Voiko onnesta haljeta?

Kyllä se vaan on uskottava. Olen ihan oikeasti raskaana! Vihdoinkin! Viisi raskaustestiä ja tämänpäiväinen verikoe sen vielä vahvisti. Hcg-arvo huimat 1977,10! Vatsassa tuntuu välillä menkkakipumaisia jomotuksia, mutta eipä paljon muita oireita. Arvioidun kiinnittymisen aikoihin vihlaili muutaman kerran kovempaa, aika kivuliaastikin. Vähän viluttaa, välillä taas hikoiluttaa ja ehkä vähän väsyttääkin. Päätä särkee. Ehkä ihan lievää pahoinvoinnin poikastakin ilmassa ollut jo useamman päivän, tosin hyvin hyvin lievää. Lämmöt laskivat vähän ennen testaamista alas, mutta pomppasivat takaisin ylös. Ensin huolestuin tästä lämmön laskusta, mutta sitten muistin mitä lääkäri oli sanonut. Että kortisoni aiheuttaa sen, että jos tulen kipeäksi, lämpö ei nouse niin korkealle. Tajusin myös tässä vaiheessa, että lämmöt olivat kuitenkin koko ajan selkeästi yli koko kuukauden keskiarvon.

Oireista ei siis voinut päätellä oikeastaan mitään. Hyvin samantyyppisiä oireita kun niilläkin kerroilla kun en ollut raskaana. Vaikka niin kuvittelin, että kyllä sen sitten tietäisin. Mutta ei. Vain uni sen kertoi: näin pari päivää ennen testaamista unta, että tein positiivisen raskaustestin. En ole koskaan aiemmin nähnyt moista unta. En koskaan. Ehkä sitä toivoi niin paljon, tai ehkä sen sisimmässään silloin jo aavisti. Kyllä tuntuu mahtavalta. Niin onnelliselta. Mieskin alkaa jo uskomaan, että raskaus on ihan oikeasti todellinen. Vihdoin näiden viiden vuoden jälkeen saamme – jos kaikki menee hyvin – pienen tuhisevan nyytin tuuditeltavaksi. Aivan käsittämättömän upeaa! Tuhannet kiitokset ja lämpimät halaukset kaikille, jotka ovat tämän matkan meidän kanssa kulkeneet ja jaksaneet tsempata jatkamaan hoitoja ja ajattelemaan positiivisesti! Uskomaan, että meidän vuoro joskus vielä tulee. Nyt on meidän vuoromme. Halkean onnesta!