Kerronpa teille
nyt tämänpäiväisestä kokemuksestani akupunktiohoitajalla, koska
käynti oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Taustasta vielä sen
verran, että olen aikaisemmin kokeillut akupunktiota selän hoitoon
työterveyshuollon kautta, ja ihan hyvä kokemus sekin oli (lukuun
ottamatta sitä kertaa kun istuin yläkeho paljaana yksin huoneessa
neulat selässä kun tuli palohälytys), mutta tämänpäiväinen
kokemus oli jotain ihan muuta. Puolen tunnin neulat ihoon, odotellaan
yksin pimeässä huoneessa ja lopuksi neulat pois ja hei hei-session
sijaan minut ensinnäkin haastateltiin perinpohjin. Hoitaja halusi
tietää mm. kuukautiskiertoni pituuden ja keston, ovatko
kuukautiseni kivuliaat, mitä syön, mitä vitamiinivalmisteita
käytän, mikä selässäni on vialla, harrastanko liikuntaa, kauanko
lapsettomuutta on kestänyt ja mitä hoitoja olen käynyt läpi.
Lisäksi varmistin, että akupunktion tekeminen tilanteessani on
turvallista ja että henkilö ymmärsi, että oma hormonitoimintani
on tarkoituksella pysäytetty, jotta alkionsiirto luovutetulla
munasolulla voitaisiin tehdä kuukauden päästä. Jos hoito ei olisi
järkevää, voitaisiin hoitaa pelkkää selkää.
Hoitaja, joka on itse siis kiinalainen, kertoi,
että kiinalaisessa lääketieteessä hoidetaan kehoa kokonaisuutena,
joten samalla hoidettaisiin molempia. Hänen mielestään mitään
estettä hoidolle ei ollut, mutta sain kuulla, ettei kohtuni ole vielä valmis raskaudelle (!), eikä energia pääse virtaamaan kehossani
vapaasti tällä hetkellä johtuen mineraalipuutoksista ja selkäkivusta. Hän ei
siis ollut varma, pystyisikö auttamaan minua näin nopealla
aikataululla. Yleensä pelkästään ravintoainevajeen korjautumiseen tulisi varata
aikaa kolme kuukautta. (Pahus, olisi pitänyt tulla aikaisemmin!)
Hän lupasi kuitenkin auttaa ja tehdä sen verran minkä voi. Minua pyydettiin asettautumaan selälleni makuulle. Sain päälleni lämpimiä vilttejä,
lämpötyynyn vatsan päälle sekä lämpölampun jalkoja
lämmittämään. Neulat laitettiin useaan eri kohtaan: polviin,
jalkateriin, vatsalle, käsiin, korvien lähelle sekä yksi otsalle
hiusrajaan. Makailin neulat ihossani noin 45min-1h, jonka jälkeen
hoitaja otti neulat pois ja levitti selkääni öljyä ja aloitti
kuivakuppauksen. Sen pitäisi poistaa lihasjännitystä ja
turvotusta. Se ei varsinaisesti sattunut, mutta ei ollut kyllä kovin
rentouttavaakaan. Lopuksi minulle tarjoiltiin vihreää teetä ja
sain lyhyen niska-hartiahieronnan sekä ruokavalio-ohjeet.
Ensimmäinen
asia, jonka hän totesi pelkästään katsomalla minua, ihoani,
liikkumistani, puhetyyliäni, kieltäni ja käsiäni ja kuulemma
myös tukkoisen kuuloinen nenäni paljasti (ei se omasta mielestäni
ole tukossa), että minulla on mineraalipuutostila, etenkin
kalsiumin. Tämä voi ihan hyvinkin pitää paikkansa, kun on gluteenittoman ruokavalion myötä jäänyt esim. juustot pois ja myöhemmin maitokin. Sain ohjeeksi jatkaa edelleen raskausmonivitamiinin
syöntiä, ja huolehtia, että saan tarpeeksi
D-vitamiinia, kalsiumia, magnesiumia B-vitamiinia ja erityisesti sinkkiä, joka on
kuulemma todella tärkeää nyt. Sain yksityiskohtaiset räätälöidyt
ravinto-ohjeet, jonka mukaan minun olisi lisättävä erityisesti
lihan syöntiä. Marjojen syöntiä tulisi hänen mukaansa vähentää,
mikä tuntui oudolta (enkä saanut siihen oikein järkevää
selitystä) ja Omega-3:sen/kalaöljyn hän käski lopettaa kokonaan.
Se kuulemma pilaa kaiken ja vaikuttaa selkäkipuihinkin. Jotenkin
verisuoniin se liittyi, mutta en ihan ymmärtänyt kokonaisuutta.
Kuulostaa niin oudolta, kun suomalaiset ravintosuositukset (joihin
tosin nykyään suhtaudun hyvinkin kriittisesti) nimenomaan
kehottavat käyttämään Omegoita ja syömään paljon marjoja.
Toisaalta onhan omegoiden käyttö lopetettava noin kuukautta ennen
IVF:äänkin menoa verenvuotoriskin vuoksi, joten voihan tuossa
jotain perää olla.. Enpä itse asiassa muista, että lapsuudessani
tai nuoruudessani olisi mitään omegoja napsittu, ja ihan hyvin
silloin voitiin. Lopuksi vatsaani (kohdun kohdalle) sekä alaselkääni
teipattiin vielä lämpötyynyt, joita tulisi pitää paikoillaan
niin kauan kun ne pysyvät lämpiminä eli noin 8-16h.
Koko käynti kesti
noin kaksi tuntia, ja sain mukaani vielä kiinalaista yrttiä nimeltä
Tongren Wuji Baifeng Wan. Ohessa netistä löytämäni tuoteseloste,
mihin sen pitäisi vaikuttaa:
“Tonifies blood
and qi, warms the uterus, nurtures yin, resolves stagnation of liver
qi and blood. Use for menstrual disorders due to deficiency or cold,
including amenorrhea, dysmenorrhea, or infertility.”
Viikon päästä
on uusi aika, kirjoitan sitten lisää. Vähän hullultahan tämä koko juttu tuntuu, mutta kaikkea olen
valmis kokeilemaan. Sitä paitsi olen kuullut viime aikoina niin
monelta hyviä kokemuksia akupunktiosta, että senkin puolesta oli ihan pakko avata vielä
tämäkin ovi.
Hullulta se tuntuu koko touhu, mutta itse tulin raskaaksi siinä kierrossa kun kävin akupunktiossa kerran viikossa hoidattamassa kipeää polveani ja olin myös puhunut lapsitoiveesta, jota hoitaja kertoi myös tukevansa samalla. Taustalla ei todettua lapsettomuutta, mutta yli vuoden yritys. Tiedä sitten, mutta samanlaisia tarinoita olen kuullut. Ja se mikä meille tuntuu hullulta, on arkipäivää kuitenkin jossainpäin maailmaa.
VastaaPoistaNiinhän se vähän tuntuu, mutta jos yksikin sanoo, että siitä on ollut apua, saati sitten moni, olen todellakin valmis koittamaan tätäkin. Kiitos oman tarinasi jakamisesta! Ei nämä kaikki kokemukset vain voi olla sattumaa. Joku ehkä, muttei kaikki.
PoistaKäyntisi kuulosti erittäin mielenkiintoiselta; hienoa että hoidettiin kiireettömästi ja kokonaisvaltaisesti! Akupunktio on itselläni vielä kokeilematta, mutta aloitin joogaamisen jäsenkorjaajani, vyöhyketerapeuttini ja jopa lapsettomuusklinikan lääkärin sitä suositeltua. Ovat kai nähneet että olen sellainen hermoraunio tämän lapsettomuuskriisin takia, että suosittelvat jotain "rauhoittavaa". Ja todellakin, se on sellainen laji, jossa henki ja ruumis yhdistyvät kummalla tavalla ja tuntuu, että pääsen tasapainoon. Stressin tunne vähenee tai se muuttuu hallittavammaksi. En ole siis aiemmin joogannut ja aloitinkin astangan ja hathan alkeiskursseilla. Voin kyllä suositella. Paljon tsemppiä ja mukavaa energiaa sinulle.
VastaaPoistaSuosittelen kyllä kokeilemaan akupunktiotakin, niin moni tuntuu hyötyneen siitä. Kyllä se minullekin jotain teki, nukuin nimittäin viime yön todella hyvin ja sikeästi ilman melatoniinia (jota lääkäri on määrännyt yölliseen vessaan heräilyyn). Aamulla heräsin kera pienen päänsäryn, joten ilmeisesti en ole juonut eilen tarpeeksi vettä.
PoistaMinulla on joogakielto tällä hetkellä selän vuoksi, mutta pidän kyllä tosi paljon lajista juuri samasta syystä kun sinäkin. Se on niin ihanan rauhoittavaa ja suuri kiitos tästä kuuluu niille hengitysharjoituksille, joita voi onneksi tehdä myös ilman joogaliikkeitä. Kiitos sinulle kun kävit kommentoimassa!
Kävin itse myös kerran pari akupunktiossa ja sain mielenkiintoisia ruokavalio-ohjeita. En jatkanut käyntejä kuitenkaan, kun olisin myös halunnut kiinalaisen taitajan.
VastaaPoistaMonille lapsettomuushoitoja läpikäyvälle on sanottu, että kohtu on kylmä tai verenkierto huonoa. Kannattaa kysyä, jos saisit nitrolaastarin olkavarteen sitten siirretyn alkion arvioidun kiinnittymisen aikoihin. Mulla se auttoi ja olin juuri jutuissa klinikan lääkärinkin kanssa tästä asiasta, kun häntä kiitin räätälöidystä hoidosta. Nitro laajentaa verisuonia ja näin myös kohdussa.
Minulle hän sanoi, että kohtu on kallistunut taaksepäin, muttei puhunut varsinaisesti kylmyydestä. Tosin silti sitä on näköjään tarvetta lämmittää, koska sain vatsaani ja alaselkääni nuo "lämpötarrat" ja myös tuon antamansa yrtin pitäisi vaikuttaa kohtua lämmittävästi.
PoistaEnpä ole koskaan kuullut nitrolaastarista! Ehdottiko lääkäri itse tuota laastaria? Mielenkiintoista.. ja kyllä, todellakin haluaisin kokeilla! Kiitos Suvi vinkistä!
Juu lääkäri ehdotti sitä itse, samoin korkeampaa annosta lugesteronia. Eli onnistuneessa siirrossa mulla oli ekaa kertaa se nitrolaastari ja lugesteron annoksella 4x200mg päivä. Aiemmin oli ollut 3x200mg päivä.
PoistaTottakai akupunktiohoitajat puhuu "kylmästä kohdusta" jos kertoo lapsettomuudesta . Jos valittaisi muuta ongelmaa he tuskin sitä "diagnosoisivat". En usko että akupunktio mitenkään lisää hedelmällisyyttä mutta jos se rentouttaa silloin se tietysti lisää hyvää oloa ja hyvinvointia. Kovin kummallisia rupkavaliokokeiluita en tekisi akupunktiohoitajan suosituksesta.
PoistaNäinhän se varmaan on, itsekin mietin tuota.. Enkä kaikkea ihan purematta niele, mutta tuskin näihin tekee pahaa uskoakaan. ;) Rentoutuminen on varmasti yksi akupunktion tärkeimmistä vaikutuksista, mutta mistä sitä tietää, vaikka vaikuttaisi muutenkin. En usko kiinalaisen lääketieteen olevan kuitenkaan mitään humpuukia vaan meille vaan tuntemattomampaa. Maria Juseliuksen Pieni matka kiinalaiseen lääketieteeseen -kirjassa avattiin hyvin akupunktion vaikutuksia ja tarkoitusta myös vähän skeptisemmällekin henkilölle.
PoistaMielestäni ruokavalio-ohjeet, jotka sain, kuulostavat oikeastaan aika järkeviltä ja käyvät yksiin itse asiassa aika monen muunkin ohjeistuksen kanssa. Tarpeeksi proteiinia (liha, kana, kala, kananmuna..), maitotuotteita, kasviksia, pähkinöitä, vähän hedelmiä ja lämpimän ruoan suosiminen ja happamien ruokien välttäminen.
Kuulostaa tosi samanlaiselta kuin oma kokemukseni kiinalaisesta akupunktiosta, liekö ollut sama hoitaja! Omalla kohdallani akupunktion antaja osui oikeaan monenkin asian osalta, näki siis päälle päin monta asiaa jotka olivat vialla ja jotka myöhemmin pystyttiin toteamaan länsimaisen lääketieteenkin keinoin. Muistaakseni marja ja omega 3 -kielto perustui niiden happamuuteen, molemmat vaikuttavat kehon happo-emästasapainoon. Oma kalsiuminpuutokseni puolestaan ilmeni yöhikoiluna ja se helpotti kun aloin käyttämään kalsium-tabletteja. Uskomusjuttuja tai ei, niin kannattaa tosiaan pitää itsensä lämpimänä, ainakin itse noudatin sitä ohjetta siinä ivf:sä jossa tulin lopulta raskaaksi. :) Se raskaus tosin päättyi ikävästi, mutta ainakin kohtu oli todistettavasti vastaanottavainen raskaudelle. Hirmu paljon tsemppiä hoitoon ja rentouttavia hetkiä akupunktiossa!
VastaaPoistaVarmaan ollaan käyty sitten samassa paikassa.. ;) Hän tosiaan sanoikin kehoni olevan liian hapan, joten tähän se varmaankin liittyi. Itse asiassa nyt kun luen tarkemmin tuota mukaan saamaani lappua, siinä lukee: "Vältä happamia ruokia: ananas, greippi, kiivi, hapankaali, suolakurkku, maitohappobakteerituotteet, jogurtti, rahka, viili, kaikki marjat, C-vitamiini, gefilus, omega-rasvahapot." Jostain syystä hän oli vain vetänyt henkselit tämän tekstiosion päälle, jonka tulkitsin niin ettei se koske minua. Hän varmaankin kuitenkin tarkoitti, että näitä ei saa syödä.
PoistaMinullakin on tuota yöhikoilua välillä ollut, olen laittanut sen hormonien piikkiin. Ja toinen juttu on, että palelen tosiaan koko ajan ja kädet ja jalat ovat aina kylmät. Varmaan sitten se kohtukin. :(
Kiitos tsempeistä!
Hei, kommentoin tähän uusimpaan tekstiisi, vaikka en akupunktioon osaakaan ottaa mitään kantaa. Halusin sanoa, että ymmärrän erittäin hyvin nuo edellisissä teksteissäsi kuvaamasi ristiriitaiset fiilikset. Älä syyllistä itseäsi, tilanne on vaikea, etkä voi mitään ns. huonoillekaan tunteille, on vain täysin inhimillistä tuntea myös jonkunlaista kateutta tai haluta luovuttaa hetkittäin (et ehkä ihan niin sanonut, mutta jotain sinne päin). Lisäksi tuli mieleen, että sinullahan on nyt lääkitys siirtoa varten - ehkä sekin voi aiheuttaa alakuloa. En tietenkään tunne sinua, mutta silti sanoisin, että et todennäköisesti ole ihan oma itsesi juuri nyt, henkinen paine on niin kova. Puhun siis omasta kokemuksestani, omien hoitojen pohjalta. Paljon voimia hoitoon, toivottavasti kaikki menee hyvin.
VastaaPoistaHei, ja kiitos!.
PoistaTosiaan luovuttamisesta en puhunut, mutta ymmärsit oikein, että tarkoitin luovuttamista sen osalta, että yrittäisin vaikuttaa asioihin, joihin en voi vaikuttaa. Osoittautui kuitenkin mahdottomaksi olla tekemättä mitään (osa minusta kuitenkin uskoo edelleen, että VOIN vaikuttaa, tai ainakin yrittää vaikuttaa), joten pakko oli vielä kokeilla tämä akupunktio. Ja siinä samalla sitten tämä uusi ruokavalio.
On tuntunut siltä, ettei noista lääkkeistä ole tullut tällä kertaa juurikaan oireita, mutta voin olla väärässäkin. Ehkä niitä mielialan vaihteluita ei itsekään aina huomaa, mutten kun että ei aina ole ihan hyvä olla. Mutta siitä nyt on tullut tässä vuosien varrella ihan normaali olotila, joten enää ei tiedä mikä johtuu lääkkeistä ja mikä ei. Rankkaa tämä on, ja etenkin tuo henkinen paine, kuten sanoit, on tässä tilanteessa erittäin kova. Pitää nyt vain yrittää pitää itsensä kasassa.
Hei, toivottavasti sinulla auttaa akupunktio! Itse kävin 8kk urhoollisesti, kun en uskaltanut olla käymättäkään. Minulle ei puhuttu mitään kylmästä kohdusta, mutta sain samanlaisia ruokavalio-ohjeita sekä yrttilääkkeitä. Kävin samanaikaisesti hoidoissa ja lopulta ainakin raskautuminen onnistui.
VastaaPoistaHei, kiitos kommentista. Toivotaan tosiaan. Kävin vielä kolmannen kerran akupunktiossa juuri ennen siirtoa. Ja jos tämä hoito ei tuo toivottua tulosta, uskon meneväni takaisin. Ihanaa kuulla, että sinulla onnistuivat hoidot lopulta ja tulit raskaaksi!
PoistaHei, saanko kysyä missä kävit akupunktiossa?😊 olen itsekin halunnut mennä, mutta en vielä oikein tiedä minne. Meilläkin mieheni kanssa takana pitkä 5 vuoden selittämätön lapettomuus, jonka aikana yksi spontaani raskaus, joka päättyi keskenmenoo . T. Emilia
VastaaPoistaHei, saanko kysyä missä kävit akupunktiossa?😊 olen itsekin halunnut mennä, mutta en vielä oikein tiedä minne. Meilläkin mieheni kanssa takana pitkä 5 vuoden selittämätön lapettomuus, jonka aikana yksi spontaani raskaus, joka päättyi keskenmenoo . T. Emilia
VastaaPoista