tiistai 27. toukokuuta 2014

Mission impossible

Kyynel vierähtää pitkin poskea. Se jatkaa matkaansa, vierii alas kaulalle ja paidalle. Kyyneleiden joukkoon yhtyy yhä useampi, ja pian kasvot ovat yltä päältä märät ja laikukkaat. Ripsiväri on levinnyt poskille. Silmät ovat turvonneet itkemisestä. Puhelin on yhä vierellä muistuttamassa juuri käydystä lyhyestä keskustelusta hoitajan kanssa. On testipäivä ja päässä soivat hoitajan sanat: “Olen pahoillani, mutta se on negatiivinen. Koitahan jaksella siellä.” Mumisen jotain sen tapaista kuin “Joo.. ei voi mitään. Joo.. olen saanut ohjeet lääkkeiden lopettamisesta. Joo.. varataan vaan samantien aika jälkitarkastukseen. Joo. Kiitos hei.”

Toinenkaan IVF ei valitettavasti meidän kohdallamme johtanut raskauteen. Vieläkään ei ollut meidän vuoro. Meille ei tule talvivauvaa. Olen niin pettynyt. Olemme molemmat todella pettyneitä, enkä tiedä kuinka tästä jaksaa taas ponnistaa ja aloittaa kaiken alusta.. kun se typerä pakkanenkin ammottaa edelleen tyhjyyttään. Lääkäri puhui lisätutkimuksista, mutta enempää emme tiedä. Jälkitarkastusaika on varattu kesäkuun puoliväliin. Hoitoja päästään jatkamaan ilmeisesti vasta elokuussa, koska klinikka on heinäkuussa kiinni. Siihen on pitkä aika, vaikka toisaalta tauko tekee hyvää. Mietinkin, pitäisikö laittaa koko kesä ihan ranttaliksi vai aloittaa kuntokuuri. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja otinkin jo ensi askeleen lähtemällä kesän ensimmäiselle juoksulenkille. Lenkki kuitenkin tyssäsi heti alkuunsa selän kipeydyttyä. Jouduin kääntymään takaisin. Eli nyt on selkäkin kipeä, ihan kuin ei olisi tuo henkinen paha olo jo yksinään riittänyt. Tuntuu siltä kuin mistään ei tulisi mitään ja koko maailma olisi minua vastaan. Ihmiset ympärillä nauttivat kesästä. Minä tulen koko ajan vain surullisemmaksi. Mutta ei tässä auta muu kun pyyhkiä kyyneleet ja jatkaa matkaa.

Kestin piinapäivät kunnialla, vaikka ne kuluivatkin hitaasti. Alkion siirron jälkeen oli vatsakipuja kolmen päivän ajan. Ehkä alkio kiinnittyi silloin, tai ehkä se ainakin yritti kiinnittyä. Tai ehkä ei. Ehkä ne olivat vielä punktion jälkeisiä kipuja munasarjoissa. Rinnat olivat kipeät punktiosta asti, mutta kipu hiipui testipäivän lähentyessä, mikä ei tiedä koskaan hyvää. Muita oireita ei juurikaan ollut, tai ne olivat selkeästi lugesteroineista johtuvia (kuten päänsärky). Oikeastaan oireet noudattivat täsmälleen samaa kaavaa kuin ensimmäisen IVF:n jälkeen, mikä ei luvannut hyvää. Viimeisinä päivinä tunsin jo hyvin vahvasti, että ei tässä kyllä raskaana olla. Mikään ei viitannut siihen että olisin. Ja olin oikeassa.

Pettymystä tuli itkettyä jo perjantaina (jolloin tuli vahva tunne siitä, että en ole raskaana) ja sunnuntaina, jolloin tein ensimmäisen kotitestin, joka sitten näyttikin negatiivista. Maanantai-aamuna tein toisen testin, joka sekin näytti negatiivista. Myöhemmin huomasin, että siihen oli piirtynyt todella hailakka viiva, jollaista en ole koskaan ennen nähnyt. Kai se oli sitten niin sanottu roskishaamu. Vaikka ehdin jo innostua, ei se raskautta kuitenkaan tarkoittanut. Ilmestyi siihen vain piruuttaan herättämään turhia toiveita. Olin jo käynyt aamulla verikokeessa, ja odottelin iltapäivää, jolloin saisin viimein tulokset. Ja sieltähän ne huonot uutiset tulivat taas. En ole raskaana. Verikokeesta tehty raskaustesti näytti niin negatiivista kuin vain voi näyttää. Ei kemiallista raskautta, ei kiinnittymisyritystä. Tulos oli jälleen tyylipuhdas nolla. Miten uskalsin edes ajatella muuta? Miten minä muka voisin olla raskaana? Se tuntuu tällä hetkellä lähestulkoon mahdottomalta. Sitä sanotaan, että paistaa se aurinko risukasaankin. Mutta ei se tänne kyllä paista.

18 kommenttia:

  1. Voi Ounis :´(
    Niin epistä ja väärää ja ja ja... Tuntuu niin todella pahalta puolestanne. Miksi se on niin vaikeaa? Miksi?

    Lähetän matkaan henkäyksen,
    tuulen virettä hennomman,
    käsivarren suojaksi ojennan.
    Suru tulkoon, ja hymy sitten kun on sen aika.

    Koettakaa jaksaa!

    T. jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni <3 Oli niin kauniisti sanottu, että ihan itketti. Vielä ei jaksa hymyillä, mutta sekin päivä vielä tulee. Taas tästä noustaan..

      Poista
  2. Olen pahoillani puolestasi :( elämä ei ole reilu.

    Kovasti voimia ja lohtua sinne <3

    VastaaPoista
  3. Voi ei :/ Tää on niin pirun vaikea. En tiedä miksi. Voimia <3

    VastaaPoista
  4. Olen todella pahoillani puolestanne. Meillä takana yksi IVF ja siitä jäi käteen negatiivinen tulos ja tyhjä pakastin. Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pahoillani, että teillä kävi aivan samalla tavalla. :'( On tosi kurjaa, kun näihin rankempiin hoitoihin oli niin kova usko ja kun nekään ei sitten näytä toimivan.. no ei saa luovuttaa! Yksi ja kaksi IVF:ää on kai vielä aika vähän, kun monet on saaneet lapsen vasta 4. tai 5. IVF-hoidon avulla. Sen avulla sitä jotenkin jaksaa. Tai pakko jaksaa. Pakko on vaan uskoa onnistumiseen. Vielä joku päivä mekin...

      Aina klinikalla käydessä ja toisten blogeja lukiessa sitä muistaa, miten moni on tässä samassa tilanteessa ja miten paljon meitä on... ihanaa kun voidaan tukea toinen toistamme tällä kivisellä tiellä, jota ei kenenkään ole tarkoitettu käyvän läpi yksin!

      Voimia myös sinulle!

      Poista
  5. Niin pahoillani olen. :( Tämä on niin epäreilua! Halauksia. <3

    VastaaPoista
  6. Voi itku miten epäreilua ja surullista :( Olen todella pahoillani puolestanne. Voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Justiina <3 On tämä kyllä niin epäreilua, ei voi muuta sanoa.. Alkaa voimat loppua, joten kiitos kun lähetit lisää.

      Poista
  7. Olen niin pahoillani. Tarvitsette paljon voimia nyt ja sitten kun hoidot taas jatkkuvat.
    Et ehkä halua kuulla tätä nyt mutta toivottavasti se antaa kuitenkin toivoa tulevaan: meillä on takana 7 vuoden lapsettomuushoidot joihin on mahtunut lukematon määrä ivf:ä ja icsi:jä. Ikinä aikaisemmin ei alkioilla ole ollut minkäänlaisia kiinnittymisyrityksiä. Ei mitään!! Tämä oli meidän aivan ehdottomasti viimeinen hoito. Rahat on loppu ja velkaa vaikka muille jakaa enkä henkisesti olisi jaksanut yhtään enään. Itseasiassa tähänkin lähdin kovan painostuksen takia. Lukemattomat pettymykset ovat niin raskaita. Nyt kuitenkin olen raskaana rv 22.
    Halusin kertoa tämän vain sen takia että ÄLÄ LUOVU TOIVOSTA. Ihmeitä tapahtuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.. ei tee pahaa lukea onnistumisista tässäkään tilanteessa, älä siitä huoli. Kiitos , että tulit kertomaan tarinasi, joka on kyllä aika uskomaton! Se toden totta tuo lisää toivoa, joka välillä - täytyy myöntää - on ollut vähän hukassa..

      Seitsemän vuotta on pitkä aika, ja uskomatonta, että noinkin pitkän yrityksen jälkeen voi vielä onnistua! Onneksi ette luovuttaneet.. Teittekö jotain eri tavalla tuossa viimeisessä hoidossa? Oletko laskenut, montako IVF/ICSI-hoitoa tuona aikana tehtiin? Itse olemme miettineet, että 5-6 IVF:ää on maksimi... Valtavasti onnea raskaudesta, sinä jos joku olet sen ansainnut!! Ja KIITOS! Tämä oli juuri se mitä tarvitsin, vaikkakin hirvittää, että meilläkin kestäisi noin kauan onnistua..

      Poista
  8. Vuosien aikana tehtiin yhteensä 12 hoitoa. Vain yhden kerran saatiin alkioita pakkaseen mutta ne eivät selvinneet sulatuksesta. Kaikki mahdolliset komplikaatiot, vaikea hyperstimulaatio mukaan lukien, osuivat meidän kohdalle. Viimeiseen hoitoon aloitettiin uutena lääkkeenä Glucophage (metformiini) , Prednison (kortisoni) ja Primaspan ( verta ohentava lääke) jo hyvissä ajoin. Ja olikohan se siirtopäivänä, Klexane piikit myöskin ehkäisemään veritulppia.Nämä olivat siis ensimmäistä kertaa mulla käytössä tässä hoidossa. Samoin oli ensimmäinen kerta kun alkiot oli mahdollista viljellä blastoiksi asti. Niin ja pistinhän vielä jonkun piikin siirron jälkeen ( en muista mikä se oli) mutta sitä ei myöskään aiemmin oltu kokeiltu.
    Minä myös menetin toivoni vuosien varrella niin monta kertaa. Ystäväni, joka onnistui 16:sta alkionsiirrosta,ei antanut minun luovuttaa. Mutta kyllä sellaiset haavat nämä vuodet on aiheuttaneet että en usko niistä koskaan toipuvani. Itkemättä en sinunkaan blogiasi pysty lukemaan. Toivon että kukaan ei tälle meidän tielle joutuisi.
    Ymmärrän toivottomuutesi ja tuskasi liian hyvin. Toivon sydämeni pohjasta että jaksat jatkaa ja uskoa onnistumiseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhhuh.. aikamoinen tausta teillä. Ei kyllä käy kateeksi. Mielenkiintoista, että viimeisellä yrityskerralla oli käytössä eri lääkkeet. Liekö niillä ollut vaikutusta sitten? Onneksi sinulla oli tuo ystävä, joka kannusti jatkamaan. Teidän kohdallanne (ja heidän kohdallaan myös) se palkittiin! Mutta täytyy sanoa, että ei tuo kovin lohduttavaa kyllä ole, että ystäväsi on joutunut käymään läpi 16 alkionsiirtoa ennen tärppiä.. en tiedä pystyisinkö itse moiseen. Ihailtavaa sinnikkyyttä, ei voi muuta sanoa!

      Toivon myös, ettei kukaan tälle tielle joutuisi. Varmasti jättää syvät arvet, vaikka lapsen saisi. Ei nämä kokemukset hevillä unohdu. Varmaan koskaan.

      Kiitos kannustuksesta! Pidän sanasi mielessä. <3

      Poista
  9. Eikä :'( Niin kovin pahoillani olen. Kirjoitustesi perusteella olet tehnyt kaikkesi ja on maailman epäreiluinta, että sinunlaisesi ihmiset kokevat tällaista. Kovasti voimia ja jaksamista tulevaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. :'( Surullista, mutta näin kävi tällä(kin) kertaa. Ei kenenkään pitäisi kokea tällaista... Kiitos Suvi <3, kyllä tämä taas tästä. Pikkuhiljaa pää pystyyn ja jatketaan.

      Poista