Koin eilen
täydellisen romahduksen. Luulin, että olin itkenyt jo itkuni tämän
epäonnisen IVF:n osalta, mutta ei se ollutkaan vielä ohi. Kaikki
paha olo ei vielä ollut päässyt pois. Se puristi sydäntä, ja oli
vain ajan kysymys, koska se kaikki suru ryöppyäisi ulos. Halusin
olla silloin kotona. Kyyneleet alkoivat kuitenkin valua poskille jo
ennen kuin pääsin kotiovelle. Asumme alueella, jossa asuu paljon
lapsiperheitä. Huomasin nyt vasta, että kaikissa ovenpielissä
nojasi seinää vasten pulkka tai stiga. Paitsi meillä. Meidän piha
on tyhjä. Hiljainen. Ei lasten naurua ja kiljahduksia. Ei pieniä
jalanjälkiä lumessa. Vain hiljaisuus. Ehkä ei vielä pitkään
aikaan. Ehkä ei koskaan.
Meillä on yksi
tyhjä huone. Toivon, että joku päivä näen siellä pinnasängyn,
hoitopöydän ja söpön tapetin, jossa on lintuja. Toivon, että
joku päivä kurkistan ovelta ja näen pienen nyytin tuhisevan
pinnasängyssä. Voisin ihailla tuota näkyä tuntikausia. Voi kunpa
se vaan olisi totta. Tänne mahtuisi lapsi, kaksikin. Olen aina
halunnut kaksi lasta. Nyt riittäisi kun saisi edes yhden. Miten
siitä tulikin niin suuri toive täytettäväksi? Onni ei jakaudu
tasaisesti. Jotta joku voisi olla onnekas, täytyy jonkun olla se
epäonnekas. Mutta miksi juuri me? Miksei se narkkariäiti tai
lapsiaan hakkaava isä voi olla se epäonninen, joka ei olisi koskaan
lapsia saanutkaan? Miehestäni tulisi maailman paras isä. Miksei
hänelle sitä suoda? Vanhempani ovat edelleen vailla lapsenlapsia,
joita he ovat jo pitkään toivoneet ja odottaneet. He eivät ole
täällä ikuisesti odottamassa. Sen ajatteleminen särkee sydämeni.
Tyhjässä
huoneessa kaikuu. Siellä ei ole huonekaluja. Tyhjä huone muistuttaa
meitä joka päivä siitä, mitä meiltä puuttuu. Ehkä tämä suru
joskus häviää. Ehkä tämä kaipaus on joskus poissa. Ehkä en
jonain päivänä ole enää katkera siitä, mitä meillä ei ole.
Ehkä meillä jonain päivänä on lapsi. Siihen on pakko jaksaa
uskoa. Tämä ensimmäinen IVF ei tuottanut toivottua tulosta. Mutta
ehkä toinen tai kolmas. Olen valmis aloittamaan uuden yrityksen.
Vaikka heti. Vaikka edessä olisi lisää kärsimystä, ja edelleen
tyhjä huone, olen valmis käymään kaiken läpi uudelleen. Niin monta kertaa kuin tarvitaan. Sillä
muuten tuo huone pysyy tyhjänä ikuisesti.
Kyyneleet tulivat silmiini kun luin tekstisi. Tasan ei todellakaan käy onnenlahjat. Osuit naulan kantaan tuossa te vs. narkkariäiti. Teille, jotka toivovat lasta enemmän kuin mitään muuta, sitä ei helpolla suoda ja toisaalla narkkarille suodaan. Niin väärin, niin väärin.
VastaaPoistaItsekin aina ajattelin, että haluan kolme lasta. Ajattelin jopa sukupuolia, kaksi poikaa ja tyttö. Kuinka hölmöä ajattelua, nyt mietin. Nyt minulle riittää, että tämä yksi saataisiin onnellisesti syliin. Ja sukupuolella ei todellakaan ole enää merkitystä.
Toivon, että teillekin vielä se onni suodaan.
Kiitos kauniista sanoista, Rosuliina.
PoistaItselläkin tuli tippa linssiin tuota tekstiä kirjoittaessa.. on se vaan niin väärin. Maailma on niin epäreilu, että oikein suututtaa. Sillä ei tosiaan enää tässä vaiheessa ole väliä, onko lapsi tyttö vai poika, tai montako lasta saa. Kunhan vain edes sen yhden. Terveen. Tuntuu, etten edes paljon pyydä.
Sinulla näyttää kaikkien vaikeuksien jälkeen onni potkaisseen, onnea siitä (kävin lukemassa blogiasi)! Ja asiaa kirjoitit siitä, kuinka ollaan katkeria toisten plussaamisesta! Minulle se ainakin tuo toivoa kovasti, kun tiedän, että niin monilla hoidot toimivat! Eihän näitä hoitoja kukaan jaksaisi, jos jatkuvasti saisi lukea pelkkiä epäonnistumisia epäonnistumisten perään.
Voi Ounatuuli, olen tosi pahoillani. Ja samalla ihailen päättäväisyyttäsi.
VastaaPoistaSeuraavalle kerralle hirveästi onnea matkaan.
Kiitos Hilkka! Jotenkin on vaan sellainen olo, että tämän on pakko onnistua, kun tarpeeksi monta kertaa yrittää!
PoistaHei Ounis, pahoitteluni negasta :( Ajatuksesi ja tunteesi kuulostavat niin kovin tutuilta.. Voimia ja taistelutahtoa tulevaan!!
VastaaPoistaPuupa, kiitos. Kyllä tämä taas tästä.
VastaaPoistaVaikka niin suuri suru ja tuska tulee tekstistäsi ilmi, niin ehkä kaikista tärkeintä on tuo taistelutahdon löytyminen. Että haluaa yrittää uudestaan ja vielä ehkä uudestaan. Ilman yritystä kun ei ainakaan voi onnistua. Toivotan siis kovasti voimia ja parempaa onnea uuteen yritykseen :)
VastaaPoistaKiitos Justiina! Näinhän se on. Ei auta luovuttaa kyllä nyt, kun vasta päästiin alkuun.
PoistaTäällä myös kolmekymppinen neitonen, jonka lapsihaaveet eivät ota täyttyäkseen. Onneksi asuntokin on pieni, osaan vain kuvitella nuo tunteet kun kaikki olisi valmista nyytin saapumiselle. Hurjasti onnea seuraavaan yritykseen!
VastaaPoistaVoi kiitos! Ikävä kuulla, että olet samassa tilanteessa. Eipä sillä väliä, onko iso vai pieni asunto, yhtä paljon me kaikki lasta toivotaan. :)
PoistaViisi vuotta takana ilman ehkäisyä ja nyt yksi IVF, 12.2 tehty testi joka kertoi karun totuuden. Koko ruljanssi olisi edessä uudestaan koska mitään ei ollut laitettavissa jemmaan. Itselläni tuli samanlainen romahtaminen muutama päivä sitten. Luulin ettei tuntunut missään kun ei olla yrittämällä yritetty vielä missään vaiheessa, mutta tuntui silti. Onnea teille!
VastaaPoista-Riikka
Kiitos Riikka, onnea tässä tarvitaankin, se on huomattu. Sitä aina ajattelee olevansa vahva ja kestävänsä nämä vastoinkäymiset hyvän asian puolesta, mutta välillä sitä silti romahtaa. Aina ei jaksa olla urhea, ja aina silloin tällöin suru ottaa vallan. Ja siihen on meillä oikeus. Paha olo pitää päästää ulos.
PoistaVaikka sitä tiesi, että tästä tulee rankkaa, ei sitä ajatellut, että ihan näin rankkaa... mutta se on vaan pakko jaksaa. Voimia ja onnea sinulle uuteen yritykseen!
Muista, että sulla on elämässä muutakin ja varmasti myös onnea sekä onnellisuutta. Näe kaikki se, mitä sinulla on, äläkä tuijota niitä asioita, joita sinulla ei ole!
VastaaPoistaOlet ihan oikeassa, näin se on. Pitää muistaa arvostaa sitä kaikkea mitä on. Pitää pystyä olemaan onnellinen lapsettomanakin. Mutta vaikka suren ja puran näitä välillä hyvinkin negatiivisia tunteita, ei se tarkoita ettenkö osaisi olla onnellinen samaan aikaan ja arvostaa sitä mitä minulla on.
PoistaKuten olen kirjoittanutkin, suurin osa päivistä ja hetkistä on kuitenkin hyviä. Tästä aiheesta kun puhuu ja kirjoittaa, ja näihin ajatuksiin kun uppoutuu, niin paha olo nousee pintaan. Tällöin saattaa kuulostaa siltä, kuin elämässäni ei muuta olisikaan. Kirjoitan tässä blogissa pelkästään lapsettomuudesta, en siitä muusta elämästä, jota kuitenkin pääosin elän.