torstai 29. toukokuuta 2014

Asemalla

Nyt on itkut itketty, ainakin uskallan varovaisesti sanoa sen ääneen. Enempää ei taida kyyneleitä yhdeltä ihmiseltä tullakaan. Olen antanut itselleni luvan surra, koska minulla on siihen täysi oikeus. Taas kerran menetin jotain mitä ei ole koskaan ollut olemassakaan. Miten se voikin tuntua niin pahalta? Miten kaipaus voikaan olla näin suuri? Minulle on aina ollut selvää, että haluan perheen ja lapsia. On raskasta, kun niin luonnollinen asia kun perheen perustaminen, ei onnistu, ei sitten millään. Kyllä te tiedätte. Ei ole kyse tahdosta, sinnikkyydestä eikä yrittämisestä, eikä siitä etteikö asialle olisi annettu aikaa. Ei ole kyse rahasta, sillä joitain asioita elämässä ei vaan voi ostaa. Vaikka kuinka paljon syytäisimme rahaa hoitoihin, se ei takaa meille lasta. On lannistavaa, kun edes moderni lääketiede, johon niin paljon alussa uskoi, ei sekään tunnu pystyvän meitä auttamaan. Silti on vaan jaksettava uskoa, että vielä onnistumme.

Alussa olimme ehkä kärsimättömiä, mutta enää ei voi sanoa niin. Olemme odottaneet jo aika kauan. Emme ehkä kauimmin, mutta kauemmin kuin kenenkään pitäisi joutua odottamaan. Makuuhuoneen seinällä oleva edelliseltä asukkaalta jäänyt sisustustarra muistuttaa minua joka päivä siitä, miten itsestäänselvyytenä perheen perustamista pidetään. Tarrassa lukee: “ Family – only because two people fell in love.” Tuo tarra tekee minut välillä surulliseksi, ja pahimpina päivinä on tehnyt mieli repiä se pois. Kun ei meille tule mitään perhettä, vaikka kuinka paljon rakastettaisiin! Pois muuttaessaan – toki hyvää tarkoittaen - kysyivät meiltä myös, olisiko meillä tarvetta hoitopöydälle vai heittävätkö sen roskiin. Roskiinhan se meni, ja samaan paikkaan olisi joutanut se tarra.

Minusta tuntuu siltä kuin odottaisin junaa, mutta juna ei vain koskaan tule. Lippukin on jo ostettu etukäteen, ja olen asemalla ajoissa, mutta junaa ei näy eikä kuulu. Odotan ja odotan, mutta se ei auta. Viereiselle laiturille tulee junia vähän väliä, mutta minun junani ei tule. Seison yksin asemalla, kuukaudesta toiseen, aina vaan odottaen sitä samaa junaa, joka ei tule. Kengät ovat märät ja viluttaa, mutta odotan sinnikkäästi. Ihmiset vaihtuvat muilla laitureilla ja häviävät omien juniensa mukana kohti määränpäätään. Osa heistä tulee jo uudelleen. Katselen kun heidän junansa saapuvat ajallaan tai enintään vähän myöhässä. Minä en tiedä, onko junani vain pahasti myöhässä vai tuleeko se koskaan. En voi luovuttaa ja lähteä, koska pelkään, että juna tulee lähdettyäni. Silloin en saisi koskaan tietää, olisiko juna tullut. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa junaa, joka ei ehkä koskaan tule. Se on ainoa mahdollisuuteni päästä sinne, mihin olen menossa.

Ehkä se meidän juna tulee vielä. Se on vaan myöhässä. Pakko uskoa, että tämä tästä vielä jonain päivänä iloksi muuttuu. Tavalla tai toisella. Matka voi olla vielä pitkä ja raskas, mutta kestän, sillä olen vahva. Olen paljon vahvempi kuin luulin. Vaikka murrun, en katkea. Enkä takuulla anna periksi.

Tiedän, että monta kiveä on vielä kääntämättä, ja yksi niistä on lahjasoluhoito, jolle olen viime päivinä suonut ajatuksen jos toisenkin. Ajatus tuntuu vielä vähän vieraalta, mutta uskon tottuvani ajatukseen, jos se tulee ajankohtaiseksi. Lapsi tuntuisi varmasti ihan yhtä omalta, kun hänet on kohdussaan kasvattanut ja synnyttänyt. Nimenomaan tuo raskaana oleminen ja synnyttäminen tuntuvat niin tärkeiltä asioilta, joihin koen olevani naisena oikeutettu ja minulle on todellä tärkeää päästä ne kokemaan. Siksi myös luulen, että lahjasoluhoito on adoptiota luonnollisempi vaihtoehto meille (tosin ei adoptiokaan ole missään nimessä pois suljettu vaihtoehto!). Olisikohan lahjasolu mahdollista saada omalta siskolta?

Vielä ei ole kuitenkaan se hetki, jolloin on aika luopua toivosta omien solujen suhteen. Etsin täällä taas kuumeisesti keinoja, joilla voisin vaikuttaa munasolujen ja alkioiden laatuun. On pakko olla jotain, mitä voin tehdä. Minulla on niin suuri tarve yrittää parantaa mahdollisuuksiamme, etten voi vain istua kädet ristissä ja toivoa parasta. Minun on pakko tehdä jotain! Ehkä se tuo tunteen, että edes jollakin tapaa pystyn kontrolloimaan tätä tilannetta. Ehkä paras olisi vain antaa olla, unohtaa koko yritys hetkeksi ja nauttia kesästä. Ottaa kunnot kännit (mitä en ole kolmeen vuoteen tehnyt) ja olla huoleton edes hetken. Mutta kun ei pysty. Olen vakuuttunut, että terveillä elämäntavoilla, ruokavaliolla ja liikunnalla on pakko olla jotain vaikutusta. Harkitsen palaamista gluteenittomaan- tai ainakin vähähiilihydraattiseen ruokavalioon ja luen Niels H. Lauersenin & Colette Bouchezin kirjaa “Eat Love Get Pregnant – A couples guide to boosting fertility & having a healthy baby.” Olen myös ajatellut ostaa ubikinonia (Q10) luettuani tämän artikkelin:

http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2233

Onko kellään kokemusta ubikinonista alkioiden laadun parantamisessa? Ymmärtääkseni sitä ei saa käyttää hoitojen aikana, koska se saattaa estää lääkkeiden imeytymistä, mutta nyt hoitotauolla siitä tuskin on haittaa. Mahtaakohan olla ihan humpuukia?

20 kommenttia:

  1. Ei et sinä ole yksin asemalla, täällä meitä on muitakin juniaan odottamassa. ..kuukaudesta toiseen. Voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän minä tiedän, etten ole yksin... <3 Silti se vaan välillä tuntuu siltä.

      Poista
  2. Voimahalit täältä Ounatuuli <3 Tiedätkin ettet ole yksin. Minua se tieto lohduttaa, vaikka kenellekään en missään nimessä tätä kohtaloa toivokaan. Ruokavaliokysymyksiä mietin itsekin. Olisiko jotain mitä voisi kuitenkin tehdä eri lailla. Sitten ihmettelen miten jotkut vain tulevat ties missä olosuhteissa raskaiksi jopa tahtomattaan ties minkälaisilla elämäntavoilla. Nämä on niitä ikuisuuskysymyksiä. Joskus alan epäillä, ettemme saa niihin koskaan vastausta. Mutta jatkamme odotusta siitä huolimatta. Voimia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jannebeth. <3 Varmasti teistä muista tuntuu samalta. Sitä tietää, ettei ole yksin, mutta kuitenkin tuntuu yksinäiseltä ja erilaiselta. Kun ei kuuluisi joukkoon. Itsellä ei ainakaan ole kohtalotovereita lähipiirissä. Te olette kaukana, mutta onneksi olemassa! Miten jaksaisinkaan ilman teidän ihanien kohtalotoverien vertaistukea!

      Niin sepä siinä onkin, kun ei huonot ruokailutottumukset ja epäterveelliset elämäntavat tunnu estävän raskaaksi tulemista suurimmalla osalla väestöstä. Olen kuitenkin aika varma, että jos minä laittaisin elämän ihan ranttaliksi, joisin joka viikonloppu ja söisin mitä sattuu, ei se varmaan ainakaan parantaisi mahdollisuuksiani tulla raskaaksi. Tai ainakin itselle tulisi niin huono omatunto ja stressi, että se jo yksistään vähentäisi mahdollisuuksia. Ehkä olemme herkempiä noiden asioiden vaikutuksille kun toiset, ne kaikkein hedelmällisimmät..?

      Poista
  3. Tekstistäsi huokuu niin tutulla tavalla kaikki tämä lapsettomuussuru :/. Toisaalta myös tuo päättäväisyytesi. Kovasti toivotan voimia jatkaa eteenpäin! Kunpa meidän junamme pian tulisivat ja tämä tuska päättyisi. Joskus vielä ja jollakin tavalla näin on käytävä.

    Eräs minun puolituttuni kävi kai kaikki julkisen hoidot tuloksettomina läpi ja he päätyivät käyttämään siskon lahjamunasolua. Se on siis varmasti mahdollista, jos sisko hyväksyy ajatuksen. Minä olen myös kovasti miettinyt lahjasoluhoitoja ja sinne meidänkin tie tulee viemään, jos muu ei auta. Haluan myös kokea raskauden, vaikkei se varmasti aina ole niin hehkeääkään. Tuntuu, että on todella biologinen tarve siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aes, kovasti tarvitsenkin voimia jaksaa jatkaa eteenpäin. Joinakin päivinä se on raskaampaa kuin toisina. Uskon vakaasti siihen, että suurin osa meistä vielä onnistuu ja saa sen oman lapsen. Siihen voi mennä aikaa, mutta se on tilastollisestikin todennäköistä! Meidän junamme ovat vain myöhässä! Tiedättehän VR:n.. ;)

      Hyvä kuulla, että ainakin jossain siskon soluja saa käyttää. Varmaan klinikkakohtaista. Jotenkin tuntuisi vain niin paljon paremmalta ajatus, että lapsessa olisi geneettisesti edes jotain samaa kuin itsessä. Olemme siskon kanssa vieläpä aika samannäköisiä, vaikka muuten hyvin erilaisia. Edellytyksenä tietysti olisi se, että sisko tähän suostuisi. Toisaalta en ole varma voisinko häneltä edes tuollaista pyytää. Ainakin se olisi todella vaikeaa. On se sen verran iso juttu, ja iso kynnys varmasti kieltäytyä.

      Eihän tuo munasolun luovutus kuitenkaan ihan täysin riskitöntä ole, enkä tiedä haluaisinko laittaa siskon kokemaan saman kun itse olen kokenut. Ne hormonipistokset ja hyperstimulaation vaara.. Ja toisaalta koko ajatus tuntuu hieman oudoltakin. No toivotaan, ettei tarvitse ottaa asiaa koskaan puheeksi, vaan onnistumme ihan omilla soluilla.

      Poista
  4. Täällä tosiaan ei muuta mahdollisuutta ole, kuin lahjasoluhoito (ja tottakai adoptio), itsellä kun tosiaan 18 vuotiaasta ennenaikaiset vaihdevuodet. Omia munasoluja ei siis synny, eikä muutenkaan ole mitään hormonaalista toimintaa. Olenkin Ounatuulen kanssa jutellut s-postitse, mutta muillekkin tiedoksi, että meillä mies kypsytteli asiaa kolmisen vuotta ennen kuin oli valmis hoitoihin. Nyt olimme toukokuun alussa ensikäynnillä Turun väestöliitossa ja odottelemme tällähetkellä luovuttajaa :) Oma sisko, ainakin Turussa, kävisi luovuttajaksi. Myös joissain paikoissa tehdään ristiinluovutusta, eli jos löydät jonkun joka luovuttaisi, hännen munasolut menisivät jonossa ensimmäiselle ja itse pääsisit jonossa seuraavaksi. Tälläinen meidän tilanne tällä hetkellä, voimia kaikille odottamiseen ja tuskaisiin päiviin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa :), olen hengessä mukana odottelussanne! Niin mahtavaa, että olette jo jonossa! Asiat etenee! Jännittävää..

      Kerroitkin tuosta ristiin luovutuksesta, mikä on sekin hyvä idea ja reilua. Tosin niille, jotka eivät luovuttajaa löydä, voi olla pitkä odotus edessä kun toiset menevät ohi jonossa. Vuosi on ilmeisesti aika yleinen aika, joka sanotaan odotusajaksi, mutta voihan luovuttaja löytyä nopeamminkin!

      Sitä ei voi kyllä sanoin kuvata, miten aarteita nuo tuntemattomat luovuttajat ovat, jotka käyvät läpi kaiken tuon vain hyvää hyvyyttään ja auttaakseen tuntematonta ihmistä saamaan kauan kaipaamansa lapsen, jota ei ehkä muulla keinoin voisi koskaan saada! Käsittämätöntä, että tuollaisia ihmisiä löytyy. On kuitenkin vähän eri asia kun luovuttaa verta... Heitä tekisi mieli halata!

      Halaan myös sinua näin virtuaalisesti ja toivotan kovasti onnea matkaan!

      Poista
  5. Mulla on varmaan lippu siihen samaan junaan :I

    VastaaPoista
  6. Paljon voimia teille <3 Meille lääkäri vinkkasi käyttämään Helokkiöljykapseleita (Efamol). Kertoi niiden parantaneen alkioiden laatua joillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 ja kiitos vinkistä, pakkohan se on sitten tuotakin kokeilla, jos ihan lääkäri suositellut!

      Poista
  7. Ensiksikin voimia kovasti. Mä seison täällä asemalla kanssa. Tai oon jo istahtanut ku ei enää jaksa seistä. Toiseksi oon syönyt ubikinonia nyt 2 kk. Toivoen sen parantavan laatua syksyn hoitoon. Ja b-vitamiineja. En oo luomuraskautunut.. mutta saa kai niitä syödä. Ha ja joo... vedän vielä tupla-annosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voimia tarvitaan, joten lähetän niitä sinullekin! En minäkään jaksa kauaa enää seistä.

      Kävin eilen ostamassa ubikinonia. Muistelisin, että jostain luin, että kestää pari kuukautta ennen kuin vaikutus alkaa, joten hyvä idea aloittaa jo nyt loppukesän/syksyn hoitoja mielessä pitäen. Luomuraskauteen on minulla ainakin mennyt jo toivo täysin.. enkä usko, että siihen mitkään luontaistuotteet auttavat, mutta IVF on eri juttu. Ostin myös tuota Efamolia, jota anonyymi ylhäällä suositteli. Näillä mennään.

      Poista
  8. Olet ajatuksissani. Voimia ja lämmintä kesää!

    T. jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Sinäkin olet mielessä, hyvää kesää! Jakselehan, jooko! <3

      Poista
  9. Lueskelin blogiasi ja toivon todella, että seuraava IVF onnistuisi. Tiedän tasan tarkkaan mitä käytte läpi. On silti hyvä, että olet jo suonut ajatuksia lahjasoluhoidolle (niinkuin tuolla blogissani vastasinkin sinulle). Voimia sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta blogissasi, ja täällä myös. Toivon sitä samaa, mutta kaikkeen pitää alkaa jo varautumaan. Helpottaa sitten sitä seuraavaa askelta, jos on aika sellainen ottaa. <3

      Poista
  10. Hei
    olen ihan uusi lukija ja lueskelin äsken muutamia tekstejä. Ensinnäkin voimia sinne todella kovasti!! Kommenttina lahjasolukeskusteluun: Olemme lahjasolujonossa ja minulla on identtinen kaksoissisar ja meidän klinikalla ei mitenkään suositeltu tai rohkaistu siskoa luovuttajaksi. Syiksi sanottiin sosiaalisesti vaikeat suhteet ja tilanteet ja yksi syy voi olla se, ettei hänellä ole omia lapsia (omasta tahdosta lapseton). Mutta näköjään toisella klinikalla lääkäri voi olla toista mieltä... Olimme onnekkaita ja sittemmin ystäväni lupasi lähteä ristiinluovuttajaksi (pyytämättä!!) ja kun se prosessi nytkähtää syksyllä liikkeelle, pääsemme siis nopeammin jatkamaan hoitoja. Mielestäni muuten ristikkäissiirrot eivät muita hidasta koska samalla vaikka siirrymme jonossa keulille saamaan yhdet solut, joku muu saa meidän lahjoittajalta solut, eli ei vaikuta siinä mielessä negatiivisesti jonoon :) Voimia kesään!
    T.Siiri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Siiri! Pahoitteluni, oli ihan ohi mennyt kommenttisi. Kiitos sinulle, kesä on pian ohi ja voimia todella tarvitaan syksyn koitoksiin. Sitä ei tiedä mitä on edessä..

      Näköjään on vähän vaihtelua eri kaupungeissa/klinikoilla, suositellaanko siskoa luovuttajaksi vai ei. Me emme siis ole vielä keskustelleet lääkärin kanssa asiasta ollenkaan. Kysyn sitten, jos tulee ajankohtaiseksi. Toisaalta en tiedä, haluaisinko omalta siskolta edes pyytää tuollaista palvelusta. Mukavammalta tuntuisi, jos joku itse tarjoutuisi luovuttajaksi, kuten sinun tapauksessasi! Mikä ihana ystävä!

      Voimia, jaksamista ja kaikkea hyvää lahjasolun odottamiseen! Toivottavasti odotus palkitaan pian!

      Poista