Törmäsin taas
siihen vaaleanpunaiseen vauvantossuun. Ei, en unissani, vaan
kirpputorilla. Siinä se taas oli, nökötti hyllyssä ihan kuin
merkkinä. Hypistelin sitä vähän aikaa ja laitoin takaisin
hyllyyn. Nostin sen uudelleen käteeni ja laitoin taas takaisin. Se
oikein hyppäsi silmille sieltä muiden tavaroiden keskeltä. Tuntui
kuin se olisi halunnut sanoa minulle jotain. Tuntui kuin se olisi siinä juuri minua varten. Mutta en vain voinut ostaa
sitä. En vain voinut, koska pelkäsin sen pilaavan kaiken. Tuovan
huonoa onnea.
Ja ajatelkaa nyt,
olisihan se ollut hullua. Sehän on vähän sama kuin ostaisi
golfbagin ja mailat siltä varalta, että joskus tulevaisuudessa ehkä
innostuisi aloittamaan uuden harrastuksen. Tai jos ostaisi
puutarhakalusteet, vaikka ei ole puutarhaa. Tai ostaisi
espressokeittimen, vaikka ei juo kahvia. Ei mitään järkeä.
Toisaalta ostimmehan kaksi vuotta sitten isomman asunnon, sellaisen,
jossa olisi tilaa myös lapsille, joita olimme varmoja, että jossain
vaiheessa saamme. Luulimme silloin tehneemme järkiratkaisun.
Ajattelimme, että kyllähän nyt ainakin hoidoilla, jos ei muuten.
Edelleenkään en ole menettänyt uskoani siihen, että niin tulee
vielä ennen pitkää käymään ja lasten äänet vielä joku kaunis
päivä täyttävät nuo nyt tyhjät huoneet. Tai edes yhden lapsen
ääni. Kunhan edes yhden.
En tiedä mihin
uskon, mutta outoa oli törmätä tuohon tossuun taas. Sen on vaan
pakko olla joku merkki. Mistä ne oikein tulevat? Tietääkseni ne
ovat jotain yhdeksänkymmentäluvun retrokoristeita, joita ei
pahemmin näe enää missään. Minä ainakaan en ole nähnyt yli
kahteenkymmeneen vuoteen. Ei kai kenelläkään ihan oikeasti enää
ole tuollaisia nykyään? Mistä siis se uni, ja miksi olen jo kaksi
kertaa sen jälkeen tuollaiseen onnistunut törmäämään? Ensin
siellä kätilöopistolla, ja nyt kirpputorilla. Ja miksi juuri
vaaleanpunainen? Miksei sininen? Joku tarkoitus tällä täytyy olla.
Tai sitten ei ole yhtään mitään tarkoitusta millään, vaan
kaikki on ihan puhdasta sattumaa. Ehkä sitä kiinnittää huomiota
asioihin, joita vain niin kovasti haluaa nähdä. Ehkä kaikki on vain
pääni sisällä. Ehkei mitään lasta tule. Ehkä näen enteitä
ja unia jonkun toisen syntyvästä lapsesta, en omastani. No,
huomennahan se selviää kumpaa sukuun odotetaan, tyttöä vai poikaa
eli viittaavatko enteet häneen. Miehen veljellä ja hänen
vaimollaan on siis aamulla ultra. Minullakin on ultra huomenna,
melkeipä vielä samaan aikaan. Tuntuu vain niin surulliselta, että
minulta ultrataan tyhjää kohtua. Aina vaan niin tyhjää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti