Aina saa toivoa

Tuijotan testitikkua. Kääntelen sitä valon alla nähdäkseni sen varmasti joka kulmasta. Yksi punainen viiva. Vasemmalla pieni valkoinen kiiltävä viivanpaikka, muttei yhtään väriä. Ei edes vaaleanpunaista. Ei toista viivaa. Testi väittää, etten ole raskaana. En halua uskoa. Tuijotan testiä uudelleen ja uudelleen. Ehkä jotain jäi huomaamatta. Ehkä se on ihan vähän edes haaleanpunainen. Mutta ei se ole. Viivanpaikka on valkoinen. En ole aiemmin huomannut sitä. Onko se aina ollut siinä? Miten minulta on voinut jäädä se huomaamatta? Olen kuullut puhuttavan viivanpaikasta. Mitä se oikeastaan edes tarkoittaa? En ole valmis vielä luopumaan toivosta. En niin kauan kun vuoto ei ole alkanut. Ehkä testin tulos on virheellinen. Jos vielä pari päivää odotan. Ehkä vuoto ei ala. Ehkä testi on väärässä. Ehkä hormonia ei vielä erity tarpeeksi. Ehkä sittenkin olen raskaana.

Olin päättänyt (ja sopinut lääkärin kanssa) etten mene tällä kertaa ollenkaan verikokeeseen, vaan teen kotitestin, koska koen verikokeen tulosten jännittämisen ja kuulemisen puhelimitse henkisesti todella raskaana. Varsinkin kun joudun tekemään sen työpaikalla kesken työpäivän. Kotona testaaminen ei tunnu läheskään yhtä pahalta. Harvoin enää edes itken. Ainakaan paljon. Päätin, etten tee raskaustestiä ennen kun kuukautiset ovat myöhässä ja pysyinkin yllättävän tunnollisesti suunnitelmassa. Kunnes yksi aamu minulla oli pahoinvointia. Sellaista, etten pystynyt syömään mitään. Sellaista etten pystynyt pesemään hampaitani yökkäämättä. Sellaista, mitä ei ole koskaan aikaisemmin ollut. Sellaista kun voisin kuvitella, että raskauspahoinvointi olisi. Sellaista, jota olen koko ajan toivonut, että minullakin olisi. Pahin olo meni ohi kahden tunnin lisäunilla, mutta lievä etova olo jatkui koko päivän ja seuraavankin eli tänään. Silloin minun oli pakko tehdä raskaustesti. Halusin heti tietää. Oireet vaikuttivat niin lupaavilta, että melkein voin jopa sanoa olleeni varma, että olen raskaana. Haluan edelleen uskoa, että olen raskaana, vaikka testi sanoo muuta. Haluan toivoa ja uskoa vielä ainakin kaksi päivää, että olen. Niin kauan kun vuoto pysyy poissa, on toivoa. Olen iloinen, etten käynyt verikokeessa. On mukavampaa elää nämä viimeiset päivät jännityksessä ja siinä illuusiossa, että kaikki voi olla vielä mahdollista. Näin on oikein hyvä olla.