Kaikkeni tehneenä

Niin siinä vaan kävi, että sukuun syntyy tyttö. Appiukon sisko oli oikeassa enteensä ja nuttujen neulonnan kanssa. Sukuun syntyy tosiaan tyttö, mutta ei meille. Kamalalta tuntuu myöntää, mutta purskahdin itkuun uutisen kuultuani. Olin niin toivonut, että se enne olisi tarkoittanut meidän lasta. Jos tämä lapsi olisi ollut poika, se olisi voinut vielä tarkoittaa… mutta nyt sekin vietiin minulta. Kuten sekin, että että olisin saanut kunnian synnyttää sukuun kauan kaivatun tyttölapsen (tähän asti kaikki ovat saaneet vain poikia, joten tyttöä on todella odotettu). Puhumattakaan siitä, että olisin esikoisena saanut antaa vanhemmilleni heidän ihan ensimmäisen lapsenlapsensa, kuten aina haaveilin. Sekin vietiin minulta. Kamalaa tuntea tällaista kateutta ja katkeruutta, enhän minä oikeasti ole tällainen. Mistä nämä tunteet tulevat?

Tietenkin on ihanaa, että lähisukuun syntyy uusia pienokaisia, rakastanhan lapsia. Meitä on jopa pyydetty tämän pienen tytön kummeiksi, josta ihan oikeasti olen todella otettu ja kiitollinen. Onhan kyseessä ensimmäinen kummilapseni kuitenkin. Mutta kun se on vain niin epäreilua, että me emme ole saaneet lasta lähes viiden vuoden toivomisen ja yrittämisen ja kaiken vaivan ja hoitoihin syydetyn rahan jälkeenkään. Se vaan oikeasti särkee sydämeni. En tule ehkä koskaan saamaan biologisesti omaa lasta, eikä lahjalapsestakaan ole minkäänlaista varmuutta, vaikka kuinka haluaisin uskoa siihen, että se onnistuu. Mitä jos hoito ei onnistu? Mitä me sitten teemme? Kuinka kauan olemme valmiita yrittämään? Mistä tietää milloin on aika lopettaa? Kuinka kauan rahamme riittävät (kohta on kaikki säästöt käytetty)? Kuinka kauan jaksamme ennen kun emme enää jaksa? Voisimmeko kuvitella elämää ilman lapsia?

Niin paljon kysymyksiä vailla vastausta. Kunpa tietäisinkin, että odotus vielä palkitaan ja että onni odottaa, mutta kun en tiedä. Mistään ei ole mitään varmuutta. Tässä vielä lista asioista, joita olen tehnyt sen toivossa, että voisin itse vaikuttaa raskautumiseen. Millään alla olevista ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta. Olen todella tehnyt kaikkeni:

-gluteeniton ruokavalio

-hyväkarppaus

-sokeriton ruokavalio

-maidon vähentäminen ruokavaliosta,
-rasvattomien maitotuotteiden muuttaminen rasvaisempiin

-vähähiilihydraattinen ruokavalio

-raskausmonivitamiini
-foolihappo

-vehnänalkioöljy

-jättihelokkiöljy

-magnesium

-sinkki

-kalaöljy

-greippimehu

-punaviini

-vadelmanlehtitee
-muira puama
-ashwa gandha
-maca

-vyöhyketerapia

-kalevalainen jäsenkorjaus

-lantion virheasennon korjaaminen

-akupunktio (tosin selkään)
-kynsilakan käytön lopettaminen

-alkoholin välttäminen

-ovulaatiotikut

-lämpöjen mittaaminen

-Fertility Friend

-maitohappobakteerit

-säännöllinen liikunta

-stressin välttäminen

-DHEA

-ubiquinon
-IVF-meditaatio
-hengitysharjoitukset, rentoutuminen

-kemikaalikuorman pienentäminen, mm. alumiiniton deodorantti, lasinen vesipullo, luomukosmetiikka
-GMO:n vähentäminen
-teflon-kattiloiden poistaminen käytöstä

-hiusten värjäämisen vähentäminen

-valmisruokien välttäminen

-luomun suosiminen

-omenaviinietikka

-matkustelu ja rentoutuminen

-kahvin lopettaminen

ja tietenkin

-inseminaatio x 3

-IVF x 4

-pitkä clomifeenihoito x 1

Harkitsen tällä hetkellä gluteenittoman ruokavalion lopettamista (aloitin maaliskuussa). En usko sillä olevan mitään väliä, varsinkin kun tuleva hoito tehdään luovutetulla munasolulla. Ehkä pitäisi vaan päästää irti viimein tästä kontrolloimisen tarpeesta ja uskoa siihen, etten voi tehdä mitään tälle asialle. Langat eivät vain ole omissa käsissäni, vaikka kuinka toivoisin, että olisivat. Ehkä on aika tietyiltä osin luovuttaa. Olen tehnyt minkä voin.