perjantai 19. syyskuuta 2014

Kolmas kerta toden sanoo?

Uusi kierto on viimeinkin alkanut, ja uusi hoitokierto voidaan vihdoinkin aloittaa. 3. IVF. Olisiko se nyt sitten tämä, josta viimein tärppää? Sopii toivoa.

Vuoto alkoi Primolutin lopettamisesta kolmen päivän päästä. Primolut ei siis viivästyttänyt vuodon alkamista yhtä paljon kuin Lugesteron (6 päivää), mutta kierto venyi silti 39 päivään. Söin Primolutia kaiken kaikkiaan 13 päivää. Lääkärillä oli kai tarkoitus ajoittaa kierron alku tiettyyn ajankohtaan, koska söin niitä muutaman päivän yli kuukautisten oletetun alkamisajankohdan. Googlaamalla on selvinnyt, että Primolutia käytetään ihan yleisesti kuukautisten siirtoon. Primoluteista tuli ihan samanmoiset raskausoireet kun Lugeistakin. Oli palelua, hikoilua, pahoinvointia jne. Jopa lämmöt nousivat hetkellisesti. Onneksi tämä on jo niin tuttua edellisistä hoitokierroista, etten uskalla edes oman pääni sisällä ajatella, että kyse olisi jostain muusta kun lääkkeiden aiheuttamista oireista, saati sanoa sitä ääneen. En enää usko, että olen raskaana ennen kun näen ne kuuluisat kaksi viivaa. Ehkä sitä ennemminkin heräisi toiveet, jos ei tulisi mitään oireita! Siskokin sanoi samaa: siinä kierrossa kun plussa tuli, ei olisi mistään muusta tiennyt olevansa raskaana kun siitä positiivisesta raskaustestistä!

Olen käynyt – ainakin luulen niin – kaikki mahdolliset raskausoireet läpi mitä vaan naisella voi olla, joten en usko, että enää mikään oire herättää sen kummempia toiveita. Raskaustestejä en ole enää pitkään aikaan tuhlannut kuten silloin alussa. Odotan kiltisti ja kärsivällisesti ensin, että kuukautiset ovat myöhässä ennen kun uskallan edes toivoa moista. Jos joskus hairahdun miettimään, voisinko sittenkin olla raskaana, mies tiputtaa minut kyllä nopeasti maan pinnalle. Ja ehkä ihan hyvä niin. Minun parastani hän vain ajattelee. Sitä vaan pettyy entistä pahemmin, jos erehtyy mitään sellaista edes ajattelemaan. Mielenkiintoista tulee kyllä olemaan, jos joskus raskaaksi tulen, nähdä, tuleeko oireita ja miltä se oikeasti tuntuu. Sitä niin luulee tietävänsä, miltä tuntuu olla raskaana, mutta oikeasti ei tiedä mitään.

Menopur-pistokset on aloitettu eilen. Onneksi päätin aloittaa pistokset illalla, enkä aamulla ennen töihin lähtöä. Aikamoinen show. Lääkkeen sekoitus oli nimittäin ainakin nyt ensimmäisellä kerralla aikaa ja keskittymistä vaativaa puuhaa, mutta lopulta siitä yhdessä selvittiin. Enpä olisi uskonut, että tarvitsemme kulmapihtejä sekoitusneulan irroittamiseen lääkeruiskusta, niin tiukalle se meni.. Ja niitä ei muuten tullut paketin mukana, vaikka näköjään olisi tarvinnut. Vähän nauratti, mutta vähän myös hirvitti, että jokin menee rikki tai pieleen ja kalliit lääkkeet hukkaan ja pitää tehdä uusi reissu apteekkiin. Tämä nyt vaan on sellainen asia, joka pitää tehdä oikein. Siksi nämä pistokset ovatkin niin stressaavia, kun voi itse mokata koko hoidon vaikkapa unohtamalla yhden päivän pistoksen tai pistämällä väärän määrän tai vaikkapa hajottamalla sen ruiskun niillä kulmapihdeillä. Tarkkana täytyy siis olla ja etenkin tässä tilanteessa tulee kyllä korvista savua, jos joku kehtaa tulla sanomaan sen kuuluisan (ja maailman typerimmän) neuvon, joka auttaa kuulemma niin hyvin lapsettomuuteen: “Älkää ajatelko koko asiaa niin kyllä se sitten tapahtuu!” Mutta ei mennä tähän sen enempää kun on sanomattakin selvää, että se on täysin mahdotonta. Mutta kuukauden positiivisena asiana täytyy vielä sanoa, että kyllä lämmitti mieltä kun apteekin tiskillä kävi ilmi, että 641,97 euron arvoisesta laskusta minulle jäi itse maksettavaksi 3 euroa Kela-korvausten jälkeen! Ja tuo oli tosiaan vasta se Menopur. Hakematta on vielä Orgalutran, Ovitrelle ja Lugesteron (joista kaksi viimeksi mainittua eivät tosin ole valitettavasti Kela-korvattavia). Kyllä näiden laskujen kanssa oltaisiin pulassa ilman Kelaa!

Ensimmäinen ultra on maanantaina. Punktio on näillä näkymin lokakuun ensimmäisellä viikolla. Lyhyellä kaavalla mennään tälläkin kertaa, ja toivotaan kovasti Menopurin sisältävän LH:n parantavan alkioiden laatua verrattuna aikaisempiin hoitoihin, jolloin käytössä oli eri lääke. Kunpa jäisi tällä kertaa jotain pakkaseenkin (niitä huuruneniä meillekin kiitos!), vaikka tärkeintä on tietenkin saada edes se yksi mahdollisimman hyvä alkio, jotta päästään siirtoon - ja mieluusti vielä onnistuneeseen siirtoon. Olisin valmis myös kahden alkion siirtoon, jos tällä kertaa saisimme toisenkin siirtokelpoisen alkion. Mutta pelkäänpä ettei lääkäri siihen suostu, etenkin kun lähisuvussamme on monikkoraskaushistoriaa (luomu). Meille on tehty selväksi, että kaksi alkiota siirretään vain hyvin harvinaisissa tapauksissa ja meidän tapauksessamme siihen tuskin päädytään. Tosin samaahan lääkäri sanoi pitkän kaavan hoidosta ensin, mutta nyt sitäkin jo harkitaan. Minä en pahastuisi kaksosista, eikä mieskään. Siinähän ne lapset olisivat sitten kerralla saatu. Ei tarvitsisi huolehtia siitä, ehditäänkö/pystytäänkö saamaan enää toista. Kaksoset olisivat unelmien täyttymys. Ihan oikeasti. Meille ainakin. Ymmärrän toki monikkoraskauksien aiheuttamat riskit, jonka vuoksi alkioita pyritäänkin siirtämään vain se yksi kerrallaan. Mutta kun kahdella alkiolla olisi kaksinkertaiset mahdollisuudet onnistua ja saada edes se yksi lapsi. Mitä jos meitä ei haittaa jos tulee kaksi? Kolme on ehkä sitten jo liikaa, mutta mielestäni silti parempi kun ei yhtään. Onko teidän muidenkin lääkäreillä ollut yhtä tiukka linja kahden alkion siirtämisen suhteen?

18 kommenttia:

  1. Meillä on ollu puhe kahden alkion siirrosta...mun verensokerit vaan sekoilee niin paljon ettei viimeks niin tehty. Toivon kovasti että loppusyksystä saan kaksi hyvää alkiota mukaan...ja useamman pakkaseen. Toivottaan että toi menopur toisi vihdoin sen positiivisen tuloksen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että teillä ainakin suostutaan siirtämään kaksi alkiota. Toivotaan, että tulee useampi hyvänlaatuinen alkio, että jäisi pakkaseenkin. Kovat on odotukset nyt kyllä tuhon Menopuriin. Tänään ultrassa selviää, mitä se on tähän asti saanut aikaan.

      Poista
  2. Meillä lääkäri oli aluksi sitä vataan, että siirrettäisiin kaksi kun sitä toivoin. Esitin kuitenkin toiveen hyvin selvästi ja perustelin vastauksen ja kesätauon jälkeen oli lääkäri sitten suostuvainen kahden siirtoon, sain kuulema puhuttua hänet ympäri.. Harmi, ettei kumpikaan kuitenkaan kiinnittynyt. Jatkossakin aijon vaatia kahden siirtoa aina vain kun mahdollista :)
    Tsemppiä hoitoihin!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Hyvin pitää siis pystyä perustelemaan, näin arvelinkin. Ihan vielä en ajatellut ottaa tätä asiaa lääkärin kanssa puheeksi, kun voihan olla, että taas saadaan vain yksi siirtokelpoinen alkio - jos sitäkään.

      Harmi kuulla, ettei teillä kumpikaan siirretystä kahdesta alkiosta kiinnittynyt. :( Tuskin varmaan enää tuon jälkeen tarvitsee perustella lääkärille kahden alkion siirtoa. Tsemppiä sinnekin! <3

      Poista
  3. Onnea kovasti munasolujen kasvatteluun ja kaikkeen muuhunkin! täälläkin samassa aikataulussa mennään. Meilläkin punktio osuisi kuun vaihteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, täällä mennään jo viidettä päivää Menopuria ja on alkanut vatsa jo nyt turvottelemaan. Montahan siellä on taas tulossa..? Jännä, että ollaan samassa aikataulussa. Onnea matkaan meille molemmille!!

      Poista
  4. Minulle siirretty kerran yksi alkio ja kolme kertaa kaksi :) Meillä alkiot eivät ikinä ole olleet huippuluokkaa, joten olisiko siinä ollut syy. Meiltä ei ikinä edes kysytty siirretäänkö kaksi vaan siirtohetkellä 'vain ilmoitettiin'. No tästä viimeisimmästä saatiin nyt 1 v 8 kk poika ja toinen poika, joka muuten on 'luomuihme', syntyi 3 viikkoa sitten <3
    Onnea hoitoihin ja yritähän kysyä vielä siitä kahen alkion siirrosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Meilläkään kun nuo alkiot eivät todellakaan ole olleet huippuluokkaa, niin sain tästä taas uutta toivoa siihen, että ehkä niistä silti on johonkin - ja ehkä tuo kahden alkion siirto tosiaan voisi auttaa. Onnea pikkuisesta luomuihmeestä!

      Jos alkioita ei saada yhtään paremman laatuisiksi, uskon, että meilläkin on mahdollisuus ainakin sillä perusteella saada lääkäri suostuteltua kahden alkion siirtoon.

      Poista
  5. Tänään tein plussatestin jota en ole vielä edes tajunnut. Meillä oli nyt toinen IVF ja siirrettiin kaksi kun vaan mainitsin asiasta. Lääkäri sanoi, että yleensä jos tulee huippulaatuinen alkio niin mielellään siirretään vain yksi, mutta meillä sitten oli varmaan niin huonoja, että siirsivät kaksi. Perustelin nopeasti sillä, että tämä olisi viimeinen yritys omilla ja seuraavaksi käytettäisiin jotain Tanskalaista isää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kovasti onnea plussasta! Teillä taisi olla onnenpotku, että siirrettiin kaksi alkiota. Kylläpä teilläkin on helposti lääkäri siihen taipunut. Hyvä niin, toivottavasti meilläkin. Kiitos näistä uutisista, tämä toi toivoa taas lisää!

      Poista
  6. Jännä juttu, miten erilaista tietoa eri lääkärit antavat. Meille sanottiin, että jos siirretään kaksi, niiden täytyy olla tasavahvat, koska muuten ne haittaavat toinen toisiaan ja on epätodennäköistä, että kumpikaan kiinnittyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole tuollaisestakaan kuullut, eikä kyllä kuulosta ollenkaan hyvältä. Voisinpa tuosta kysäistäkin lääkäriltä, jos ei itse ota puheeksi...

      Poista
  7. Heips! Kiva kuulla, että hoito etenee. Vähänkö jännittää, että miten siellä munikset kasvaa ja eritoten se laatu... !!!

    Meille lääkäri (TAYS) sanoi, että kahta alkiota ei siirretä. Piste. Siitä ei siis edes suostuttu neuvottelemaan, mutta toisaalta emme kyllä yrittäneetkään kun eka (ja viimeiseksi jäänyt) siirto vasta oli kyseessä. Hoidoissa TAYS:ssa käyvä ystäväni kertoi kuitenkin, että hänelle oli kaksi siirretty viime vuonna. Tulosta ei tullut enkä tiedä millä perustein näin tehtiin.

    Tsemppiä nyt kovasti, olen hengessä mukana!!!

    Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malta minäkään odottaa, että saadaan tietää onko laadussa mitään eroa edellisiin kertoihin verrattuna. On kyllä niin jännää...

      En ole vieläkään ottanut puheeksi kahden alkion siirtoa. Eihän vielä edes tiedetä, onko edes sitä yhtä siirtokelpoista. Aika monenmoista kokemusta tuntuu ihmisillä tästä asiasta olevan. Jossain/joillain tehdään yllättävänkin kevyin perustein päätös kahden siirrosta, toisilla taas ei suostuta vaikka kuinka anelisi. No, kaipa ne lääkärit tietää mitä tekee. Onhan meidän luotettava siihen.

      Poista
  8. Hei, minulle on tehty siirto yhteensä 6 kertaa ja joka kerta siirretty vaan yksi. Lääkäri on nimenomaan sanonut että kahdessa on suurempi riski että kumpikaan ei onnistu. Ja myös tuo minulle on sanottu että jos toinen olisi selkeästi huonompi alkio, se voitaisiin siirtää paremman "mukana" (tähän asti ei kohdallani olla päästy kun eivät ole selvinneet pakastuksesta, ne harvat jotka sinne asti pääsi...). Eli on siinä käsittääkseni perää ettei mielellään siirretä kun yksi. Minäkin olen kahden perään kysellyt muutaman kerran. Mutta kannatan juttelemaan lääkärin kanssa asiasta ihan suoraan niin hän pystyy perustelemaan ja sinä saat mielenrauhan - ja ehkäpä kahden siirto onnistuukin! Noh, meillä mikään ei ole tärpännyt kuitenkaan ja kohta ollaan lahjasoluilla koittamassa. Tosi paljon tsemppiä seuraavaan yritykseen.
    Lissu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos Lissu,

      Kiva kuulla muiden kokemuksia asiasta, kun ei olekaan näköjään niin yksiselitteistä, miksi niitä kahta ei yleensä suostuta siirtämään. Aikaisemmin olin siinä uskossa, että syy on "vain" ja ainoastaan nuo riskit lapselle ja äidille, esim. keskosuus jne. Toki erittäin perusteltu syy sekin.

      Aiotaan varmaan jossain vaiheessa ottaa tämä asia puheeksi lääkärin kanssa, mutta katsotaan nyt. Jos ei koskaan saada enempää kuin yksi siirtokelpoinen alkio, ei tälle keskustelulle tule edes tarvetta. Luotan lääkärimme asiantuntemukseen ja hyväksyn hänen päätöksensä, vaikka se olisikin kieltävä. Uskon, että hän osaa varmasti tehdä meidän kannalta parhaan ratkaisun. Mutta tottakai sitä alkaa ajattelemaan, että miksei meillekin voisi siirtää kahta, kun monelle muullekin siirretään. Kuinka suuri mahdollisuus siinä on ylipäätään, että molemmat jatkaisivat kehitystään lapseksi asti? Miksi niitä alkioita ikinä tai kenellekään siirrettäisiin kahta, jos riskit olisivat niin suuret? USA:ssa on ihan yleistä, että siirretään kolme, neljä tai jopa enemmän. Tosin se on kyllä jo ihan hullua.

      Onnea ja menestystä teille lahjasoluhoitoihin!

      Poista
  9. Sanoit, että ymmärrät monikkoraskauden riskit, mutta siihen on tosiaan ihan painavat syyt, miksi kahta alkiota ei mielellään kerralla siirretä. Synnytys voi alkaa todella ennenaikaisesti, jolloin sikiöt joko kuolevat tai syntyvät ja elävät elämänsä vaikeasti vammaisina, mikä on, no, raskasta on lievästi sanottu. Kannattaa ehkä tässä asiassa kuitenkin uskoa lääkäreitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. On varmasti painavat syyt ja lääkärit ovat vastuussa päätöksistään, jos jotain ikävää tapahtuisikin. Eihän kukaan tuollaista toivo, ja kaikki nuo riskit varmasti tiedostavat. Onhan ihan tavallisessa raskaudessakin riskinsä ja lapsi voi ihan hyvin myös siinä tapauksessa syntyä ennenaikaisesti tai vammaisena. Olen seurannut läheltä luomukolmosten syntymistä ja kasvamista ongelmitta lukuun ottamatta keskosuutta, joten uskon siihen, että kaksosraskaudetkin useimmiten kuitenkin ihan hyvin sujuvat nykyhoidossa ja raskauden seurannassa.

      Se vaan näyttää olevan vieläkin kovin yleistä, että kaksi alkiota siirretään, ainakin sellaisissa tapauksissa, että yhdellä alkiolla on yritetty turhaan jo useita kertoja ja mahdollisuus raskauden onnistumiseen on tosi pieni - ja näin ollen kaksosten mahdollisuuskin aika pieni.

      Lääkärihän tämän päätöksen lopulta tietenkin tekee, emme me, olimme sitten mitä mieltä tahansa. Ja uskon kyllä, että ainakin tämä meidän lääkäri tietää mitä tekee. Kovin luottavaisin mielin ollaan siis sen suhteen, että lääkäri tekee oikeat päätökset. Mutta keskustella tästä asiasta aina voi ja lääkäreilläkin näyttää olevan kovastikin eriäviä mielipiteitä.

      Poista