keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Liebster award!

 


Ohjeet:

1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa. 
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa. 
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.

Kiitos Spukka Suunnittelemattomuuksissaankin -blogista tästä aikaa sitten laittamastasi Liebster Award-haasteesta! Onkohan jo myöhäistä vastata tähän….? No vastaanpa kuitenkin. Mutta en tiedä ketä haastaisin, joten se jääköön... 

Tässä vastaukset Spukan kysymyksiin:

1.Tärkein asia minkä olet oppinut blogitaipaleesi aikana? 

Sen, että vaikka kuinka syvissä vesissä ollaan, voi elämästä löytää aina jotain, josta olla kiitollinen. Niin kauan on kaikki hyvin kun on vielä toivoa.

2. Mikä vuodenaika kuvaa sinua parhaiten?

Kevät. Aurinko paistaa ja lämmittää, luonto heräilee hiljalleen, linnut laulavat ja hiirenkorvat vihertävät varovaisesti puissa. Lumet sulavat, ja sitten satavat takaisin, ja sitten taas sulavat… takatalvi voi tulla koska vaan.

3. Mikä on unelma-ammattisi ja miksi?

Olen aina haaveillut olevani lastenkirjojen kuvittaja. Olen aina halunnut tehdä työkseni jotain luovaa ja itsenäistä. Toinen unelma-ammatti voisi olla työ, jossa saisin tehdä oikeasti jotain hyödyllistä ja hyvää ts. auttaa. Jos olisin rikas, tekisin pelkästään vapaaehtoistyötä. Tämä auttamisen tarve on vain vahvistunut entisestään tämän lapsettomuuskokemuksen aikana, vaikka aina olen ollutkin empaattinen.

4. Tunnetko olevasi erityisherkkä?

Kyllä, olen ollut tosi herkkä pienestä tytöstä asti.  Tämän erityisherkkyys-itsediagnoosin ;) kautta olen saanut selityksen monelle asialle omassa elämässäni.

5. Linja-auto vai juna, miksi?

Juna, mutta vain koska se on nopeampi. 

6. Oletko ulkoilmaihminen?

Kyllä olen, pitkät lenkit koiran kanssa tekevät todella hyvää niin fyysisesti kuin henkisestikin. Metsässä tai muuten luonnon keskellä mieli rauhoittuu. Sienestäminen ja marjastaminen kuuluvat myös lempipuuhiini. 

7. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?

Tarvitsin paikan, jonne purkaa näitä kaikkia ajatuksia, sekä negatiivisia että positiivisia. Etenkin paikan, jonne kipata sen negatiivisen tunnekuorman silloin kun tuntuu erityisen pahalta. Toki toivoin myös saavani vertaistukea toisilta samassa tilanteessa olevilta, ja ilokseni olen sitä saanut. <3

8. Ärsyttävätkö sinua kirjoitusvirheet?

Ehkä oikeampi sana on häiritä. Virallisessa tekstissä kuten esim. lehtiartikkeleissa kirjoitusvirheet voivat olla todella häiritseviä, jopa ärsyttäviä, jos virheet ovat toistuvia tai esim. yhdyssanavirheitä. Mutta muualla, epävirallisemmissa paikoissa, yritän aina ajatella, että esim. lukihäiriö aiheuttaa usein kirjoitusvirheitä, eikä ihminen voi sille mitään. Eikä siitä saisi kukaan ärsyyntyä. 

9. Jääkiekko vai jalkapallo?

Jääkiekko. Tosin enpä pahemmin sitäkään seuraa. 

10. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta sade?

Syksyinen pimeä ilta, jolloin on pakko lähteä ulos koiran kanssa, vaikka sataa kaatamalla. Ja jännä juttu, mutta se ei nykyään enää edes haittaa. 

11. Oletko onnellinen?

En. Kaikki ei todellakaan ole hyvin, mutta olen silti monesta asiasta kiitollinen. Elän “sitten kun” maailmassa tällä hetkellä. Siinä on tavallista ajatella, että olen onnellinen vasta sitten kun saan jotakin. Tässä tapauksessa se jokin on lapsi. Näiden vuodesta toiseen jatkuneiden epäonnistumisten ja pettymysten keskellä on mielestäni täysin mahdotonta olla onnellinen. Ei ennen kun tämä loppuu tavalla tai toisella. Joko saamalla lapsen syliin tai hyväksymään se, että jäädään kaksin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti