Onko siellä ketään?

Alan epäilemään hyvinkin vahvasti, ettei siellä ketään ole. Minun kohtuni taitaa olla tyhjä. Ei vauvaa, ei pientä ihmisenalkua. Ei ketään. Vain kaiku. Jotkut sanovat tienneensä jo alkumetreiltä, että olivat raskaana. Jotenkin vaistonneensa. Minä en tiedä. Minä en vaistoa mitään. Ei tunnu yhtään erilaiselta. Ei tunnu yhtään raskaalta. Eikö tässä vaiheessa pitäisi edes jotenkin erilaiselta tuntua? Tiedän kyllä, että on vielä kovin aikaista (pp13), mutta silti... edes jotain?

Mitään mainittavia raskauteen viittaavia oireita ei ole. Tai nekin harvat mitä on, varmaan johtuvat lugesteronista. Onhan niitä nyt tupla-annos aikaisempiin kiertoihin verrattuna. Ja siltä se tuntuukin. Hikoilen kuin sika, ja samaan aikaan kuitenkin palelen. Selkäkin kipeytyi jälleen, ja se tekee olosta entistäkin tukalamman. Se on kuitenkin eri lailla kipeä kun ennen. Lämmöt eivät ole koholla, ennemminkin kovin alhaalla. Rinnat eivät ole arat, eivätkä turvonneet. Ei edes väsytä. Voisin siis luetella ennemminkin oireita, jotka puuttuvat. Päätä on kyllä särkenyt useampana päivänä ja vatsassa on tuntemuksia, vihlontaa ym. mutta nämäkin oireet ovat helposti selitettävissä lugesteronilla, keltarauhasella ja punktiolla, josta ei kuitenkaan vielä niin pitkä aika ole. Ei ihmekään jos munasarjat ovat vielä arat kaikesta siitä neulalla tökkimisestä. Ja, kyllä, olen kuullut, että täysin oireettomanakin ovat jotkut plussanneet, mutta en vain silti usko, ettei se tuntuisi miltään.  

Huomenna on kauan odoteltu ja piinailtu testipäivä. Se päivä on nyt tosi lähellä, vaikka luulin, ettei se koskaan tule. Se päivä, joka tulee olemaan elämäni onnellisin tai vaihtoehtoisesti hyvin surullinen päivä. Ja se suru kurkkii jo nurkan takana, melkein näen sen. Verikoe on aamulla, ja iltapäivällä saan tulokset. Jännittää. Pelottaa. Tuo kamala soitto klinikalle. Olen tehnyt sen ennenkin. Melkein kuulen jo hoitajan myötätuntoisen äänen sanovan: “Olen pahoillani, se on negatiivinen.” Olen kuullut sen niin monta kertaa, ja aina se sattuu yhtä paljon. Tiedän, että tällä kertaa se sattuu enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yritän valmistautua jo henkisesti negatiiviseen tulokseen. Se sieltä varmaan kuitenkin on tulossa. En jaksa enää uskoa muuhun. Kotitesteihin en ole koskenut. En kestä ajatusta negatiivisesta tuloksesta. Se sieltä kuitenkin tulisi. Ei siellä ketään ole. Se on ainoa asia, mitä vaistoan.

(Kylläpä taas tosi hyvin onnistuin pysymään positiivisena.)