Hyvästit hapannaamalle

Tauko on tehnyt pelkästään hyvää. Tauko hoidoista, hormoneista, blogista ja oikeastaan koko lapsettomuuden ajattelemisesta. Olen päästänyt vähäksi aikaa irti, stressannut vähemmän, kytännyt oireita vähemmän, unohtanut lämpöjen mittailut ja ollut iloisempi, pirteämpi ja myönteisempi. Olen pitkästä aikaa taas alkanut nauttia elämästä. Olen taas toivoa täynnä ja valmis jatkamaan siitä mihin jäätiin.

Emme siis enää neljättä inseminaatiota lähteneet yrittämään onnistumisprosentin laskiessa niin kovin pieneksi. Päädyimme pitämään vähän taukoa ennen seuraavaa askelta, IVF:ää. Oli ihanaa elää ilman hormoneita ja pistoksia. Kun ei ollut näitä päivittäin muistettavia lääkkeitä käytössä, oli helpompaa unohtaa koko lapsettomuus hetkeksi. Tai eihän se kokonaan unohdu, joten ehkä oikeampi kuvaus olisikin se, että olen ottanut etäisyyttä tähän asiaan. Unohtanut - vaikkakin vaan hetkeksi - että meillä tällainen ongelma on.

Kävimme jo joulukuun alussa IVF:n suunnittelukäynnillä lääkärimme luona. Tammikuussa aloitettaviksi suunnitellut IVF-hoidot jouduttiin siirtämään helmikuulle, koska kiertoni alku osui (tottakai) juuri joulunpyhien aikaan, jolloin klinikka on kiinni. Kuukauden suunnitellusta tauosta tulikin siis kahden kuukauden mittainen. No, mutta ehkä se tuli tarpeeseen. Ja nyt sen huomaan, että kuukausi ei olisi ehkä riittänyt pääsemään tähän mielentilaan, jossa nyt olen. Lääkärin mukaan mahdollisuutemme onnistumiseen IVF:n avulla ovat hyvät, mutta itse en uskalla vielä suuria toiveita tähän ladata. Aika näyttää, miten tässä käy. Voihan olla, että hoitoja joudutaan toistamaan useampia kertoja, ennen kuin onnistuu. Jos silloinkaan. Mahdollisuudet inseminaatiollakin pitivät olla hyvät, mutta eivätpä ne silti tuottaneet tulosta. Olen kuitenkin, kuten jo sanoin, täynnä uutta toivoa ja optimismia, ja jaksan jälleen uskoa tähän. Ehkä tämä on meidän tiemme onneen. Ehkä IVF on meidän keinomme saada lapsi. Olihan se auton rekisteritunnus merkki, olihan?! Ehkä tänä vuonna minusta tulee äiti.

Luin alkusyksystä kirjaa, jossa puhuttiin happo-emästasapainon merkityksestä ihmisen terveydelle ja hormonitoiminnalle. Nyt asia on ollut yhä useammassa paikassa viime aikoina esillä, ja aloin kiinnittämään tähän asiaan jälleen huomiota muutama viikko sitten. Tässä kierrossa olen juonut lämmintä sitruunavettä (keitettyä), jonka pitäisi hassua kyllä, sitruunan happamuudesta huolimatta, muuttaa kehoa emäksisemmäksi. Olen yrittänyt myös vähentää kehoa happamoittavia ruokia ja juomia, ja lisätä niitä, jotka tekevät kehosta emäksisen. Tällä hetkellä luen Alejandro Jungerin kirjaa – Puhdas keho, jota ystäväni suositteli minulle jo viime kesänä. Luin tänään pitkästä aikaa myös lapsettomuusblogeja, ja huomasin, että Puupa oli kokeillut blogissaan Toivo jotain kun puhallat - tätä samaa ja kas kummaa, tullut pitkän lapsettomuushistorian jälkeen raskaaksi. Todisteitahan ei tietenkään ole, että juuri tämä pH-dieetti olisi ollut hänen kohdallaan se ratkaisevat tekijä, mutta eihän sitä tiedä.

Meneillään on nyt ensimmäinen kierto lantion virheasennon korjaamisen jälkeen, ja täytyy sanoa, että olen huomannut kehossani useita muutoksia. Se tuntuu toimivan jotenkin eri tavalla kuin ennen. En osaa selittää miten, mutta jokin on muuttunut. Tuntemukset ovulaation aikaan, vihlonnat, kaikki tuntuu erilaiselta. Rinnatkin kipeytyivät jo ennen ovulaatiota (ja ovat kipeät edelleen), mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Tällä hetkellä elellään dpo7:ää. Mitään mainittavan arvoisia oireita ei ole ollut, muuta kuin tuo rintojen kipeytyminen. Sekin alkoi jo niin aikaisin, että tuskinpa on sitä. En usko olevani raskaana, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Olisihan se mahtavaa, jos näin luomuna onnistuisi. Uskaltaako sellaista toivoakaan?