Kolmas kerta toden sanoo?

Uusi kierto on viimeinkin alkanut, ja uusi hoitokierto voidaan vihdoinkin aloittaa. 3. IVF. Olisiko se nyt sitten tämä, josta viimein tärppää? Sopii toivoa.

Vuoto alkoi Primolutin lopettamisesta kolmen päivän päästä. Primolut ei siis viivästyttänyt vuodon alkamista yhtä paljon kuin Lugesteron (6 päivää), mutta kierto venyi silti 39 päivään. Söin Primolutia kaiken kaikkiaan 13 päivää. Lääkärillä oli kai tarkoitus ajoittaa kierron alku tiettyyn ajankohtaan, koska söin niitä muutaman päivän yli kuukautisten oletetun alkamisajankohdan. Googlaamalla on selvinnyt, että Primolutia käytetään ihan yleisesti kuukautisten siirtoon. Primoluteista tuli ihan samanmoiset raskausoireet kun Lugeistakin. Oli palelua, hikoilua, pahoinvointia jne. Jopa lämmöt nousivat hetkellisesti. Onneksi tämä on jo niin tuttua edellisistä hoitokierroista, etten uskalla edes oman pääni sisällä ajatella, että kyse olisi jostain muusta kun lääkkeiden aiheuttamista oireista, saati sanoa sitä ääneen. En enää usko, että olen raskaana ennen kun näen ne kuuluisat kaksi viivaa. Ehkä sitä ennemminkin heräisi toiveet, jos ei tulisi mitään oireita! Siskokin sanoi samaa: siinä kierrossa kun plussa tuli, ei olisi mistään muusta tiennyt olevansa raskaana kun siitä positiivisesta raskaustestistä!

Olen käynyt – ainakin luulen niin – kaikki mahdolliset raskausoireet läpi mitä vaan naisella voi olla, joten en usko, että enää mikään oire herättää sen kummempia toiveita. Raskaustestejä en ole enää pitkään aikaan tuhlannut kuten silloin alussa. Odotan kiltisti ja kärsivällisesti ensin, että kuukautiset ovat myöhässä ennen kun uskallan edes toivoa moista. Jos joskus hairahdun miettimään, voisinko sittenkin olla raskaana, mies tiputtaa minut kyllä nopeasti maan pinnalle. Ja ehkä ihan hyvä niin. Minun parastani hän vain ajattelee. Sitä vaan pettyy entistä pahemmin, jos erehtyy mitään sellaista edes ajattelemaan. Mielenkiintoista tulee kyllä olemaan, jos joskus raskaaksi tulen, nähdä, tuleeko oireita ja miltä se oikeasti tuntuu. Sitä niin luulee tietävänsä, miltä tuntuu olla raskaana, mutta oikeasti ei tiedä mitään.

Menopur-pistokset on aloitettu eilen. Onneksi päätin aloittaa pistokset illalla, enkä aamulla ennen töihin lähtöä. Aikamoinen show. Lääkkeen sekoitus oli nimittäin ainakin nyt ensimmäisellä kerralla aikaa ja keskittymistä vaativaa puuhaa, mutta lopulta siitä yhdessä selvittiin. Enpä olisi uskonut, että tarvitsemme kulmapihtejä sekoitusneulan irroittamiseen lääkeruiskusta, niin tiukalle se meni.. Ja niitä ei muuten tullut paketin mukana, vaikka näköjään olisi tarvinnut. Vähän nauratti, mutta vähän myös hirvitti, että jokin menee rikki tai pieleen ja kalliit lääkkeet hukkaan ja pitää tehdä uusi reissu apteekkiin. Tämä nyt vaan on sellainen asia, joka pitää tehdä oikein. Siksi nämä pistokset ovatkin niin stressaavia, kun voi itse mokata koko hoidon vaikkapa unohtamalla yhden päivän pistoksen tai pistämällä väärän määrän tai vaikkapa hajottamalla sen ruiskun niillä kulmapihdeillä. Tarkkana täytyy siis olla ja etenkin tässä tilanteessa tulee kyllä korvista savua, jos joku kehtaa tulla sanomaan sen kuuluisan (ja maailman typerimmän) neuvon, joka auttaa kuulemma niin hyvin lapsettomuuteen: “Älkää ajatelko koko asiaa niin kyllä se sitten tapahtuu!” Mutta ei mennä tähän sen enempää kun on sanomattakin selvää, että se on täysin mahdotonta. Mutta kuukauden positiivisena asiana täytyy vielä sanoa, että kyllä lämmitti mieltä kun apteekin tiskillä kävi ilmi, että 641,97 euron arvoisesta laskusta minulle jäi itse maksettavaksi 3 euroa Kela-korvausten jälkeen! Ja tuo oli tosiaan vasta se Menopur. Hakematta on vielä Orgalutran, Ovitrelle ja Lugesteron (joista kaksi viimeksi mainittua eivät tosin ole valitettavasti Kela-korvattavia). Kyllä näiden laskujen kanssa oltaisiin pulassa ilman Kelaa!

Ensimmäinen ultra on maanantaina. Punktio on näillä näkymin lokakuun ensimmäisellä viikolla. Lyhyellä kaavalla mennään tälläkin kertaa, ja toivotaan kovasti Menopurin sisältävän LH:n parantavan alkioiden laatua verrattuna aikaisempiin hoitoihin, jolloin käytössä oli eri lääke. Kunpa jäisi tällä kertaa jotain pakkaseenkin (niitä huuruneniä meillekin kiitos!), vaikka tärkeintä on tietenkin saada edes se yksi mahdollisimman hyvä alkio, jotta päästään siirtoon - ja mieluusti vielä onnistuneeseen siirtoon. Olisin valmis myös kahden alkion siirtoon, jos tällä kertaa saisimme toisenkin siirtokelpoisen alkion. Mutta pelkäänpä ettei lääkäri siihen suostu, etenkin kun lähisuvussamme on monikkoraskaushistoriaa (luomu). Meille on tehty selväksi, että kaksi alkiota siirretään vain hyvin harvinaisissa tapauksissa ja meidän tapauksessamme siihen tuskin päädytään. Tosin samaahan lääkäri sanoi pitkän kaavan hoidosta ensin, mutta nyt sitäkin jo harkitaan. Minä en pahastuisi kaksosista, eikä mieskään. Siinähän ne lapset olisivat sitten kerralla saatu. Ei tarvitsisi huolehtia siitä, ehditäänkö/pystytäänkö saamaan enää toista. Kaksoset olisivat unelmien täyttymys. Ihan oikeasti. Meille ainakin. Ymmärrän toki monikkoraskauksien aiheuttamat riskit, jonka vuoksi alkioita pyritäänkin siirtämään vain se yksi kerrallaan. Mutta kun kahdella alkiolla olisi kaksinkertaiset mahdollisuudet onnistua ja saada edes se yksi lapsi. Mitä jos meitä ei haittaa jos tulee kaksi? Kolme on ehkä sitten jo liikaa, mutta mielestäni silti parempi kun ei yhtään. Onko teidän muidenkin lääkäreillä ollut yhtä tiukka linja kahden alkion siirtämisen suhteen?