maanantai 22. heinäkuuta 2013

Alku

Meidän tarina kertoo lapsettomuudesta. Vaikka tarina ei ehkä ole ainutlaatuinen, eikä varmaankaan tarjoa kenellekään uutta tietoa, eikä se ehkä koskaan edes pääty onnellisesti, se on kuitenkin meidän tarinamme. Ja silläkin uhalla, että tarina ei pääty siihen, että kaikki elivät elämänsä loppuun asti onnellisina, aloitan kirjoittamisen. Katsotaan, mihin elämä ja tämä tarina vie.

Kaikki alkoi reilu kaksi vuotta sitten. Ihanat häämme oli juhlittu ja aika tuntui vihdoin oikealta hankkia perheenlisäystä. Olimme molemmat haaveilleet jo pitkään lapsesta ja leikillämme jo nimistäkin puhuneet. Jätimme ehkäisyn maaliskuussa 2011 ja annoimme lapselle näin luvan tulla. Lasta ei kuitenkaan kuulunut. Kuukaudet kuluivat, eikä lasta vieläkään kuulunut. Ystävät, jotka olivat aloittaneet yrittämisen meidän jälkeemme, tulivat raskaaksi ja saivat lapsia. Meille ei lasta kuulunut, vaikka kuinka toivoimme.

Olin lukenut, että tutkimuksiin kannattaa hakeutua vuoden yrittämisen jälkeen. Mies ei ollut vielä tässä vaiheessa niin huolissaan, kun minä olin, joten hakeuduin tutkimuksiin yksin. Painelin suoraan yksityiselle klinikalle, en edes harkinnut julkista puolta. Halusin parasta mahdollista hoitoa ja nopeasti, kärsimätön kun olin. Enpä arvannut, että vielä vuoden päästäkin olisimme yhä samassa umpikujassa. Nyt vuotta vanhempana ja viisaampana tiedän, että lapsettomuushoidot vaativat kärsivällisyyttä enemmän kuin mikään koskaan aikaisemmin elämässäni.

Vastaanotolla lääkäri kyseli, minä vastailin. Minut tutkittiin ja otettiin kokeita. Tuntui oudolta puhua niin henkilökohtaisista asioista täysin vieraan ihmisen kanssa. Vastaanotolta lähtiessäni lääkäri sanoi, että ensi kerralla tulette sitten yhdessä. Hän painotti, että lapsettomuus on parin yhteinen asia, ei pelkästään naisen. Lupasin, että tullaan. Salaa toivoin, ettei tarvitsisi tulla. Että olisin raskaana ennen sitä. Ettei tarvitsisi enää tulla tutkittavaksi, eikä tarvitsisi vastailla liian vaikeisiin kysymyksiin, kuten ovatko miehen kivekset laskeutuneet aikanaan normaalisti. Nauratti. Eipä ollut tullut puheeksi.

Kului useampi kuukausi ennen kun sain miehen vakuutettua siitä, että kyllä meidän on nyt molempien tutkimuksiin mentävä, jos tuloksia haluamme. Varsinkin miehelle tuntui olevan vaikeaa myöntää, että tarvitsemme ulkopuolista apua. Kaikille on elokuvista tuttu kohtaus, jossa on mies, pornolehti ja muovikuppi. Eipä mies ollut niille nauraessaan varmaan ajatellut joutuvansa itse joskus samaan tilanteeseen. Ei siinä voinut muuta kun niellä ylpeytensä. Pahinta oli varmaankin pelko siitä, mitä tutkimuksissa selviäisi. Mitä jos emme voisi saada koskaan yhteistä lasta?

Tottakai kuitenkin halusimme kovasti tietää, mikä on vialla ja miksi emme ole onnistuneet. Ja se selviäisi tutkimuksissa. Tai niin luulimme. Kauheasti jännitimme tuloksia, jopa pahinta peläten. Mutta mitään ei kuitenkaan oikeastaan selvinnyt. Miehestä ei löytynyt vikaa, päinvastoin hänellä olisi aihetta kehuskella erinäisillä luvuilla. Oma supermieheni. Minustakaan ei löytynyt varsinaisesti mitään vikaa. Munanjohtimet olivat auki, kohtu normaali, ei endometrioosia, ovulaation arvioitiin tapahtuvan jne. Lääkäri löysi lievää pco:hon viittaavaa rakennetta munasarjoista, mutta ei kuitenkaan riittävästi, että voisi diagnosoida pco:ta. Kuukautiset ovat olleet aina kovin epäsäännölliset, joten vian epäiltiin olevan mahdollisesti hormonitoiminnassa. Myös kohdunsuu on ahdas (sitä tosin venytettiin munanjohtiemien aukiolotutkimuksen yhteydessä). Hoitona aloitettiin ovulaation induktio (OI).

Minulle määrättiin kolmea eri hormonivalmistetta, yksi alkukiertoon kypsyttämään munasoluja (Femar), irroituspiikki varmistamaan, että ovulaatio tapahtuu (Ovitrelle) ja loppukiertoon keltarauhashormonia (Lugesteron). Tuntuu vähän pelottavaltakin napsia hormonivalmisteita, joiden tehosta ei ole varmuutta ja joiden pitkäaikaisista vaikutuksista keholle ei ole riittävästi tietoa. Pelottavimmalta tuntuu pistellä poskeen Femaria, joka on rintasyöpälääke. Pakkausselosteessa sanotaan, ettei valmistetta saisi käyttää, jos ei ole läpikäynyt vaihdevuosia. Lääkäri rauhoitteli, ettei se koske lapsettomuushoitojen yhteydessä käytettävää pienempää annosta. Toivon todella, että lääkärimme tietää mitä tekee. Olin niin kovasti toivonut, että hän pystyisi kertomaan meille syyn, mistä nämä ongelmat johtuvat, mutta ei hän ole pystynyt. Pelkkiä arvailuja vaan. Ehkä voimme saada lapsen hoitojen avulla. Ehkä emme. Pelkään, että kohtalomme on selittämätön lapsettomuus. Se pelottaa, ettemme saa koskaan tietää, mikä on vialla.

Juuri tämä epätietoisuus tuntuu tässä kaikkein pahimmalta. Onko jotain vialla vai kestääkö meillä vain tavallista pidempään tulla raskaaksi? Onko hoidoista meille mitään apua vai heitämmekö vain rahaa kaivoon? Voinko koskaan tulla raskaaksi? Tätä se nyt on, meidän elämämme. Täynnä niin suurta epätietoisuutta, pelkoa ja toivoa. Näin meidän tarinamme alkaa. Ehkä lapsettomuus jatkuu vielä kuukausia, ehkä vuoden, ehkä useampia. Ehkä koko elämän. Mutta toivosta en ole valmis luopumaan. Ehkä koskaan.

3 kommenttia:

  1. Blogisi koskettaa minua, koska olen pohtinut paljon samoja asioita. Meillä kohta 2 vuotta lapsettomuutta takana. Tiedän todellakin millaista on vetää hormoneja vaan kuukaudesta toiseen, ilman toivottua lopputulosta. Niin ja ovulaation odotus sekä merkkien tarkkailu (minulla ei toimi lh mittarit, vaikka verikokeen mukaan ovuloin) ovulaation jälkeen onkin sit piinaa odottaessa uuden kierron alkua. On elämässä paljon muutakin, kuin lapsettomuus, mutta kyllä se vaan vaikuttaa kaikkeen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi. Ikävä kuulla, että olet samassa tilanteessa. Toivon teille kovasti onnea hoitoihin. Ehkä meidän onnen päivämme ovat vielä edessäpäin ja koemme silloin, että kaikki oli tämän odottamisen ja vaivan arvoista. Toivottavasti lähempänä kun uskommekaan!

    Aloitin tämän blogin kirjoittamisen, jotta saisin kunnolla jäsenneltyä näitä ajatuksia ja tunteita. On jotenkin paljon helpompi kirjoittaa kun puhua näistä asioista. Täällä voi rauhassa purkaa negatiivisempiakin ajatuksia, jolloin jää ehkä enemmän positiivista energiaa siihen ihan oikeaan elämään, jossa, ihan oikeassa olet, on paljon muutakin. Onneksi.

    VastaaPoista
  3. Yli 13 vuoden avioliiton aikana en voinut synnyttää, minulla on keskenmeno, vaikka tulisin raskaaksi, kaikki lääkärit eivät voineet auttaa minua, kunnes siskoni ohjasi minut tohtori DAWNin luo, joka auttoi minua ja tulin raskaaksi ja nyt minä sinulla on kaunis tyttövauva,
    Hän auttaa myös monia ystäviäni, jotka ohjasin hänelle, tohtori DAWN on siunaus jokaiselle, joka ottaa häneen yhteyttä,
    *Jos haluat tulla raskaaksi.
    *Jos haluat lopettaa keskenmenon. *raharituaali ilman ihmisuhreja.
    *Jos haluat saada takaisin rakastajasi.
    *Jos haluat miehesi/vaimosi takaisin.
    *Jos haluat saada takaisin varastetun omaisuutesi tai rahasi.
    *Jos haluat hoitaa minkä tahansa sairauden,
    Ota häneen yhteyttä WhatsAppissa: +2349046229159

    VastaaPoista