sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Vaaleanpunainen vauvantossu osa II

Törmäsin taas siihen vaaleanpunaiseen vauvantossuun. Ei, en unissani, vaan kirpputorilla. Siinä se taas oli, nökötti hyllyssä ihan kuin merkkinä. Hypistelin sitä vähän aikaa ja laitoin takaisin hyllyyn. Nostin sen uudelleen käteeni ja laitoin taas takaisin. Se oikein hyppäsi silmille sieltä muiden tavaroiden keskeltä. Tuntui kuin se olisi halunnut sanoa minulle jotain. Tuntui kuin se olisi siinä juuri minua varten. Mutta en vain voinut ostaa sitä. En vain voinut, koska pelkäsin sen pilaavan kaiken. Tuovan huonoa onnea.

Ja ajatelkaa nyt, olisihan se ollut hullua. Sehän on vähän sama kuin ostaisi golfbagin ja mailat siltä varalta, että joskus tulevaisuudessa ehkä innostuisi aloittamaan uuden harrastuksen. Tai jos ostaisi puutarhakalusteet, vaikka ei ole puutarhaa. Tai ostaisi espressokeittimen, vaikka ei juo kahvia. Ei mitään järkeä. Toisaalta ostimmehan kaksi vuotta sitten isomman asunnon, sellaisen, jossa olisi tilaa myös lapsille, joita olimme varmoja, että jossain vaiheessa saamme. Luulimme silloin tehneemme järkiratkaisun. Ajattelimme, että kyllähän nyt ainakin hoidoilla, jos ei muuten. Edelleenkään en ole menettänyt uskoani siihen, että niin tulee vielä ennen pitkää käymään ja lasten äänet vielä joku kaunis päivä täyttävät nuo nyt tyhjät huoneet. Tai edes yhden lapsen ääni. Kunhan edes yhden.

En tiedä mihin uskon, mutta outoa oli törmätä tuohon tossuun taas. Sen on vaan pakko olla joku merkki. Mistä ne oikein tulevat? Tietääkseni ne ovat jotain yhdeksänkymmentäluvun retrokoristeita, joita ei pahemmin näe enää missään. Minä ainakaan en ole nähnyt yli kahteenkymmeneen vuoteen. Ei kai kenelläkään ihan oikeasti enää ole tuollaisia nykyään? Mistä siis se uni, ja miksi olen jo kaksi kertaa sen jälkeen tuollaiseen onnistunut törmäämään? Ensin siellä kätilöopistolla, ja nyt kirpputorilla. Ja miksi juuri vaaleanpunainen? Miksei sininen? Joku tarkoitus tällä täytyy olla. Tai sitten ei ole yhtään mitään tarkoitusta millään, vaan kaikki on ihan puhdasta sattumaa. Ehkä sitä kiinnittää huomiota asioihin, joita vain niin kovasti haluaa nähdä. Ehkä kaikki on vain pääni sisällä. Ehkei mitään lasta tule. Ehkä näen enteitä ja unia jonkun toisen syntyvästä lapsesta, en omastani. No, huomennahan se selviää kumpaa sukuun odotetaan, tyttöä vai poikaa eli viittaavatko enteet häneen. Miehen veljellä ja hänen vaimollaan on siis aamulla ultra. Minullakin on ultra huomenna, melkeipä vielä samaan aikaan. Tuntuu vain niin surulliselta, että minulta ultrataan tyhjää kohtua. Aina vaan niin tyhjää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti