatta.
PoistaMeillä ei vielä jonoon olla lähdetty, mutta siskoni on tarjoutunut luovuttamaan munasolujaan käyttöön. Pitäisi vaan ottaa yhytettä yksityiselle ja selvitellä hintoja...tai ees uskaltautua polilta kysymään miten sen meidän neljännen hoidon mahdollisuus... jään seurailemaan miten teillä homma etenee :)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaNyt on viimein blogissa tietoa asioiden etenemisestä. :)
PoistaMinäkin voisin hyvin kuvitella käyttäväni siskoni tai jonkun muun läheisen soluja. Jotenkin se biologinen puoli on itselleni niin sivuseikka ja sen korostaminen tuntuu hyvin vieraalta. Adoption kauttakin tulee lapsi-vanhempi-suhteita, jotka ovat aivan yhtä arvokkaita kuin muutkin. Itselleni se, millaisen suhteen lapseensa rakentaa on se ratkaisevin. Pelkkä biologia ei tee kenestäkään vielä vanhempaa siinä mielessä kuin itse vanhemmuudesta ajattelen.
VastaaPoistaVoimia isojen asioiden keskelle!
Niinhän se on, että kyllä se lapsen saaminen lopulta on kaikkein tärkeintä, ei se, ollaanko samaa geneettistä perimää. Tietenkin kaikki on yhtä arvokkaita, adoptiotakaan en ole koskaan vierastanut, päinvastoin. Silti jonkinlaisen luopumisprosessin tässä on joutunut käymään läpi kun asiat eivät olekaan menneet niin kuin on aina ajatellut ja toivonut.
PoistaHei, halusin vain kertoa, että oma tilanteeni kuulostaa vähän samantyyppiseltä kuin sinun. Munasoluja tulee helposti paljon, mutta ne eivät hedelmöity, ainakaan normaalisti, eikä mitään vikaa tai syytä ole löydetty. Takana kaksi ivf:ää, joista toisessa ei tullut mitään siirrettävää :( aiomme silti vielä yrittää omilla soluilla. Halusin vain kertoa, että et ole yksin, itseäni lohduttaa jossain määrin tieto, että on muitakin vastaavassa tilanteessa olevia.
VastaaPoistaIkävä kuulla. :( Ei kannata vielä ainakaan luovuttaa! Minuakin lohduttaa se, että tiedän, etten ole yksin, joten kiitos! Ja onnea ja tsemppiä tuleviin hoitoihin!
PoistaMeillä mietinnässä oli myös, että jos siihen pisteeseen mennään, niin siskoni luovuttaa munasoluja. Mietimme myös sitä, että jos sisko luovuttaisi soluja vieraalle ja me saisimme vieraat solut, mutta se tuntui paremmalta, että me käyttäisimme siskon soluja ja lapsella voisi tavallaan olla kaksi äitiä. Samalla tavalla kuin hänen lapsensa pitävät minua läheisenä ja kuin toisena äitinä.
VastaaPoistaLopulta kuitenkin kävi niin, että onnistuimme omilla soluilla ja nyt tosiaan toistamiseen vaikka kaikki näytti niin huonolta.
Tsemppiä teille mietintään ja toivottavasti se elämä yllättäisi <3
Asiaa monta kuukautta pohdittuamme päädyimme nyt sitten kuitenkin luopumaan ajatuksesta siskosta luovuttajana. Tai asia kypsyi oikeastaan hiljalleen itsestään. Jos tämän viimeinen hoito omilla soluilla menee yhtä mönkään kun aikaisemmatkin hoidot, on edessä lahjasoluhoito jonkun vieraan naisen sukusoluilla. Se on nyt se meidän päätös.
PoistaKiitos <3
Meillä on myös noussut ajatuksiin lahjamunasolut vaihtoehtona, kun jostain syystä omia soluja on saatu niin huonosti. Yksi hoito varmaan tehdään vielä omilla soluilla, mutta jos tulos on edelleen yhtä huono, niin sitten täytyy varmaan ihan vakavissaan miettiä, miten kannattaa jatkaa. Olen pohtinut tuota, että olisiko helpompi käyttää tutun luovuttajan vai tuntemattoman lahjoittajan soluja ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että tuntematon lahjoittaja olisi helpompi. Tutussa lahjoittajassa olisi se hyvä puoli, että lapselle voisi alusta asti kertoa biologisesta äidistä ja tietäisi suvun sairaudet yms. Mutta sitten se puoli, että millainen suhde meidän, lapsen ja lahjoittajan välille muodostuisi ja olisiko se ajatuksena liian outo, että miehelläni ja siskollani olisi yhteinen biologinen lapsi. Ja koska siskollani ei ole vielä itsellään lapsia, niin stressaisin varmaan tosi paljon sitä, että saako hän sitten aikanaan omia lapsia ja jos ei, niin miten hän sen kestäisi.
VastaaPoistaTsemppiä!
Kiitos kommentistasi! Pahoittelen, että vastaus tulee näin pitkällä viiveellä. En kuitenkaan halunnut jättää vastaamatta. Noissa asioissa on molemmissa hyvät ja huonot puolensa, joten päätöksen tekeminen on (oli) todella vaikeaa. Mietin ihan samoja asioita. Monet asiat olisivat todennäköisesti vain oman pään sisällä, mutta silti niitä on hyvä miettiä tarkkaan. Me siis olemme nyt päätyneet vieraaseen luovuttajaan lopulta kuitenkin.
PoistaSuosittelen ainakin vielä harkitsemaan hoitoa omilla soluilla, jos vaan jaksatte. Kerron oman tarinani, jos se antaisi toivoa.. pahoittelen, että en pysty kovin lyhyesti tätä tiivistämään..
VastaaPoistaOmalla kohdalla vasta viides IVF ja seitsemäs siirto toi plussan.
Ensimmäiset kolme hoitoa tehtiin julkisella. Ainoa syy, mikä lapsettomuudelle oli löytynyt oli minun hieman koholla oleva FSH-arvo.
Hoitojen tulokset olivat masentavia. Ensimmäisellä kerralla soluja tuli 10 ja näistä 8 oli raakoja. Kaksi siirrettin, tosin jo siirtovaiheessa todettiin, että alkiot eivät olleet hyvälaatuisia.
Toisen IVF:n tulos oli 4 solua, näissäkin joukossa monitumaisuutta jne. Yksi päästiiin siirtämään, loput roskiin eli edelleenkään ei pakastettavaa.
Tässä vaiheessa olin niin epätoivoinen. että menimme klinikan kesätauolla yksityiselle. Siellä lääkäri mainitsi jo luovutetut munasolut, epäillen että olen "poor responder" enkä reagoi lääkkeisiin. Kolmannen IVF:n tulos oli 3 munasolua, joista yksi oli siirtokelponen.
Tässä vaiheessa tutkin googlesta kaiken mahdollisen, mitä minussa vielä voitaisiin tutkia. Tutkitutin mm. keliakiaan liittyvät vasta-aineet ja SHBG-hormonin. Pohdiskelin mahdollista insuliiniherkkyyttä ja olisiko mahdollisesti metformiinista, kortisonista tai mistä ikinä apua tilanteeseeni..
Kilpirauhasarvoista T4V minulla oli aina ollut alakantissa. Vajaatoimintaan liittyviä oireita olin kyllä itselläni todennut, mutta kun arvot olivat olleet viitearvojen sisällä, en ollut asiaa enempää miettinyt. Lisäksi hemoglobiinini on aina ollut alhainen.
Jostain lapsettomuusblogista olin lukenut, että ferritiini-arvo ei saisi olla liian alhainen, kun toiveena on raskautuminen.
Lapsettomuuslääkäri aloitti Thyroxin-koelääkityksen ja verikokeet näyttivät myös ferritiini-arvojen olevan alarajoilla. Myös B12-vitamiiinitasot olivat alhaalla, joka myös voi alentaa hedelmällisyyttä.
Aloin siis kesällä syömään rautaa, Thyroxinia ja B12-vitamiinia ja arvot lähtivät paranemaan. Otin myös ubikinonia ja silloin tällöin Maca-kapsleita. Glutenittomalla ruokavaliolla olin ollut jo jonkun aikaa. Olin toki jo aiemminkin syönyt monivitamiineja ym.
Syksyllä tehtiin julkisella neljäs IVF. Tällä kertaa hoitokaavaa muutettiin, käytössä oli Synarelaa, Elonvaa ja Menopuria.
En tiedä oliko aloittamallani lääkityksellä vai hoitokaavan muutoksella vaikutusta, mutta tällä kertaa soluja saatiin 15, joista 14 hedelmöittyi. Tällä kertaa myös pakkaseen saatiin alkioita. Ja päästiin kolmeen siirtoon, jotka eivät kuitenkaan tuoneet plussaa.
Päätimme mennä vielä yksityislääkärin (tosin toiselle klinikalle) juttusille ja tiedustella. onko enää järkeä yrittää omilla soluilla vai siirrymmekö suoraan luovutettuihin soluihin. Lääkäri oli ehdottomasti sitä mieltä, että omilla soluilla, kun viime hoito oli kuitenkin näyttänyt lupaavalta.
Hoito tehtiin samalla kaavalla, kuin viimeisin hoito. Soluja tuli lähes 30, joista yli 20 hedelmöittyi. Edelleen joukossa oli myös monitumaisia ja huonoja yksilöitä, mutta siirtoon saatiin yksi ja pakkaseen 11 alkiota.
Tästä siirrosta raskauduin ja viikkoja on nyt pian 13.
Varovaisin mielin tässä edetään, mutta vähitellen uskallan jo iloita tästä raskaudesta.
Olen seurannut tarinaasi samalla kun olen omaa taisteluani käynyt. Toivon teille kovasti onnea jatkoon, toivottavasti onnistutte! Jospa olisi vielä joku kivi kääntämättä, josta löytyisi ratkaisu.
Kiitos ihanan pitkästä ja kannustavasta viestistä, luin sen moneen kertaan! Rauta- ja B12-vitamiiniarvojen pitäisi olla kunnossa, mutta mistsäs sitä tietää ilman testejä.. Thyroxin on ollut käytössä nyt jo useamman kuukauden, joten luulisi sillä olevan vaikutusta, jos vaan annostus on oikea. Ja ilmeisesti on kun arvot on nyt sitä mitä pitääkin. Lääkärin mielestä kilpirauhasessa ainakaan yksinään ei voi olla syy, eikä mikään viittaa siihen, että mulla olisi vajaatoimintaa. Itse löydän kyllä itsestäni melkein kaikki mahdolliset vajaatoiminnan oireet. En ole itse asiassa edes ottanut niitä puheeksi lääkärin kanssa. En ole ehkä uskaltanut, kun tiedän miten nihkeästi monet lääkärit kilpirauhasongelmiin suhtautuvat.
PoistaOlette jaksaneet mennä läpi aika monta hoitoa, itse en ole varma jaksaisinko noin kauan. Ehkä eri juttu olisi, jos soluja saataisiin sentään pakkaseen asti ja voitaisiin tehdä PAS:ja. Mutta kun ei. Hoitokaavojakin on kokeiltu nyt montaa erilaista. Uskomatonta, että teillä tapahtui noin iso muutos lopussa! Olisiko sitten noilla mainitsemillasi asioilla ollut merkitystä... ollaan tosin kaikki niin erilaisia, että jos toisella toimii toinen konsti niin se ei välttämättä toimi toisella, vaikka niin haluaisikin uskoa. Kiitos tsempeistä, annoit miettimisen aihetta joka tapauksessa!
Mahtavaa kuulla, että teillä onnisti viimein! Onnea alkaneesta raskaudesta ja toivottavasti kaikki on mennyt hyvin!
Hei, Ounatuuli, mitä sulle kuuluu?
VastaaPoistaSua ei ole näkynyt täällä pitkästä aikaa...
t.Maria
Hei Maria, mukavaa kun kyselit kuulumisia! Nyt olen vihdoin saanut aikaiseksi kirjoittaa blogiin, käypä vilkaisemassa.
PoistaKiitos vastauksestasi, Ounatuuli! :)
PoistaToivotan sinulle voimia ja uskoa, seuraan sun blogia ja pidän teille peukkuja!
Minäkin olen vähän yli kolmekymppinen lapseton, nyt on jo kolmas vuosi yritystä menossa, loppuvuodesta meilläkin alkanee hoidot.
Tsemppiä sinulle! Uskon, että onnistutte!!! :)
t.Maria